Mutta entäs me? (spin-off)

Sarita - Se ei satu, jos et tiedä

---------------------------------
Tässä luvussa tosiaan tapahtuu tuollainen aikahyppy (2.kirjasta 4.kirjaan), tai itseasiassa parikin aikahyppyä, mutta niitäkään ei ole merkitty erikseen, kuten ei Matiaksen luvussakaan tapahtunutta, sillä ne vuodet vaihtuu silleen sulavasti tekstin sisällä.
--------------------------------

Tapahtuma-aika:
2.kirjan (Aamuisin nousee aina uusi aurinko) aikana + 4.kirjan aikana (Pimeydestä uuteen huomiseen) ja sen jälkeen

Luvun päähenkilöt:
Sarita Okkonen (15v), Venla Ojala (15v), Karri Myllymäki (15v)

Katselin itseäni peilistä vakavilla vihreillä silmilläni eteisessä pukeutuessani, nakaten vielä valkoisen piponi punaisten pitkien hiusteni peitoksi. Muutoin aloinkin olla valmiina lähtöön, ainakin fyysisesti, jos nyt en henkisesti. Tai no, oikeastaan olin valmiina lähtöön vaatetukseltani, en varsinaisesti fyysisestikään, sillä koko kroppani oli sellaisessa "pakene ja taistele" - tilassa. Kävi ylikierroksilla, veren kuohuessa suonissani ja sydämeni tykyttäessä ikävästi. Mua kuvotti ja pahasti, mutta tää täytyisi hoitaa, vaikka mua miten ahdisti.. Ja vaikka miten vaikealta se tuntuiskin. 

"Mä lähden nyt sinne Karrin luo, moikka Venla! Nähdään huomenna koulussa!" mä huikkasin ääneni tärinää parhaani mukaan hilliten rivitalokolmion keittiön suuntaan, Venlan hipsiessä huutoni kuullessaan keittiön ovensuulle, jotta saisi muhun vielä näköyhteyden. Kohtasin sen harmaiden silmien katseen värisevä hymy kasvoillani.

"Moikka. Vie Karrille terkkuja", Venla tokaisi mulle hymyssä suin, sipaisten samalla suklaanruskeita, lapoihin asti yltäviä laineikkaita hiuksiaan korvansa taakse. Olin Venlalle kateellinen sen laineista, sillä oma yhtä pitkä ja Venlan tavoin sivujakauksella oleva tukkani oli suora, ohut ja lattea verrattuna Venlan ihanan ilmaviin ja paksuihin hiuksiin.

"Joo, mä vien. Nähdään hei huomenna. Ja viestitellään vielä tänään", mä virkoin Venlalle, jonka luota olin tosiaan juuri lähdössä. Venla oli mun paras ystävä, ihan parhaista parhain, oli ollut AINA, ja nykyisin se oli myös tyttöystäväni. Suht tuore sellainen tosin, sillä olimme olleet vasta kolmisen kuukautta yhdessä, eli elimme vielä suhteemme alkuhuumaa, mutta olimme jo siinäkin ajassa ehtineet edetä suhteessamme melko pitkälle ja oltu todella tiiviisti yhdessä. Vielä aikaisempaa tiiviimminkin. Tänäänkin me oltiin tultu suoraan koulusta Venlan luo ja kuherreltu ja pussailtu sen sängyllä, kun sen porukat eivät olleet kotona. Nyt ne oli jo palanneet töistä kotiin, joten en voinut pussata Venlaa hyvästiksi, sillä Venlan vanhemmat eivät hyväksyneet muita seksuaalisuuksia kuin heteroutta, mutta vilkuttelin Venlalle sydämellisesti hymyillen siinä eteisessä seisoskellessani, Venlan vastatessa hymyyni yhtä lämpimästi.

Mun hymy hyytyi kuitenkin HETI, kun käänsin selkäni Venlalle ja marssin ulko-ovelle, ja siitä suoraan pihalle tammikuun pakkaseen. HETI, kun lähdin kohti Karrin kotia, joka sijaitsi vain kilsan päässä Venlan luota. Karri oli toinen hyvä ystäväni. Jonka senkin kanssa olin päätynyt kuhertelemaan ja pussailemaan viime viikonlopun bileissä, ja olin nyt menossa puhumaan asiasta sen kaa. Hitto että mä olin ollut typerä.. Vaikka mitäpä muutakaan 15-vuotiaalta tytöltä vois odottaakaan? Pitäiskö pystyä odottamaan? Pitäiskö mun sitoutua oikeasti jo nyt yhteen ihmiseen? Se tuntui kahlitsevalta ajatukselta, vaikka RAKASTIN Venlaa, olihan se sentään aina ollut mun paras ystävä, joka oli pitänyt puoliani ja pysynyt rinnallani.. Venla ei sais kyllä KOSKAAN tietää tästä. Se mitä ei tiedä, ei satuta. Enkä mä missään nimessä halunnut satuttaa Venlaa tai menettää sitä.. Ja juuri sen vuoksi olin nyt menossa Karrin luo selvittämään koko sotkua. Varmistaakseni ettei Venla sais koskaan tietää tästä. Varmistaakseni, ettei sitä sattuisi.