Pakkasen puolella

Ihan sama mitä muut sanoo

Mä istuin parhaan ystäväni Tanelin vieressä eräällä valtavalla kivellä järven rannalla. Kutsuimme sitä lattapääkiveksi, koska sellainen se oli. Lattapäinen. Tasainen kuin valtava kivinen pöytä. Sen päälle olis mahtunut istumaan koko meidän luokka, mutta se oli vain meidän käytössä. Se oli meidän. Meidän vakkaripaikkamme. Olimme istuneet sillä monet illat samalla lailla hiljaa, toistemme lähettyvillä. Ihan lähekkäin, varsinkin kesäiltaisin, jolloin alkoi olla jo viileää. Niin kuin nyt.

Laskin katseeni Tanelin käteen, jääden katselemaan sitä. Hivutin oman käteni lähemmäs Tanelin kättä, hipaisten sitä pienesti. Taneli vilkaisi kättäni, ennen kuin tarrasi siihen kevyesti, lomittaen sormemme. Pieni hymy piirtyi huulilleni ja kevyt puna kipusi poskilleni.

"Roope", Taneli lausui nimeni hiljaa, mun kääntyessä katsomaan sitä vihreillä silmilläni. Se oli totinen. "Äiti sanoi, ettei mun tunteet sua kohtaan oo todellisia. Ettei viidesluokkalainen poika voi vielä tietää tykkäävänsä toisista pojista. Se väitti, etten mä tykkää susta. Että me ollaan vain ystäviä, enkä mä voi kerta kaikkiaan tykätä susta, se on kuulemma täysin mahdotonta."

"Mitä mieltä sä itte oot.." mä kysyin yhtä pienellä äänellä, katsoen Tanelia sen vaaleanruskeisiin, melkein meripihkanvärisiin silmiin.

"Että äiti puhuu paskaa", Taneli pamautti, mun tyrskähtäessä sen sanoille.

"Taneli!" mä huudahdin kikattaen. "Kiroilu on rumaa."

"No niin on sekin, että äiti väittää tietävänsä, miltä musta tuntuu", Taneli totesi vakavana, pitäen katseensa tiiviisti silmissäni. Sen omissa välähti jokin vihantapainen, mutta se suli nopeasti joksikin ihan muuksi, kun se jatkoi tiukasti ja täysin varmana asiasta: "Mä tykkään susta. Piste."

"Niin minäkin susta", mä hymähdin lämpimästi, painoin kevyen pusun Tanelin poskelle ja hivuttauduin lähemmäs sitä, Tanelin vetäessä minut kainaloonsa, kuin turvaan pahalta maailmalta. Siinä oli aina ollut mun paikka. Siinä niin, Tanelin kainalossa. Ja siinä mä kyllä pysyisin, AINA.. "Ikävää ettei äitis usko ja tue sua. Se on kuitenkin sun äitis.."

"Paskat äidistä", Taneli puuskahti.

"Taneli!" mä naurahdin taas vähän huvittuneena, pystymättä tavoittamaan ääneeni lainkaan moittivuutta, vaikka kiroilu olikin rumaa.

"Ja paskat muista. Sanokoot mitä sanovat, mä tykkään susta", Taneli jatkoi tuimana, vetäen minut tiukemmin kiinni itseensä.

"Samoin.." mä tokaisin ja suljin silmäni, ollen pienen hetken vaiti, kun mietiskelin Tanelin äitiä sekä muita, jotka eivät välttämättä olleet iloisia siitä, että tykkäsimme toisistamme. "Entä jos muut alkaa kiusaamaan meitä koulussa.."

"Sitten ne paskiaiset saa turpaansa", Taneli tuhahti vihaisesti, saaden minut avaamaan silmäni ja vetäytymään irti sen lämmöstä.

"Taneli!" mä huudahdin jälleen, katsoen Tanelia nauravin kasvoin. "Susta on tullut ihan mahdoton! Et sä oo ennen puhunut noin. Mistä sä oot oikein tommosta kieltä oppinut?"

"Isoveljeltäni", Taneli vastasi mutkattomasti, lisäten perään totisena: "Sekin sanoi, että antaa turpiin kaikille, jotka kiusaa mua. Se sanoi että mä saan tykätä kenestä haluan.."

"Kiva että Tero on meidän puolella", mä kommentoin ja painauduin takaisin Tanelin kainaloon, sen kiertäessä kätensä jälleen ympärilleni.

"Joo", Taneli totesi lyhyesti, painaen päänsä mun päätä vasten. "Mä ihan oikeesti tykkään susta, Roope. En mä paljoo tiedä, mutta sen mä tiedän, sanoi äiti ja muut mitä sanoi."

"Samoin", mä tokaisin taas lämpimällä äänellä ja suljin uudelleen silmäni Tanelin turvallisessa kainalossa. "Ihan sama mitä muut sanoo."

"Ihan sama mitä muut sanoo", Taneli toisti vakaasti.

Me tykättiin toisistamme. Ihan sama mitä muut sanoo. Niin se asia vain oli.