Rintakehä auki, makaan lattialla, olen tavattoman yksin. Jos sydämeni olisi lasia, se olisi mennyt rikki jo aikaa sitten. Diskovalot heijastuisivat sirpaleiden pinnoista, violetteina, pinkkeinä ja vihreinä. Kasvoni olisivat kalpeat ja silmäni sulkeutuisivat melkein kuin itsestään, makaisin siinä, ihan kuin elokuvissa. Nukahtaisin musiikin pauhatessa ja valojen värien vaihtuessa.
Sydämeni ei ole lasia. Se pumppaa paksua, punaista verta. Se on kiinni minussa horjumattomin sitein, se ei pääse minusta eroon, se ei voi juosta minua karkuun. Ei sillä, että lasinenkaan sydän voisi, vaan sillä, että sydämeni tuntee minut perin pohjin; se ei jättäisi minua.
أنت تقرأ
IHAN VAAN ETTÄ TIIÄT
شِعرÄidille ja isälle: En oo toivoton vielä. En oo toivoton... enää? Äh, ihan sama, en jaarittele enempää. Kyl te tiiätte. Tiiättehän? (Kukaan ei lue runoja, joten nää runot on operoitu huvittaviksi peräkkäisiksi lauseiksi, joissa on liikaa pilkkuja. Si...
