Until the springday comes again

Prologi: Hyytävän kylmä kevätpäivä

Vuorotellen puhelimen näytöllä olevaa viestiä ja sängyllä rauhaisassa unessa tuhisevaa Jungkookia katsoen Taehyung joutui tekemään sydämen musertavan päätöksen. Hänen olisi lähdettävä, muuta mahdollisuutta ei ollut, vaikka hänestä tuntui kamalalta jättää rakkaansa ja ystävänsä noin vain kertomatta. Hän pakenisi, eikä kukaan saisi tietää minne tai miksi.

Empien Taehyung ojensi kätensä Jungkookin kasvoja kohti. Hän halusi koskettaa tätä kipeästä, tuntea posken pumpulin pehmeän ihon sormiensa alla, muttei pystynyt. Hän vetäisi kätensä tiukasti rintaansa vasten ja nousi sängyltä enää taakseen katsomatta.

Puhelin, lompakko ja takki, muuta hän ei tarvinnut. Ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa jäädä hoitamaan kotona asioita.

Puhelin kilahti jo ties monennen kerran ja kymmenien avaamattomien viestien jono näkyi lukitusnäytöllä. Odotamme siellä missä aina tapaamme. Olisi parasta olla täällä vartissa, muuten saat nähdä rakkaidesi kärsivän. Tiedämme vallan mainiosta sen hattara pään ja jänis pojun, jonka kanssa seurustelet.

"Hiton, hitto!" Taehyung kirosi päätään pudistellen, tunki puhelimen taskuunsa ja lähti juoksemaan kerrostalon portaikkoa alas.

Tilanne oli päässyt jo liian pitkälle. Taehyungin oman saamattomuuden vuoksi hän oli lähellä saattaa Jungkookin ja Jimininkin vaaraan, mikä ei voinut missään tapauksessa käydä toteen. Vaikka he kolme olivatkin erottamattoman läheisiä oli Taehyung saanut pidettyä pimeän salaisuutensa hyvin poissa päivänvalosta siihen saakka, eikä se saisi nytkään tulla ilmi.

Kun hetki olisi oikea hän voisi palata turvallisesti takaisin ja kertoa kaiken mitä oli tapahtunut. Nyt oli kuitenkin hetki lähteä, eikä sen pidemmälle saattanut ajatella.

***

Jungkook säpsähti hereille kuultuaan oven kolahduksen ja katsoi hämillään ympärilleen. Taehyungin puoli sängystä oli tyhjä. Mihin hän oli oikein lähtenyt niin varhain aamulla?

Sisimmässään oudon levoton tunne, Jungkook kömpi ylös sängystä ja käveli keittiöön. Kaikki oli omilla tutuilla paikoillaan mutta ruokapöydällä oli pieni lappu. 

Jouduin lähtemään, älä etsi mua. Kerron kyllä kaiken kun palaa. Olen pahoillani, Jungkook.

Ei minkäänlaista selitystä, vain toteamus ja keveä pahoittelu. Jungkookin sydän alkoi takoa hurjaa vauhtia ja hätääntyneenä hän juoksi eteiseen pukien kiireellä takin ylleen ja vetäen maiharit jalkaansa.

Silmät vasta herätyn unen jäljiltä sumeina ja tukka pystyssä törröttäen Jungkook kiisi portaikkoa alas minkä jaloistaan pääsi ja jäi seisomaan hetkeksi talon sisäpihalle katsoen ympärilleen hädissään.

Hän ehtisi saada Taehyungin kiinni, jos vain tietäisi minne suuntaan tämä oli lähtenyt. Taehyung olisi saattanut lähteä mihin suuntaan tahansa, nousta bussiin tai taksiin, mutta jostain syystä Jungkook oli varma valitsemastaan suunnasta.

Kun Taehyung toisinaan lähti yksinään jonnekin sanomatta sanaakaan, Jungkook saattoi olla aika varma tuosta paikasta. Kerran hän oli salaa seurannut Taehyungia tuon metsän takaisen järven rannalle. Jostain syystä Taehyung kävi siellä usein, Jungkook ei ollut vaan koskaan uskaltautunut kysymään miksi.

Siksi nytkin hän oli varma, että löytäisi Taehyungin tuolta samasta paikasta. Aikaisin töihin kiiruhtavat ihmiset kansoittivat katuja ja sulavasti kylki edellä, pahoitellen jos sattui osumaan johon kuhun, Jungkook yritti luovia tietään ulos kaupungista.

