The so called "Secret" [GxG]

26|Kahdeskymmeneskuudes

Ensimmäistä kertaa mulla oli kesälomaksi oikeita suunnitelmia ystävien kanssa. Vesipuisto, hyvipuisto, tivoli, karnevaalit, mökkireissu pohjoiseen. Me tehtäisiin kaikkea kolmestaan, minä, Rose ja Yuta.

Mutta ennen kuin kesäloma alkoi oli koulussa ala-astelaisten järjestämä kevätjuhla, sekä todistusten jako. Äiti itki katsomossa, se oli itkenyt Kain ja Viljankin peruskoulun päättäjäisissä ja nyt se itki minunkin omissa.

Opettaja ojensi todistuksia ja rehtori kukkia. Jokainen haki omalla vuorollaan, Yuta ja Rose olivat molemmat ennen minua ja olin itse melkein viimeisten joukossa.

Katsoimme rivin perällä toistemme todistuksia osoitellen hyviä numeroita ylpeinä. Liikuntasalissa oli enää yhdeksännen vuosiluokan oppilaiden vanhempia ja itse oppilaat. Rosen äiti ja isä olivat myös katsomossa ja tulivat pian meidän luokse, myös minun äidin kera.

Harmitti katsoa Yutan suuntaan, koska edes sen isä ei ollut täällä sen päättäjäisissä. Tyttö vain seisoi urpona sivussa ja katsoi minun ja Rosen suuntaan hymyillen.

"Mummi on kotona, se halusi tulla viettämään sun koulun päättymistä", äiti hymyili minulle melkein repien todistuksen irti käsistäni. "Parempi todistus kuin kellään perheestä."

En oikeastaan kiinnittänyt huomiota äitiin, kun käännyin Yutan puoleen.

"Olisitko sä halunnut tulla meille?", kysyin siltä ottaen hellästi sen sormista kiinni. "Mun mummi on siellä kans, mutta se ei varmaan haittaa?"

"Ei haittaa ja kyllä mä voin tulla, mutta käyn ensiksi kotona, jos iskä viittis ees vilkasta tätä todistusta", Yuta huokaisi hymähtäen ja mä silitin sen kättä hieman ennen kuin päästin irti.

"Okei", hymyilin sille ja heilautin kättä, kun se oli sanonut heipat myös Roselle ja meidän molempien vanhemmille.

Rosen perhe lähti meitä ennemmin ja pian menkin päädyimme lähtemään, kun äiti oli lopettanut rupattelunsa yhden opettajani kanssa.

Kotona mummi odotti ihan into piukeana ja tuli halaamaan jo heti eteisestä pois päästyä. Kai ja Vilja istuivat olohuoneessa ja odottivat tuhraantuineina, että pääsisivät syömään äidin leipomaa kakkua, joka odotteli niitä keskellä keittiönpöytää.

"Yuta tulee jossain vaiheessa", sanoin äidille ojentaen sille todistukseni, jonka se laittoi talteen.

"Okei", äiti hymyili ja ohjasi mummin takaisin olohuoneeseen. Mummista oli tullut aika yksinäinen, kun sen kissa oli kuollut vuosi sitten näihin aikoihin.

Ajatellessani vuotta taaksepäin, muistin, että näihin aikoihin olimme jopa muuttaneet tänne. Melkein vuosi sitten. Vuosi sitten. Vuosi oli pitkä aika, kohta olin tuntenut Rosen ja Yutan vuoden ajan, tai ei kohta, olihan siihen vielä ainakin neljä kuukautta. Ja minun ja Yutan vuosipäiväänkin oli vielä vaikka kuinka kauan.

Ei minä ja Yuta vietetty mitään puolivuosipäivää. Meistä molemmista se kuulosti typerältä ja turhalta, me kuitenkin vietttäisimme aikaa yhdessä sinä päivänä ja minusta se oli ainut asia millä oli väliä. Yhdessäolo ja läheisyys.

Kai ja Vilja kävivät heti kakun kimppuun, kun minä taas olin ikkunan kimpussa ja odotin, että näkisin Yutan kävelevän meidän etupihalle.

Kaikki oli kuitenkin lopettamassa kahvittelun, eikä Yutaa näkynyt vielä missään. Muut lähti jo keittiöstä olohuoneeseen ja omiin huoneisiin, mutta minä jäin vahtimaan keittiön ikkunalle, kuin mikäkin vahtikoira.

Olikohan Yuta älynnyt kenen kanssa se seurustelee? Ehkei se halunnut nähdä minua sen takia? Se näki minut rumana. Ajattelinko liikaa? Entä jos sille olikin sattunut jotain? Miksei se edes laita viestiä? Miksei se edes soita? Miksei siitä kuulu mitään?

Kulmani menivät hieman kurttuun, kun kaivelin puhelimeni taskusta. Halusin todellakin soittaa, mutta ehkä se oli kulman takana tulossa, tai se oli vielä kotonaan näyttämässä todistustaan isälleen, ehkä sen isä oli ollut iloinen ja järjestänyt juhlat, tai sitten Naomi oli tullut käymään ja tämä oli järjestänyt juhlat?

