Until the springday comes again

37. Ehkä jonakin päivänä

"Heippa Tae, soitin kertoakseni, että olen lähdössä", Jimin sanoi puhelimeen monotonisella ja etäisellä äänellä hirveän viralliseen sävyyn. Hän kuulosti vieraalta ja siltä kuin osa hänestä oli jo lähtenyt sinne jonnekin.

"Lähdet? Siis minne? Pelotat mua... Olethan sä kunnossa?" Taehyung vastasi huolestuneena.

"En pysty olla enää täällä, koska en ole kunnossa. Menen Japaniin Jihyunin luokse, näkee mitä sitten sen jälkeen tapahtuu."

"Haluatko, että puhuttaisiin sun kanssa nämä viime aikojen tapahtumat selviksi? Kenties se auttaisi. Ymmärrän, että tämä on vaikeaa, mutta en halua, että lähdet", Taehyung ehdotti epätoivoisena. Jimin kuitenkin kuulosti niin lopulliselta, ettei tuosta päätöksestä tainnut olla pyörtymistä.

"Ei meidän tarvitse puhua mitään selväksi, tiedetään molemmat varsin hyvin mitä tapahtui. En ole sulle vihainen mistään... en Jungkookillekaan, ihan itselleni vaan, siksi lähden."

Se oli hyväksyttävä, Jimin tarvitsi omaa aikaa ja tilaansa. Vaikka Taehyung ei ei olisi sitä halunnut hänen oli hyväksyttävä Jiminin tapa käsitellä asiaa. "Oletko kertonut suunnitelmistasi Jungkookille?" hän kysyi vaimealla äänellä.

"En." Jimin ei sanallakaan maininnut, että olisi aikeissa kertoa tai pyytänyt Taehyungia hänen puolestaan kertomaan, koska tiesi, että kyllä tämä muutenkin kertoisi.

"Kauanko aiot viipyä Japanissa? Kai sä vielä palaat?" Taehyungin sydäntä puristi, hän saattoi vaan arvata miltä oli tuntunut Jiministä kun hän oli lähtenyt sanaakaan sanomatta ja kadonnut kuin väliaikaiseen kuolemaan.

"Ehkä jonakin päivänä." Vastaus oli välinpitämätön ja jätti auki niin paljon mahdollisuuksia. Ajatus siitä, että Jimin aikoisi jättää kaiken taakseen ja aloittaa jossain muualla ihan alusta oli kuitenkin liian absurdi. "Älä huoli Tae, sä olet aina mun soulmate ja soulmatet on aina yhdessä. Toivon, ettet ole vihainen mulle mistään."

"Tulenko saattamaan sua?" Taehyung ehdotti haikeana, mutta hiljaisuus, jonka Jimin jätti vastaukseksi kertoi, että hän alitajunnassaan odotti jotakuta toista saapuvaksi.

"Soitan kun pääsen perille. Pärjäilehän, Tae kulta!" Jimin hyvästeli reippaasti ja sulki puhelimen ennen kuin saisi heidät molemmat itkemään.

Taehyung huokaisi syvään ja mietti hetken mitä tehdä. Jungkookille oli kerrottava, koska Jimin ei sitä tekisi oli Taehyungin kerrottava siitä.

***

"Taehyung?" Jungkook vastasi puhelimeen suoraan kuin olisi istunut luuri kädessä ja odottanut puhelua jo ties kuinka pitkään.

"Jimin on lähdössä... ajattelin kertoa siltä varalta, että haluaisit hyvästellä."

"Häh? Lähdössä minne? Milloin? Miksi?" Jungkook intti hämillään. Oliko hän tosiaan vienyt asiat niin pitkälle, että Jiminin täytyi hänen vuokseen lähteä?

"Ymmärsin, että Jihyunin luo Japaniin, en tiedä milloin, mutta aika pian. Jos olet nopea niin ehkä ehdit vielä lentoasemalle", Taehyung vastasi tyynesti.

"Voinko mä mennä? Entä jos Jimin ei halua nähdä mua?" Jungkook hätäili, vaikka olikin jo eteisessä pukemassa kenkiä ja takkia ylleen.

"Mene vaan, kyllä se sitten selviää", Taehyung kehotti ja sulki puhelun. Jungkookin epätoivo Jiminin lähtöä kohtaan jo puhelimen läpi kuultuna pisti hänen sydäntään liikaa.

Täyttä juoksua Jungkook ryntäsi ulos asunnostaan ja nappasi taksin, koska bussia hän ei todellakaan ehtinyt jäädä odottamaan. Ajomatka kesti reilut puoli tuntia ja jokaisen minuutin edetessä Jungkook pelkäsi olevansa jo myöhässä. Taivaalle nousi reippaaseen tahtiin uusia lentokoneita kohti uusia kaupunkeja ja maita, eikä Jungkook voinut mitenkään olla varma istuiko Jimin jossain niistä lentokoneista.