Kylmä ilma salpasi keuhkoja yhä pahemmin jokaisella sisään hengityksellä, mutta Jungkook jatkoi juoksemistaan. Hänen olisi saavutettava Taehyung, jotain pahaa oli meneillään - hän oli aivan varma siitä.

Talvi oli venynyt ennätyksellisen pitkäksi ja lunta oli yhä maassa metsän koskemattomilla alueilla. Valkoisen lumipeitteen päällä näkyi kuitenkin tuoreita jalanjälkiä, ne kuuluivat takuulla Taehyungille.

Jungkook tuli tästä vihjeestä yhä varmemmaksi ja seurasi jälkiä läpi metsän kunnes pääsi lopulta järven rannalle. Sieltä hän näki kuin näkikin Taehuyngin, joka oli empivin askelin aikeissa kävellä järven jäälle.

"Taehyung! Ei! Odota!" Jungkook karjui ja nojasi hengästyneenä käsiä polviinsa.

Taehyung kääntyi säikähtäneenä ympäri ja kohtasi Jungkookin huolestuneet kasvot. "Jungkook, miks sä tulit!? Et sais olla täällä! Mene heti takaisin kotiin!" Taehyung käski tiukasti ja käänsi julmasti selkänsä jatkaen varovaista kävelyään heikolla jäällä, joka kuului jo natisevat hänen painonsa alla.

"Mitä on tapahtunut? Mihin sä oikein aiot lähteä? Mä en anna sun paeta!" Jungkook huusi kyynelehtien ja astui ensimmäisen askeleen jäälle.

"Ei Jungkook! Älä tule!" Taehyung pudisteli päätään kauhuissaan ja huitoi Jungkookia palaamaan takaisin, mutta turhaan.

"Tulenpas! Mä en anna sun jättää mua!" Jungkook vastasi uhmakkaasti ja kulki yhä lähemmäs Taehyungia. "En tiedä miksi oikein haluat paeta, mutta siihen ei voi olla syytä, mitä ei pystyttäisi selvittämään. Mä voin auttaa sua."

"Et ymmärrä! Jää ei kestä!" Taehyung koitti selittää jään natinan käydessä yhä uhkaavammaksi, mutta Jungkook ei kuunnellut sanaakaan.

"Mitä sä olet oikein jättänyt kertomatta? Mistä tämä kaikki oikein johtuu?" Jungkook tivasi tuohtuneena kasvot itkuisina. "Mitä mä olen tehnyt, että haluat jättää mut? Vastaa!"

Jungkook jousi puolen metrin päähän Taehyungista kun jää heidän allaan petti ja särö muuttui sekunnis aukoksi. Taehyung ei enää ehtinyt vastata mitään kun putosi jäätävän kylmään veteen Jungkook mukanaan. He rysähti veden jäätäviin syvyyksiin.

Yrittäen pitää toisistaan kiinni he räpiköivät kylmässä vedessä ja koittivat saada jostain otetta kammetakseen itsensä pintaan, mutta eivät pystyneet. Voimat loppuivat nopeasti niin kylmässä vedessä ja koko kehoa kramppasi.

Epätoivoissaan Jungkook kietoi kätensä Taehyungin ympärille kun heidän päänsä vajosivat pinnan alle ja ympärillä musteni. Raajat rentoutuivat ja pohja veti heitä yhä voimakkaammin puoleensa.

Ote Taehyungista lipesi ja ympärillä oli enää pelkkää synkkää ja lamauttavan kylmää pimeyttä, joka söi sisuksiinsa ahnaasti päästämättä otteestaan. Sillä hetkellä Jungkook tajusi, että loppu oli käsillä.   

En nyt keksi mitään alku lätinöitä, joten tervetuloa vaan mukaan. Kirjoitin tämän oikeastaan jo puoli vuotta sitten valmiiksi, joten en itsekään oikeastaan muista mitä kaikkea tulee tapahtumaan, mutta sittenpä nähdään.

Varoituksen sanana (jälleen kerran), täällä käsitellään monille ehkä vaikeita asioita kuten syömishäiriötä, väkivaltaa, ym. ahdistavaa sisältöä, joten olkaa tietoisia tästä.

Kyseessä tulee olemaan - alun alkaen - ihan kokeilu mielessä aloitettu kirja, jossa siis on yhtä aikaa Taekook, että Jikook shippailua. Se triggeröi jopa itseä kirjoittaessa, joten varoitan niitä, joita tämä saattaisi häiritä. 

Mutta en siis halua karkottaa kaikkia lukijoita, joten toivottavasti pysytte kuulolla! Lupaa päivitellä uusia lukuja muutaman viikossa.