Neljäs ensimmäinen vuosipäivä

Astelin kirkon keskikäytävää pitkin eteen istumaan ja tuijotin edessä olevaa kuviotonta valkoista hauta-arkkua. Aurinko paistoi kirkon katonrajassa olevista ikkunoista sisään ja säteet osuivat täydellisesti arkun sileään pintaan. Sää oli aivan liian kaunis tällaiseen tilanteeseen. Auringonpaiste ei sopinut hautajaisiin.  Havahduin ajatuksistani, kun Juliuksen vanhemmat istuivat viereeni. Hänellä ei ollut sisaruksia. Onneksi. En olisi halunnut joutua katselemaan veljensä menettäneitä lapsia. Se olisi ollut minulle liikaa.

"Miten se pystyi päättämään oman elämänsä?" Juliuksen äiti Irma kysyi ääni väristen muutaman kyyneleen valuessa häneen poskeaan pitkin.

"Mä en tiedä. Se poika ei koskaan vaikuttanut surulliselta. Se oli niin rakastunut suhun Janna", Juliuksen isä Matias sanoi. Hänenkin äänestään kuuli, ettei itku ollut kaukana.

"Mä en voi uskoa, etten huomannut mitään", sanoin itse hitaasti, sillä en pystynyt puhumaan normaalia tahtia. Sanojen keksiminen vain oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. En itkenyt. En ollut itkenyt kertaakaan Juliuksen kuoleman jälkeen. En ollut tuntenut mitään. Tuntui kuin kaikki olisi niin kuin ennenkin. Juliusta ei vain enää ollut.

Muistan kirkkaasti, miten Irma oli soittanut minulle kaksi päivää vuosipäivämme jälkeen ja kertonut, että Julius on löytynyt kuolleena. Olin järkyttynyt. Lääkärit olivat vahvistaneet sen olleen itsemurha. En voinut uskoa heitä. Julius oli hypännyt. Kukaan ei olisi voinut tehdä mitään, vaikka hänet olisikin löydetty heti, sillä päähän putoamisesta lääkärien mukaan tullut jälki olisi tappanut hänet joka tapauksessa. Joku lenkkeilijä oli löytänyt Juliuksen ruumiin kävellessään polulla jyrkänteen alla. Kukaan ei ollut edes ehtinyt ilmoittaa Juliusta kadonneeksi, sillä hänelle ei ollut ollut mitään sovittuna kuolemansa jälkeisille päiville. Kukaan ei siis ollut huomannut Juliuksen kadonneen ennen kuin hänet jo löydettiinkin.

"Meillekkin se aina vaan selitti, miten se haluu sun kanssa naimisiin ja oli niin onnellinen. En oo ikinä nähnyt sitä yhtä iloisena, mutta ihmiset on kai hyviä peittelemään tunteitaan. Miten meidän olis kuulunut tajuta, kun ainoa, mistä se puhui, oli ne työt ja sä Janna? Se rakasti kumpaakin", Matias puhui edelleen. Monet olivat sanoneet samaa. Kaikki Juliuksen ystävät olivat kyselleet minulta, olinko huomannut miehen käyttäytymisessä mitään erikoista, sillä kaikki muut olivat luulleet hänen olevan onnellisempi kuin ikinä elämässään. 

"Niin", sanoin vain. En halunnut puhua tästä enää. Käänsin katseeni poispäin ja tuijotin eteen aseteltuja kukkia. Monet kukat olivat vaaleita, mutta itse olin tuonut punaisia ruusuja, sillä niitä Julius oli aina tuonut minulle. Se tuntui sopivalta tavalta päättää tämä. Onneksi kaikki vieraat olivat vihdoin päässeet paikalle ja pappi pääsi aloittamaan seremonian.

__________

Aurinko paistoi ja loi kirkkaita säteitä mustalle asfaltille, kun olin ajamassa Jannan luokse. Olimme sopineet menevämme juhlistamaan ensimmäistä vuosi päiväämme. Olin iloisempi kuin muutamaan viikkoon. Janna oli ollut etäinen parina viime päivänä, mutta tänään hän soitti jo pari tuntia sitten innoissaan treffeistämme. Olin helpottunut, sillä olin ollut Jannasta hieman huolissani viime aikoina. Hän oli ollut sulkeutuneempi ja salaperäinen minun läsnä ollessani. Tänään hän oli onneksi vaikuttanut iloisemmalta. Olin pukenut päälleni tummansinisen kauluspaidan, josta jätin ylimmäiset napit auki, sillä tiesin hänen rakastavan sitä paitaa. Oli vaikeaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Halusin vain nähdä Jannan ja viettää mahtavan illan hänen kanssaan. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen käännyin viimein Jannan kotipihaan. Otin pelkääjän paikalta ostamani punaisen ruusukimpun. Tiesin sen olevan hieman tylsä, mutta Janna oli aina pitänyt punaisista ruusuista. Niiden lisäksi minulla oli ruusujen kanssa saman sävyinen korurasia, jossa oli hopeinen kaulakoru. Korun ketjua tuskin näki ja siinä roikkui pieni hopeinen laatta. Laattaan oli upotettu muutamia timantteja ja sen toiselle puolelle oli kaiverrettu ensimmäisen vuosipäivämme päivämäärä. Kukkakimppu ja koru kädessäni nousin mustasta autostani ja kävelin tyttöystäväni ovelle.