Until the springday comes again

4. Pyrkimys parempaan elämään

Kuukautta myöhemmin

Omaisuuksia maksava design valaisin heitti pehmeän valokeilan toinen toistaan herkullisempia ruokia pursuavan pöydän ylle. Ruokalajeja oli varmaan kymmeniä ja niiden syömiseen neljät aterimet, tietenkin sen mukaan myös jokaiselle ruualle oikeat viinit ja muut juomat. Parkin perheen rikkautta ei sitten peitelty.

Vaikka he istuivat pelkästään perheen kesken, jopa silloin rouva Park oli pukeutunut kalliiseen Chanelin mekkoon sekä Cartierin koruihin ja herra Park muodolliseen pukuun.

Jungkook istui tuossa pöydässä jälleen kahden vuoden pitkän tauon jälkeen. Hermostus oli katossa ja jäykkä kauluspaita tuntui hiostavalta yllä.

Jimin istui vain rennosti, selaili välillä puhelintaan ja katsahti sitten vähän väliä rohkaisevasti Jungkookiin päin.

"Olen niin onnellinen, että olet päättänyt parantua, Jungkook. Näytät jo todella paljon paremmalta", Rouva Park sanoi sydämellisesti. 

Molemmat Jiminin vanhemmista olivat oikein mukavia, vaikka rikkauden leima saattoikin antaa olettaa heidän olevan hienostelevia nirppanokkia. Koska Jungkook ei ollut heidän lapsensa, häneen ei kohdistunut mitään odotuksia, Jiminin vanhemmat yrittivät olla säälistään ja velvollisuuden tunnosta pelkästään kilttejä ja avuksi.

"Kiitoksia", Jungkook nyökkäsi kohteliaasti. "En tiedä kuinka voisin kiittää teitä huolenpidostanne. Olen teille velkaa siitä."

"Älä nyt puhu tuollaisia, olet meidän poika yhtä lailla, Jungkook. Mikään muu ei olisi tullut kysymykseenkään", Herra Park totesi vakavalla ilmeellä.

Jungkook painoi päänsä ja tiesi, että hänen tulisi viimein paljastaa jotain pitkään miettimäänsä. Nyt kun hän ei ollut enää laitoksen asukas, olisi viimeinen aika alkaa ottaa elämälle omaa suuntaa. Melkein niin kauan kuin Jungkook saattoi muistaa, oli hän asunut Jiminin luona, mutta nyt olisi viimein aika itsenäistyä ja unohtaa toisten nurkissa lojuminen, vaikka hänelle kuinka vakuuteltiin, ettei siitä ollut haittaa.

"Olen todella kiitollinen kaikista näistä vuosista kun olette olleet kuin perheeni, mutta... nyt mä päätin, että olisi aika aloittaa oma elämä. Aion muuttaa ensi viikolla." Jungkook uskaltautui viimein kertomaan.

Hetkessä Jiminin rento olemus muuttui säikähtäneen surulliseksi ja tämän vanhempien silmät suurenivat yllätyksestä.

"Miten nyt näin yllättäen? Onko sinulla paikkaa minne mennä vai?" Rouva Park kyseli ihmeissään ja laski aterimensa lautaselle.

"Löysin yhden vuokrakämpän", Jungkook nyökkäsi.

"Mutta mistä saat rahat siihen, kultaseni? Ja luuletko, että olet jo... sellaisessa tilassa, että voisit asua yksin ja tulisit toimeen?" Rouva Park jatkoi kyselyään, tämä oli selvästikin murheissaan. Olihan hän melkein kasvattanut Jungkookin kuin oman lapsensa, joten uutinen oli vaikeaa ottaa noin yllättäen vastaan.

"Hain töitä yhdestä kahvilasta, joten saan kyllä rahani riittämään. Älkää vaan olko huolissanne, tunnen oloni paljon paremmaksi", Jungkook totesi itsevarmana. Hän oli tehnyt täydellisen muutoksen elämässään ja tiesi, ettei ikäviä asioita märehtimällä etenisi minnekään. Askel kerrallaan hän valmistautuisi Taehyungin paluuseen aloittaen itsestään huolehtimisen.

"Mutta Jungkook! Et sä voi mua noin vaan jättää yksin! Et edes ole puolellakaan sanalla maininnut mistään muutosta", Jimin valitti pettyneenä.

"Halusin kertoa sen täällä illallisella..." Jungkook vastasi vaisusti, koska tunsi pettäneensä Jiminiä, joten lisäsi rauhoitellen: "Mutta en mä kauas ole lähdössä, noin kahdenkymmenen minuutin matka, joten voin tulla milloin vaan käymään."