Until the springday comes again

15. Kilpaa onnittelemaan synttärisankaria

Neljä kuukautta myöhemmin

"Hei vaan, tervetuloa! Etsiikö nuoriherra kenties jotain tiettyä?" Kukkakaupan täti tervehti pirtsakasti ja hyppäsi palvelualttiina Taehyungin eteen.

"Itseasiassa kyllä. Haluaisin punaisia liljoja, löytyykö niitä teiltä?" Taehyung vastasi ympärilleen tähyillen kukkameren kirjavaa ja huumaavasti tuoksuvaa valikoimaan.

Tuollaisena erityisenä lauantaina Taehyung oli herännyt jo ennen kukon kirkunaa saadakseen Jungkookin lempi leipomosta suklaa-kirsikka kakun ja sieltä hän oli kiireen vilkkaa suunnannut kukkakaupalle. Onneksi Jungkook nukkui vapaapäivisin pitkään aamulla, joten hän ehtisi hyvissä ajoin onnittelemaan.

"Tietenkin löytyy, tänne päin!" Nainen nyökytteli ja puikkelehti sulavasti maljakoiden ohi kylmäkaapille. "Montako laitetaan?"

"Tehkää oikein mahtava ja iso kimppu, sen täytyy olla näyttävä."

"Menevätkö nämä kukat kenties tyttöystävällenne?" Ruova uteli viekas ilme kasvoillaan kun kääri kukkia paperiin kassalla.

Taehyung tuijotti punaisia liljoja hetken aikaa surumielisenä ja pudisti päätään. "Eivät, vaan ystävälleni syntymäpäivälahjaksi."

"No siinä tapauksessa ystäväsi täytyy olla sinulle todella tärkeä, punaiset liljat symboloivat suuria tunteita." Nainen hymyili lämpimästi ja ojensi mahtavan kukkakimpun tiskin yli. "Ystäväsi ilahtuu takuulla, monet eivät saa noin mahtavia kukkia syntymäpäivälahjaksi."

"Kiitoksia paljon rouva ja mukavaa päivän jatkoa!" Taehuyng vastasi hieman kiusaantuneena ja kiiruhti ehtiäkseen yhdeksältä lähtevään bussiin, jota eivät lauantaina onneksi kansoittaneet niin valtavat massat työläisiä kuin viikolla. Olihan se rankkaa herätä viikonloppuna noin aikaisin, mutta mitä nyt ei tekisi Junkgookin hyväksi?

Ennen kuin Taehyung huomasikaan jännittävä matka oli ohi ja hän seisoikin sydän tykyttäen Jungkookin asunnon ovella. Melkein viisi minuuttia Taehyung kertasi hiljaa mielessään vuorosanojaan samalla kun hänen kätensä hakeutui ovea kohti, mutta vetäytyi pelokkaana aina uudelleen takaisin.

"Kerää ittes, Taehyung!" hän sihahti itsekseen ja koputti lopulta ovea.

Kului pitkä hiljaisuus ja hän oli aikeissa nostaa jo kätensä uudelleen ovenkarmille koputtaakseen, mutta sitten hän kuuli askelia. Ne eivät kuitenkaan kuulostaneet Jungkookin omilta - liian kevyitä ja liiteleviä tämän vantteraksi askelluksekseen.

Ovi avautui hiljaa ja sen raosta pilkistivät Jiminin tyynyn painaumaiset juuri heränneet kasvot. Miten Jimin oli jo noin aikaisin Jungkookin luona? Siihen ei voinut olla kuin yksi syy ja sen tajuttuaan Taehyungilla kiehahti.

Pitkän aikaa Taehyung oli jo joutunut sysäämään sivuun mieltään kaihertavaa epävarmuutta hänen ja Jungkookin suhteesta. Jokaiseen juttuun hän oli löytänyt selityksen ja rauhoitellut itseään, etteivät asiat olleet niin kuin hän oletti. Tämä oli kuitenkin liian ilmiselvää - Jimin oli nukkunut Jungkookin luona tämän synttäreitä edeltävänä päivänä ja he olivat tehneet ties mitä. Ei Taehyungia sinne enää kaivattu.

Heti kun Jimin näki ystävänsä raivon ja pettymyksen sekaisen ilmeen hän tajusi aiheuttaneensa suuren väärinkäsityksen paikalla olollaan. "Taehyung, tämä ei ole todellakaan sitä mitä sä luulet!" hän koitti selittää kiireesti, mutta Taehyung oli oli iskenyt ison kukkakimpun suoraan vasten hänen kasvojaa.

"Haista paska!" Taehyung tuhahti olkansa yli ja lähti silmät kyynelistä kirvellen marssimaan takaisin rappukäytävään.

Hätääntyneenä Jimin laski kukkakimpun ja kakkulaatikon eteisen lattialle, painoi oven kiinni mahdollisimman hiljaa ja juoksi Taehyungin perään. "Odota! Älä mene! Anna kun selitän!"