(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
Pyöräilin yksin kotia kohti. Olin heittänyt Astan kotiinsa. Illan suunnitelmat olivat menneet rehellisesti sanottuna päin vittua.
No, ainakin tiesin viimein tytön nimen. Mutta miksi ihmeessä hän olisi yhdessä jonkun niin vaarallisen pojan kanssa, kuin Onni oli? Ei se vain käynyt järkeen.
Jopa minä halusin vältellä heitä, vaikka olin kahta vuotta vanhempi. Onnin kaltaisten jätkien porukassa vedettiin kaikkia mahdollisia aineita, petettiin ja satutettiin viattomia tyttöjä ja tehtiin laittomuuksia.
Siru oli oikeasti vaarassa. Hän oli vuotta nuorempi, selkeästi jo valmiiksi kiusattu, kukaan ei ollut puolustamassa häntä. Mutta ehkä hänellä oli silti joku, jonka puoleen kääntyä.
Kello oli puoli seitsemän, kun lukitsin pyöräni seinän viereen ja astuin ulko-ovesta sisälle. "Hei kulta", äiti huusi iloisena ja tuli minua vastaan.
"Haluutko kuulla todella hyviä uutisia?" hän hymyili. "Todellaki", hymyilin samalla riisuen kenkiäni. Jospa tähänkin päivään saataisiin edes jotain positiivista.
"Mä saatan saada koululta töitä kuraattorina", hän kertoi ja veti minut haliinsa. "Ihanaa!" hymyilin. Äiti oli ollut jo pari vuotta työttömänä.
Hän oli toiminut psykologina ja pitänyt omaa yritystä, mutta se oli mennyt konkurssiin. Sen jälkeen rahat olivat todella olleet tiukilla. "Mulla on viikon päästä työhaastettelu", hän kertoi.
"Sehän hyvä. Mäki sain muuten aika hyvin rahaa, kaikki askit meni siinä", jatkoin ilouutisia kävellen jääkaapille. Otin Oivariinin ja veitsen puhelimeni jo soidessa takataskussa.
"Mitäs sä?" kysyin laittaen puhelun kaiuttimelle. "Aada oli selvittäny sen snäpin", hän kertoi innoissaan. "Ei saatana", naurahdin ottaen ruisleipäpaketista pari leipää.
"Joko äddäsit?" kysyin huvittuneena kuunnellessani Astan hyppimistä ympäri huonettaan. "En mä uskalla, mä äddään huomenna, mä tarvin sut henkiseks tueks", hän panikoi.
"Äiti saattaa saada muuten töitä kuraattorina meiän koulusta", kerroin vaihtaen hieman aihetta. "Eikä!" mustahiuksinen hymyili. Hänellä oli todella kaunis hymy.
"Mut takas sen snäppiin, mistä Aada sai sen?" kysyin laittaen voin takaisin jääkaappiin. "Mulla ei oo mitään tietoo, se vaan tuntee koko Lummekosken", Asta hymähti punastuneena.
"Näillä seuduilla ei olis mikää yllätys", hän huokaisi ja alkoi letittämään hiuksiaan. "Asta muuten tulee meille viikonlopuks!" huusin äidille makuuhuoneeseen.
"Ai tuunko?" mustahiuksinen kysyi. "Tuut. Tässä on nyt nii paljon juoruiltavaa, et menee helposti pari päivää. Ja sä tarvit tukee ku Julius äddää sut takas", vittuilin virnuillen.
