The so called "Secret" [GxG]

27|Kahdeskymmenesseitsemäs

Äiti tuli illalla kotiin. Vilja oli jäänyt kotikylään kavereidensa luokse yöksi ja tulisi takaisin junalla parin päivän päästä. Kaita ei näkynyt kotona, mutta ei kukaan näyttänyt sitä kaipailevankaan.

Yuta makoili edelleen vierelläni. Emme olleet liikkuneet paljoa sen jälkeen, kun olimme asettuneet sängylleni aiemmin.

Mä mietin sen haavaa huulessa ja punoittavaa kohtaa poskessa. Mua kiinnosti ja todellakin halusin tietää mistä ke olivat tulleet ja kuka tyttöä oli satuttanut. Yuta ei kuitenkaan alkanut puhumaan siitä mitään, kuuntelimme vain hiljaa musiikkia samalla makoillen sängylläni.

Kuulin koputuksen huoneeni ovelta ja huomasin, kuinka Yuta käänsi päätään piilottaen puolet kasvoistaan. Äiti asteli hymyillen huoneeseeni ja vilkaisi sängylleni.

"Jääkö Yuta yöksi?", tämä kysyi ja nyökyttelin päätäni sille. "Okei, no haluatteko te jotain iltapalaa?"

Vilkaisin Yutaa, joka piti katsettaan muualla kuin minussa tai äidissäni. Puraisin huultani ja käänsin katseeni takaisin äitiin.

"Ei varmaan", sanoin ja äiti nyökytteli.

"Älkää mölytkö kauhean myöhään ja älkää lähtekö enää tähän aikaan ulos", äiti hymyili ja lähti huoneesta laittaen oven varovasti kiinni.

Yuta kohotti katsettaan, muttei niin paljon, että olisin saanut meidän välille katsekontaktin. Mua huoletti sen olotila, mua pelotti, että siihen sattui.

"Sattuuko sun poskeen?", kysyin hiljaa sivellen sen leukaa ja tervettä poskea. Tyttö pudisteli päätään, huomasin kyllä ettei kaikki ollut kohdillaan, mutten vain tiennyt miten alkaa puhua asiasta. Miksi se oli niin hankalaa?

Yuta painoi päänsä olkapäälleni huokaisten.  Siirsin käteni varovasti sen selälle, alkaen silittää sitä hellästi. Tuntui paskalta, kun henkilöstä josta välitti tuntui paskalta.

"Lucasin oma isä tuli käymään meillä ilmoittamatta", Yuta huokaisi pitäen edelleen päätään olkapäälläni. En sanonut mitään, en aikonutkaan, mun pitäisi antaa Yutan puhua. "Sillä ja isällä synty hirveä riita ja menin typeränä siihen väliin."

Kuuntelin kun kertoi mulle riidan kulusta. Yutan isä oli suuttunut Lucasin isälle, joka oli tullut paikalle ilmoittamatta ja alkanut provosoida Yutan ja Lucasin kuollutta äitiä.

Ei Yutan isä ollut omaa tyttöään lyönyt, ei tietenkään. Eikä Lucasin isäkään varmaan ollut tehnyt sitä tahalleen, mutta oli silti osunut nyrkillä pahasti tytön kasvoihin.

"Mua vaan ahdistaa kaikki", tyttö sanoi tuska kuuluen selvästi tämän äänestä. "Kaikki se huuto, se raivo, se viha siinä talossa. En vaan halua mennä sinne takaisin."

"Ei sun tarvi mennä sinne", sanoin halaten tyttöystävääni tiukasti. "Sä voit olla täällä niin kauan kuin haluat."

Olimme hiljaa sen jälkeen. Halasimme pitkään, emmekä päästäneet irti toisistamme. Se tuntui hyvältä ja toivoin, että Yuta olisi tuntenut sen saman pienen hyvän olon tunteen sisällään, niinkuin minä.

Kun sitä alkoi ajatella tarkemmin...tuntuiko Yutasta koskaan samalta, kuin minusta. Tunsiko se perhosia vatsassa, kun mä katsoin sitä? Tunsiko se poltetta ja kuumuutta meidän välillä, kun suutelimme, halasimme tai olimme lähekkäin? Mutta, jos se ei tuntisi samoin, miksi se olisi kanssani?

***

Yutan haavat alkoivat hiljalleen parantua ja kesäloma pääsi alkuunsa, kun me istuimme kolmestaan Naomin auton takapenkillä Rosen kanssa. Olimme menossa pohjoiseen mökille sinne samaan paikkaan, missä olimme olleet joululomallakin.