Until the springday comes again

32. Ilmianto

"Odota isä! Ei, älä mene sisään!" Jimin yritti estellä, mutta isä oli nopea askelissaan ja läväytti vihaisena poikansa huoneen auki. Hän halusi tietää mitä siellä oikein piiloteltiin ja mihin Jimin oli kaikkia niitä tarvikkeita varastanut.

"Luoja paratkoon, mitä Taehyungille on käynyt?" herra Park huudahti järkyttyneenä ja kumartui vaistomaisesti vuoteen vierelle tarkastamaan tämän vointia.

"Isä, tuota..." Jimin ei edes keksinyt mitä selittää. Tilanne oli liian epätoivoinen.

"Mitä ihmettä Taehyung tekee täällä huoneessasi kun hän on siinä kunnossa, että tarvitsee sairaalahoitoa välittömästi?" Isä kauhisteli ja tämän kasvoilta paistoi huoli mikä kieli Taehyungin todellisesta tilasta.

Säikähtäneenä Jungkook puristi Taehyungin kättä omassaan ja vilkuili paikalle pöllähtänyttä Jiminin isää. Nyt he olisivat entistä pahemmassa liemessä.

"Yhet yritti ampua Taehyungia, mutta Tae sanoi, ettei voida mennä sairaalaan, koska viranomaiset ei saa tietää. Mä en tiedä muuta, halusin vaan suojella mun ystävää", Jimin selitti pää painuksissa nyyhkyttäen. Ehkä hän ei ollutkaan tehnyt parasta mahdollista päätöstä totellessaan Taehyungia. Jimin ei ollut varma enää mistään ja Jungkook oli sitäkin enemmän hukassa.

"En välitä, mutta Taehyung pitää viipymättä viedä sairaalaan hoitoon. Katsotaan sen jälkeen asioita eteenpäin", isä selitti.

"Mutta voidaanko se pitää salassa? Olis parempi, ettei kukaan näe Taehyungia tai tiedä hänen olemassaolostaan siellä, jos kerran se saattaa aiheuttaa ongelmia. Ja et kai kerro äidille tästä?" Jimin vaimean alistuneella äänellä kuin lapsi jota parhaillaan torutaan.

"Jos se on niin salaista niin voidaanhan yrittää, en kuitenkaan lupaa mitään. Ja kertoisin mielelläni äidillesi tästä edesottamuksestasi, mutta hän saisi turhaan hermoromahduksen tai pahempaa, joten jätän väliin. Lähetän autosi korjaukseen pian ja varmistan, ettei mikään tieto leviä." Herra Park kuulosti jämptin kylmältä, mutta huolehtivaisuus ja välittäminen kuulsivat ilmeettömien kasvojen ja juron puheenkin takaa.

"Kiitos iskä!" Jimin hihkaisi huojentuneena ja syöksyi halaamaan isäänsä, mitä ei ollut tehnyt varmaan vuosiin.

"Riittää jo, mennään ennen kuin on myöhäistä", isä toppuutteli ja he kiidättivät Taehyungin oikotietä hoitoon.

***

Jimin odotti tuomiota työnsä jäljestä hammasta purren. Isän silmä oli harjaantunut vuosikymmenten kirurgin työstä ja hän jos kuka osasi antaa palautetta.

"En olisi uskonut tätä, mutta teit mahdottoman tarkkaa ja hyvää työtä alkeellisilla välineillä koti olosuhteissa. Voin todeta olevani ylpeä sinusta, Jimin."

"Ihanko totta?" vilpittömän yllättynyt Jimin kysyi. Hän luuli möhlineensä pahemman kerran, mutta onneksi totuus olikin toinen.

"Jimin ei meinannut uskoa kykyihinsä, mutta sain hänet silti tekemään sen. Ehkei Jiministä tule koskaan lääkäriä, mutta ainakin hän osaa pelastaa kenet vaan missä, vaan jos tarve tulee", Jungkook kehui katsoen lempeästi Jiminiin. Dramailiana tunnettu Jimin oli ylittänyt itsensä toden teolla, eikä niitä pieniä epätoivon hetkiä kannata laskea mukaan, koska kädet olivat lopulta vakaat kuin kallio.

"Kunhan kuume laskee ja Taehyung herää myös minä vaadin vastauksia. Asia täytyy käsitellä perinpohjin, koska mitään näin vakavaa ei tapahdu noin vain ilman syytä", herra Park sanahti äänessään sekoitus paheksuntaa ja sääliä.

"Tietty, voit mennä nyt kotiin nukkumaan, me huolehditaan lopusta." Jimin hymyili kiitollisena ja tuuppi isäänsä ovelle.

"Soittakaa kun hän herää", herra Park vastasi ja lähti uupuneiden haukotusten saattelemana takaisin kotiin.