Viimeiset II Kelmien tarina

10. Vihdoin

Hei! Nyt on mennyt todella kauan viime luvusta, mutta aion nyt palata julkaisemaan taas joka perjantai. Toivottavasti nautitte! Hyvää kesää ja juhannusta!

Lily ja James juoksivat. Loitsut lentelivät heidän päidensä yläpuolella. Äänet olivat vaienneet. Tylyaholaiset olivat väsyneitä taisteluista eivätkä parhaista yrityksistään huolimatta pystyneet estämään kuolonsyöjiä etenemästä. Heidän taikasauvoistaan syntyi vain pieniä, heikkoja kipinöitä, joita ei voisi edes leikillä kutsua loitsuiksi.

"Missä ihmeessä aurorit ovat?" Lily murahti turhautuneena ja haroi hiuksiaan. Hänen ripsivärinsä

valui poskia pitkin mustana sotkuna. James vilkuili ympärilleen turhautuneena, toivoen näkevänsä edes vilauksen Taikaministeriön työntekijöistä.

"Heidän olisi pitänyt olla täällä jo aikoja sitten", James myönsi. "Ehkä Tylyaho ei ollut ainoa paikka, johon hyökättiin."

Lily nyökkäsi mietteliäästi.

"Luulisi, että he olisivat varautuneet jotenkin kaiken huomioon ottaen", Lily sanoi suu hiukan mutrussa. "Voldemort on ollut julkisuudessa, vaikka kuinka kauan jo."

Jamesin täytyi myöntää itselleen. että koko tilanne tuntui omituiselta.

"Dumbledore halusi kerätä Taikaministeriön ulottumattomilla olevia joukkoja", James keksi selityksen nopeasti rauhoitellakseen itseään. "Ehkä Voldemort on jo ehtinyt soluttautua sisään."

He pysähtyivät hetkeksi tasaamaan hengityksensä kadun kulman taakse.

"Se ei ole mahdotonta. Olen melkein varma, että osa kuolonsyöjistä on oppilaita". Lily sanoi kulmat kurtussa. Jos Voldemort oli saanut jo alaikäisiä suostuteltua joukkoihinsa, Taikaministeriöön soluttautuminen ei vaikuttanut mahdottomalta. Huoli täytti heidän mielensä. Voldemort oli kasvanut liian voimakkaaksi ilman, että kukaan tajusi.

"Miksi Voldemort oli sinun perässäsi?" Lily huohotti. James kohautti olkiaan.

"Ei kannatta edes yrittää ymmärtää henkilön, joka luulee, että pimeyden lordi on hyvä lempinimi, ajatuksia", James ilmoitti. "Minä vain toivon, että kaikki ovat kunnossa tai ainakin elossa."

Lily kalpeni huomattavasti.

"Isla ja Maya osaavat loitsunsa, mutta Maya hermostuu helposti", Lily nielaisi.

"Sirius ja Remus tietävät, mitä he tekevät", James yritti lohduttaa. "Peteristä minä eniten olen huolissani."

Lily nyökkäsi hitaasti.

"Meidän täytyy vain luottaa heihin", Lily tokaisi yrittäen kuulostaa rohkeammalta kuin hänestä tuntui. Hetki sitten hän oli hörppinyt kermakaljaa Jamesin kanssa. Nyt hän ei edes tiennyt näkisikö ystäviään koskaan uudestaan. Lily avasi suunsa:

"James, siltä varalta, että jotain tapahtuu-"

James keskeytti hänet:

"Lily, siltä varalta, että jotain tapahtuu-"

James ja Lily hymyilivät vaivalloisesti toisilleen. Kumpikaan ei uskaltanut jatkaa lausettaan.

"Ehkä meidän ei pitäisi sanoa mitään", James sanoi. "Tuo huonoa onnea."

Lily nyökkäsi totisesti:

"Pahimmassa tapauksessa voi vielä alkaa sataa."

James naurahti Lilyn kehnolle yritykselle nostaa tunnelmaa.

"Sanotaan sitten, jos me selviydytään tästä kaikesta", James ehdotti. Lily näytti miettivän hetken ennen kuin nyökkäsi hyväksyvästi.

James ja Lily katsoivat toisiaan hetken. Kimakka kirkuna herätti heidät todellisuuteen. Kuolonsyöjien määrä oli lisääntynyt huolestuttavasti.