The so called "Secret" [GxG]

25|Kahdeskymmenesviides

Kevät saapui, koulussa pidettiin viimeisiä kokeita, vaikka opiskeltavaa vielä oli. Oli maaliskuun loppu ja ulkona tarkeni jo ilman toppatakkia, melkein ilman takkia.

Minä ja Yuta makoilimme puistossa ison leikkitelineen päällä ja kuuntelimme, kun Rose luki meille kirjoittamaansa tarinaa.

Tarina ei liittynyt romanssiin, se liittyi rakkauteen ystävien välillä, vihaan ja kuolemaan. Rose oli hyvä kirjottamaan, tykkäsin sen tyylistä kuvailla hahmojen tunteita, olemusta, ulkonäköä ja luonnetta.

"Jatketaanko myöhemmin?", Rose kysyi sulkien vihkonsa, johon oli tarinansa kirjoittanut. "Mun pitää mennä kotiin syömään."

"Okei", Yuta vastasi sille nousten istumaan. "Me voidaan tulla saattelemaan."

Kävelimme pian pois puiston pihalta ja saatoimme yhdessä Rosen kotiin asti.

"Haluatko tulla meille?", Yuta kysyi kääntäen katseensa minuun. Nyökyttelin päätäni hymyillen tyttöystävälleni pienesti, olin onnellinen, että kaikki meidän välillä oli vielä hyvin.

Laahustimme käsi kädessä punaista hirsitaloa kohti. Yuta avasi kotiovensa sitä pari kertaa potkaisten ja päästi minut ensimmäisenä sisälle riisumaan kenkiä ja takkia pois päältäni.

"Missä Latte?", kysyin Yutalta, joka kohautti olkiaan. Tämä vilkaisi olohuoneeseen ja kävi hakemassa kuuron koiransa luoksemme. "Vähänkö se on söpö", lässytin koiralle silittäessäni sitä, vaikka tiesin ettei se kuule minua.

Menimme kolmestaan Yutan huoneeseen ja päädyin paijaamaan Lattea Yutan sängylle, tämän mennessä istumaan työpöytänsä ääreen. Katsoin hymyillen tyttöä, joka raapusti jotain vihkoonsa samalla, kun silitin tämän koiraa.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Yutan huoneen oveen koputettiin ja sisälle astui lyhyt pikkupoika, Yutan pikkuveli.

"Moi Ulpu", tämä sanoi heilauttaen minulle kättä ennen kuin suuntasi Yutan luokse. "Voitteko te tulla ulos mun kanssa?"

Yuta vilkaisi suuntaani ja mä nyökyttelin sille heti päätäni. Mulla ei olisi mitään sitä vastaan, että me mentäisiin ulos Lucasin kanssa. Tyttö käänsi katseensa takaisin pikkuveljeensä.

"Voidaan me kai", tyttö sanoi ja nousi ylös työpöytänsä tuolilta. "Mene laittamaan vaatteita päälle niin me tullaan perässä."

"Okei", Lucas hymyili lapsekasta hymyään, ennen kuin paineli Yutan huoneesta eteiseen. Minä vuorostaan nousin Yutan sängyltä ja kävelin tytön luokse.

"Vittu mua väsyttää", se huokaisi minulle painaessaan päänsä olkapäälleni ja hymähdin tälle huvittuneena.

"Sellaista se on", sanoin silittäen sen hiuksia. Ne olivat kasvaneet pitkiksi, mutta ne näyttivät silti todella hyviltä Yutalla.

"Pitäisi leikata hiukset", tämä sanoi kuin tietäen, että olin ajatellut tämän hiuksia. "Pitäiskö ne värjätä samalla?"

"Musta ne on kivat tällaisina", sanoin sille tytön vilkaistessa kasvojani kohti. "Mutta jos ne on susta epämukavat, niin leikkaa pois."

"On ne ihan kivat, mutta-", Yuta aloitti, mutta Lucas oli kerennyt rynnätä huoneeseen keskeyttämään tytön lauseen.

"Teidän piti tulla jo", poika sanoi huulet mutrussa ja tuli vetämään meitä eteistä kohti. "Missä meidän jalkapallo on?"

"Ulkona", Yuta vastasi veljelleen vetäessään takkia päälle. "Mee jo, se on siinä autotallin edessä."

Kun Lucas oli painunut ulko-ovesta ulos, käännyin katsomaan tyttöystävääni huvittuneena.