Uusi tapa rakastaa (Valmis✅️)

Luku 20- Älä koske!!

Johannes

Istuin Veeran autossa, Luca oli sylissäni. Pitäisi varmaan kertoa Lennille tapahtuneesta. Mutta heti kun edes ajattelin miten asian pistäisin sanoiksi aloin itkemään. En halunnut vieläkään uskoa tätä todeksi. Eihän se ollut totta, eihän?

Tää oli vaan pahaa unta, painajainen, painajainen mistä tuli totta. Halasin Lucaa tiukemmin, ei se tainnut hirveästi ymmärtää. Mutta ei sen tarvinnutkaan, minulle riitti se että sain halata sitä.

Luca maukui kun pääsimme laitoksen pihaan. Laiton repun selkään ja astuin ulos autosta. Seurasin Veeraa sisälle, kun ovista käveli sisään näin tilan missä oli pari sohvaa ja tv. Siinä istui pari nuorta.

"Tämä on nuorten puoli ja tuon oven toisella puolella on alakoulu ikäiset ja sitä nuoremmat" Veera sanoi, nyökyttelin ja pidin Lucasta tiukasti kiinni, ihan kun joku yrittäisi viedä sen minulta.

"Jää sinä tähän minä käyn tuolla työhuoneessani katsomassa missä on vapaa huone" Veera sanoi ja hävisi johonkin. Seisoin keskellä käytävää ja hautasin kasvoni Lucan kylkeen. Se vain kehräsi.

Hetken päästä Veera palasi käytävälle. "Kakkos kerroksessa on vapaa huone mutta valitettavasti joudut luopumaan Lucasta" Veera sanoi ja joku työntekijä yritti otta Lucan.

"Älä koske siihen" huusin ja pidin tiukemmin kiinni Lucasta. "Mutta sinä et voi pitää siitä" Veera sanoi. "Te ette voi viedä sitä multa" sanoin itkien. "Tilanne on valitettavasti niin että et voi pitää sitä" Veera toisti.

En kerennyt sanoa mitään kun jostain tuli vartia, piti minusta kiinni ja työntekijä otti Lucan. "Anna se takas" huusin itkien. Yritin päästä pois vartijan otteesta mutta hän oli vahvempi. Työntekijä hävisi näkyvistä, sinne meni Luca.

"Mä näytän sulle missä sun huone on" Veera sanoi kun mitään ei olisi tapahtunut. Seurasin Veeraa kakkoskerrokseen. Siellä oli samanlainen tila kun alhaalla ja sitten kaksi käytävää joilla oli toisessa pelkkiä huoneita ja toisessa oli ilmeisesti yhteiset vessat jne.

Minun huoneeni oli aivan käytävän perällä, ihan kiva sinänsä. Mutta en halunnut olla täällä ollenkaan. Halusin äitin kanssa kotiin. Mutta en nää enään äitiä enkä kotia.

Veera avasi huoneeni oven, se oli ihan sopivan kokoinen. "Mä jätän sut nyt tutustumaan paikkoihin, kahdeksalta on iltapala alakerrassa" Veera sanoi ja lähti.

Katselin huonetta, siellä oli sänky ja vaaterekki missä oli henkareita. Sitten huoneen nurkassa oli kaappi mihin voisin laittaa tavarat ja sen vieressä koulupöytä missä oli kolme laatikkoa.

Huoneessa ei ollut vessaa joten pitäisi käydä yleisissä vessoissa. Siellä on varmaan myös suihkut. Avasin huoneeni oven ja lähdin toiselle käytävälle katsomaan vessa tiloja. Halusin pestä naamani koska silmäni olivat ihan punaiset itkemisestä.

Löysin vessan, avasin sen oven ja siellä oli joku. En katsonut häntä silmiin, menin suoraan vaan lavuaarin luokse ja aloin pesemään kasvojani. "Moi, sä oot uus" ihminen puhui. "Moi" vastasin hiljaa. "Mikä sun nimi on" tyyppi jatkoi. "Johannes" sanoin ja kuivasin naamani.

