1095 yötä lastenkodissa [Finnish] ( Tauolla )

19.2.2023 lauantai

-Juliet-

Takkusin ruotsin kanssa huoneessani, minulla olisi pian etäkoe, siitäkin huolimatta että olin kamala ruotsissa. Seinän takana soi taas rokki, mutten tunnistanut bändiä. Heli puhui Katin kanssa eteisen puolella. Koitin keskittyä kirjaani, mutta siitä ei tullut mitään, nakkasin sen sivuun, juuri silloin joku koputti oveen. "Joo?" kysyin ja rokkikin vaikeni. "Lähdetkö kirjastoon?" Kati kysyi. Tykkäsin lukemisesta, ja ehkä pieni vapautus ruotsista olisi tarpeen, joten suostuin. "Tulehan sitten sinäkin Kristian", Kati pyysi ja Kristian raahusti ulos huoneestaan. Näin hänet ensimmäistä kertaa sinä aamuna, hänen hiuksensa olivat sekaisin mutta tavallaan aika komeat. Hän ei näyttänyt yhtä innostuneelle lukemisehdotuksesta mutta ilmeisesti suostui jostain syystä. "Noniin, otetaan tällä kertaa meikäläisen auto", Kati sanoi ja osoitti harmaata pientä Toyotaa. Nyökkäsimme kaikki ja aloimme laittamaan kenkiä jalkaamme. 

Heli istui etupenkille ja minä ja Kristian ahtauduimme takapenkille melkein vierekkäin, yksi penkki välissämme. Kummallakin meillä oli kuulokkeet korvilla sillä aikaa kun Kati ja Heli puhuivat ja nauroivat matkan aikana melkein taukoamatta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, ettei Kristian oikeasti edes kuunnellut musiikkia vain tekstaili jolle kulle. Naurahdin hänen suuntaansa ja Krisu virnisti. "Kukaan ei kysele mitään, jos esität ettet kuule", hän kumartui kuiskaamaan minulle, kätemme koskivat toisiaan. Siinä missä minulla oli lämpimät kädet, Kristianilla olivat kylmät. Naurahdin. "Lumiukko", kiusasin ja Krisu tönäisi minua leikkisästi. 

Seikkailin jännärikirjojen osastolla ja huomasin kuinka Heli käveli ohitse nenä kiinni melkein kolmessa kirjassa samaan aikaan ja Kristian istui tylsistyneenä sohvalla ja pyöritteli puhelinta kädessään, melkein pudottaen sen yhdessä vaiheessa. Silmiini osui kirja nimeltä 101 tapaa tappaa aviomiehensä, näytin sitä Kristianille huikkaamalla ja hän alkoi nauramaan. "Ei me onneksi vielä olla naimisissa!" hän kiusasi ja sai minut punastumaan hieman, piilouduin kirjahyllyjen taakse ja koitin pysytellä niin piilossa kuin mahdollista. 

Huomasin Katin katselemassa sanomalehtiä ja menin hänen luokseen. "No löytyikö mitään?" Kati kysyi, näytin hänelle kirjojani: Osasto 23, Luonnonlapsi ja Sisäsiisti. "No sähän löysit paljon", Kati totesi hymyn kera ja katseli sitten ympärilleen etsien Heliä, joka juuri silloin tuli muutaman K-pop kirjan kanssa paikalle ja Kristian pukkasi päänsä esiin nurkan takaa ja tuli sitten myös seuraamme. 

Kun palasimme lastenkotiin ruotsi tuntui vihdoin menevän jakeluun, tai ehkä se oli se että Kristian soitti Eminemiä taustalla seinän läpi kuin kiusatakseen. Hän räppäsi jopa mukana.