Ehkei mun tarvisi soittaa sille vielä. Jos sille olisi sattunut jotain, se olisi varmasti soittanut. Tai ainakin laittanut viestiä. Ei varmaan pitäisi olla huolissaan.

Yritin kuluttaa aikaa, kävelin ympäri taloa, yritin lukea ja katsoa sarjoja, kävin jopa kiertämässä pienen ympyrän ulkona Viljan koiran kanssa, mutta aika vain kului hitaasti, eikä Yutasta kuulunut mitään.

Kun kello läheni kolmea, mä aloin oikeasti huolestua. Äiti oli lähtenyt viemään mummoa kotiin meidän vanhaan kotikaupunkiin Vilja seuranaan, koska tyttö halusi mennä tapaamaan vanhoja kavereitaan kesäloman kunniaksi, eikä Kaitakaan näkynyt kotona.

Pahinta oli, että Yutan oli pitänyt käydä pikaisesti kotona ja tulla meille, mutta tästä ei ollut kuulunut mitään neljään tuntiin. Istuin olohuoneen sohvalla ja odotin viestiä, soittoa, jotain ilmoitusta Yutalta.

Mua ahdisti. Johtuiko tämä minusta? Johtuiko tämä ulkonäöstäni? Olinko näyttänyt rumalta? Vai oliko tämä äitini takia? Siitä että kutsuin sen kylään? Eikö se halunnut nähdä perhettäni?

Kuulin ovikellon soivan ja nousin vainoharhaisena sohvalta. Oliko se nyt Yuta? Kävelin nopeasti eteiseen ja avasin oven äkkiä katsoakseni ulos.

"Mitä ihme-", aloitin, mutta edessä oleva tyttö pysäytti lauseeni kesken.

"Onko teillä ketään kotona?", tämä kysyi katsoen minua kyyneleisillä silmillä. Tämän toinen poski punotti ja nenästä valui hieman verta.

"Ei, tuu hitto sisälle", sanoin vetäen sen varovasti sisälle. "Mitä sulle on käyny?"

"Mä-", Yuta aloitti, muttei saanut mitään muuta ulos. Oli hetken hiljaista, kun seisoimme vastakkain eteisessä. "Voinko saada halin?"

Vedin tytön hämmentyneenä haliin ja tämä painoi päänsä olkapäälleni. Hiljalleen alkoi kuulua itkua. Silitin varovasti tämän hiuksia ja selkää ja katsoin eteisen seinää hämilläni. Miksi se itki? Miksi sen kasvoilla oli verta? Mitä oli tapahtunut? Sattuiko häneen? Miksi hän itki?

Me seisoimme rauhassa eteisessä ja halasimme. Itku vaikeni, eikä huoneessa kuulunut enää mitään muuta kuin vaimeaa niiskutusta.

"Anteeks, sotkin sun paidan", Yuta sanoi pyyhkäisten hihallaan nenäänsä. Pidin käsiäni hellästi sen kaulalla ja katsoin sen kasvoja huolissani. Huomasin jopa pienen verta valuvan haavan sen huulessa.

"Tule, noi pitää puhdistaa", sanoin sille ottaen sen kädestä kiinni. Johdatin sen keittiöön pöydän ääreen istumaan ja kaivoin keittiön kaapeista puhdistusaineen, sekä kävin hakemassa pari topsipuikkoa vessasta.

Suihkautin topsipuikon päähän puhdistusainetta ja vein puikon pään lopulta Yutan huulille. Se näytti kirpaisevan sitä hieman, joten puhdistin haavan varovaisemmin.

"Tässä", ojensin sille paperia vuotavaan nenään. Sen poskella oli edelleen punainen jälki, mihin sen muka siitä olisi hävinnyt.

Siivosin topsipuikot pois ja laitoin puhdistusaineen pois kääntyen katsomaan Yutan suuntaan. Sen kasvot näytti niin kipeiltä.

"Laitetaan tohon sun poskeen kipugeeliä", sanoin sille huokaisten ja otin vielä esiin kipugeelipakkauksen, josta vedin tuubin ulos. "Sattuuko siihen tosi paljon?"

"Ei", tyttö vastasi pitäen edelleen paperin palaa nenässään. Levitin ja hieroin geeliä varovasti Yutan poskelle punaiselle alueelle ja pesin lopulta käteni.

"Haluatko jotain syötävää?", kysyin kääntäen katseeni tyttöystäväni suuntaan. Tämä pudisteli päätään ja nousi ylös tuolilta hieman heilahtaen. "Mennään sitten mun huoneeseen."

"Mm", tämä mutisi. Huoneeseeni saavuttua tyttö asettautui lepäämään sängylleni ja menin makoilemaan tämän viereen.

"Haluatko sä kertoa miksi sun kasvot oli tossa kunnossa?", kysyin siltä huolestuneena ja silitin sen tervettä poskea sormieni päillä. Huoneessa oli hiljaista, musta tuntui, että Yuta mietti, eikä sen takia sanonut mitään.

Olimme kauan siinä samassa turvalliselta tuntuvassa hiljaisuudessa. Yuta ei avannut suutaan, mutta en minäkään alkanut pälpättää tai pommittamaan sitä kysymyksilläni. Ehkä me puhuisimme asiasta myöhemmin.