Until the springday comes again

29. Vihiä salaisuuksista

"Ai etkö säkään ole kuullut Taehyungista?" Jimin kysyy ihmeissään ja raapii päätään mietteliäänä. Siitä mökkireissusta lähtien Taehyung oli tullut poissa oleva niin henkisesti kuin fyysisestikin. Taehyung pysytteli omissa oloissaan, eikä pian ilmaantunut ollenkaan.

"Olen yrittänyt soittaa monta kertaa, kun lopulta sain Taen kiinni hän sanoi, että töissä on hirveä kiire, eikä hän todellakaan ehdi tavata nyt", Jungkook nyökkäsi huolissaan. Hän oli ainoa, joka tiesi Taehyungin huoleksi tulleesta velan maksusta ja pelkäsi "kiireiden" liittyvän siihen. Miksi muuten Taehyung olisi käyttäytynyt sillä tavalla? 

"Jotain on meneillään. Mä tiedän kyllä milloin Taehyung valehtelee ja nyt hän todellakin tekee sitä. Tae ei ikinä välttelisi kumpaakaan meistä, oli tilanne mikä hyvänsä", Jimin totesi päättäväisenä.

"Totta, tämä ei tunnu lupaavalta... Mutta mitä me muka voidaan tehdä?" Kertoako vai ei? Jungkook oli luvannut pitävänsä salassa kaikilta sen mitä Taehyung oli hänelle paljastanut katoamisen aikoina tapahtuneesta, mutta tilanne oli nyt eri. Jimin oli silti Taehyungin paras ystävä, joten olisihan hänenkin oikeus tietää.

"Sä olet kieltämättä myös outo... tiedätkö tästä jutusta jotain?" Jiminin silmät vetäytyivät kissamaisesti viiruun kun hän yritti nähdä Jungkookin läpi. "Meillä ei saa olla salaisuuksia. Kerro heti!"

"Niin noh... Taehyung kertoi mulle yhdestä jutusta, mutta se on luottamuksellista, lupasin pitää sen salassa", Jungkook epäröi huultaan purren. Olisikohan Taehyung pahastikin vihainen jos Jimin saisi tietää?

"Jungkook!" Jimin tuhahti loukkaantuneena ja ravisteli ystäväänsä olkapäistä. "Luojan tähden, kerro mistä on kyse! Mä en ole kuka tahansa ulkopuolinen! Sitä paitsi tämä saattaa olla vakavaa", hän pauhasi kovaan ääneen.

Kunpa olisi kotilo, jotta voisi vain vetää päänsä kuorensa sisään ja sulkea silmänsä ympäröiviltä murheilta ja täristä yksin peloissaan. Jungkook ei voinut sitä kuitenkaan tehdä ja hän murtui Jiminin painostuksen alla ja kertoi lopulta kaiken minkä vähänkin muisti Taehyungin isän veloista.

Kuultuaan tarinan loppuun, Jiminin leuka väpätti enteillen lohdutonta itkua. Ensinnäkin hän oli loukkaantunut siitä, että Taehyung oli valinnut kertoa asiasta juuri Jungkookille, eikä hänelle. Tuon pinnallisen tunteen alle kätkeytyi kuitenkin suurta huolta ja pelkoa Taehyungin vuoksi. Hän oli kuullut juttuja peliluolissa vaanivista rikollisista, jotka saivat hyväuskoiset rahaa kipeästi kaipaavat kunnonkin kansalaiset nalkkiin. Ajatus siitä, että Taehyung saattaisi olla vaarassa joutua vastaavan paholaisen käsiin, kuristi hänen sisuksiaan.

"Tiedätkö milloin Taehyungin työt loppuu?" Jimin kysyi yllättäen, hän oli saanut idean. Taehyungin vuoksi hän oli valmis menemään vaikka kuinka pitkälle, eikä kaihtanut keinoja antaa apuaan. 

"Kuudelta, ainakin luulisin. Mitä siitä?" Jungkook vastasi tutkien Jiminin silmissä säihkyvää kunnianhimoista kiiltoa.

"Mehän mennään selvittämään missä se Taehyung oikein käy norkoilemassa ja kenen kanssa. Mennään jo!" Jimin tarttui kiireesti Jungkookin käsivarteen ja lähti kiidättämään tätä autolleen.

"Mennäänkö me stalkkaamaan vai?" Jungkook kysyi hämillään kun huomasikin pian istuvansa autossa matkalla keskustaan Jiminin kurvaillessa tyylikkäästi muiden autojen välissä ajokaistoja vaihdellen.

"Mennään varmistamaan, että meidän ystävällä on kaikki kunnossa, se olisi parempi ilamisu", Jimin virnisti pienesti vaikka olikin huolen murtama. "Se nulikka saa kyllä kuulla kunniansa kunhan saan hänet käsiini! Kehtasikin jättää mut pimentoon noin olennaisista asioista", hän jupisi itsekseen.