"Kiva, mä oon Peetu" hän sanoi, nyökkäsin vain ja lähdin vessasta. Peetu kuitenkin seurasi minua pois vessasta. "Missä sun huone on" hän kysyi, osoitin vain käytävän päätyä. "Jes, mun huone on siinä vieressä" Peetu sanoi.

Menin takaisin huoneeseeni ja jätin Peetun ulkopuolelle. Halusin hetken olla yksin, en ollut kerennyt käsitellä päivän tapahtumia ollenkaan, kaikki vaan tapahtui niin nopeasti. "Luca" sanoin hiljaa kunnes tajusin, että se työntekijä oli vienyt sen. Menin repulleni ja otin sieltä äitini hupparin ja pistin päälle. Se tuoksui äitille, kaikki muistot äitini kanssa tuli mieleen yhtä aikaan, mikä sai minut itkemään.

TW, viiltelystä puhuminen ja viiltely

Teki mieli viillellä, mutta olin luvannut Alinalle, että lopetan. En kestänyt kaikkea tätä paskaa oloa kerralla. Eihän pari pientä haavaa haittaa ketään eihän. Se jää vaan yhteen kertaan, niin olin sanonut ennenkin eikä siltikään jäänyt.

Otin reppuni lattialta ja kaivoin sen pohjalta terän ja sideharson. Laitoin kuulokkeet päähän jos musiikki olisi estänyt minua tekemästä sitä. Mutta pahaolo ja paniikkikohtaus veivät voiton. Otin äitini hupparin pois ja painoin terän rannettani vasten. Vedin syvän viillon ja tunsin kuinka olosta tuli parempi.

Lämmin veri valui rannettani pitkin lattialle, se tuntui ihan helvetin hyvälle. Kyyneleet kirvelivät haavoissa, addiktoiva tunne. Sitä tunnetta minulla oli ikävä. Laskin terän lattialle ja nojasin päätäni seinään samalla kun käteni vuosi. Pitäisi hoitaa haavat, mutta en yksinkertaisesti jaksa.

Nousin lattialta kun veren vuoto oli tyrehtynyt, pitää varmaan käydä suihkussa. Otin repustani shortsit jne. Otin lattialta sideharson ja lähdin suihkuun. Vedin nopeasti vielä hupparin päälle. Avasin oven ja kävelin käytävältä toiselle.

Avasin suihkutilan oven ja katselin neljää koppia jotka siellä olivat. Menin perimmäiseen ja suljin sen oven perässä, sen onneksi sai lukkoon. Laitoin tavarat jakkaralle joka oli kopin nurkassa. Otin vaatteeni pois ja kävelin suihkun alle.

Avasin suihkun ja pistin sen kylmälle. Teki mieli huutaa siitä kivusta ja kirvelystä tuli kun vesi osui haavoihin. Kestin kivun, koska haavat oli pakko putsata jotenkin. Kylmä vesi muutenkin rauhoitti oloa vaikka mieli kävi tuhannella kierroksella.

Kuivasin hiukset ja vedin tpaidan päälle. Otin sideharson jakkaralta ja aloin sitomaan kättäni. Se onnistui helposti koska osasin sen jo, mutta en ollut tajunnut että ranteen ympärille menee vähemmän harsoa kun reiden joten sain kiertää sitä vaikka kuinka monta kertaa. Vedin hupparin päälle peittämään sideharson. Nappasin pyyhkeeni mukaan ja lähdin suihkutilasta.

Pääsin käytävälle mutta Peetu tuli vastaan. "Moi Johannes" Peetu sanoi pirteästi. "Moi" sanoin, halusin nukkumaan. "Haluut sä jäädä tohon sohville hengaa" Peetu kysyi. "Emmä taida, vähän rankka päivä ollu, haluun nukkumaan" sanoin ja kävelin Peetun ohi.

Kaaduin sängylle ja vedin peiton päälle. Muut olivat todennäköisesti syömässä iltapalaa. Olin äsken siivonnut verilammikon lattialta, siltä varalta jos joku tulee huoneeseen. Laitoin kuulokkeet päälle ja aloin kuuntelemaan musiikkia. Ei mennyt kauaakaan kun nukahdin itkien.

sanat 902