(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Tämä päivä oli ollut alusta alkaen todella omituinen. Ja se vain paheni entisestään. Olin nimittäin kävelemässä koulun ruokalaa kohti.
En käynyt juuri koskaan syömässä, sillä olin aina yksin, enkä jaksanut kenenkään kommentteja syömisestäni. Mutta ehkä jokin aivoissani kolahti yön aikana.
Tai sitten vain löin pääni. Joko tai. Ruokana oli lasagnea, joten porukkaa myös riitti. Hengitin rauhassa itsekseni ja lähdin etsimään vapaata pöytää tarjottimeni kanssa.
"Mitä sinä täällä teet!?" Santeri nauroi kaveriensa kanssa. En välittänyt heistä ollenkaan. Ehkä minun oli vain pakko alkaa syömään koulupäivien aikana, en halunnut pelätä pyörtymistä.
Kävin istumaan ja asetin käteni vatsani päälle. "Teen tän sun takii", kuiskasin ja silitin peukalollani hupparin kangasta. Jalkani tärisi jo nyt pöydän alla, mutta kukaan ei onneksi nähnyt sitä.
Eikä kukaan olisi välittänytkään. Katsoin linjastolle päin syödessäni ja näin Onnin siellä. Violan hän varmasti jättäisi rauhaan, mutta entä minut? Tai ehkä hän suunnittelisi sitä Ruotsin reissua.
Santeri ja isä saattoivat hyvin lähteä mukaan. Näillä kulmilla kaikki päihteiden käyttäjät tunsivat toisensa, ja jaettu ilo on paras ilo, vai miten se meni?
Suomeksi sanottuna saisin olla viikonloppuna ainakin yhden yön yksin kotona. Ilman pelkäämistä, ilman ahdistusta, ilman paniikkikohtauksia, ilman ketään. Kuulosti paremmalta kuin hyvältä.
Olin juuri saamassa salaattini syötyä, joku istui toiselle puolelle pöytää. "Saaks istuu?" Viola kysyi ja hymyili hieman. Nyökkäsin ja join veteni loppuun.
"Minne sä Astan jätit?" kysyin vilkaisten ympärilleni. Hehän olivat aina kahdestaan. "Julius vei sen multa. Ne varmaa söpöstelee jossain nurkan takana", hän naurahti.
"Törkee jätkä", hymähdin ja tuijotin linjastolle. "On joo, mut ne on ihan rakastuneita", brune hymyili syöden samalla. "Mites sä ja Onni?" hän kysyi yhtäkkiä.
Jäädyin kokonaan. Miksi Viola tällaisia kysyi? Emme me tunteneet mitenkään. Yritin miettiä nopeasti jotakin vastausta, halusin vain tästä tilanteesta pois. "Nosiis.. ihan jees", vastasin lopulta katsellen kynsiäni.
"Onks sulla viikonlopuks suunnitelmii?" hän kysyi sitten hieman ujommalla äänellä. "Ei, kui?" vastasin kysymyksellä. Brune joi vetensä loppuun ja pyyhki suupielensä.
"Nii et ku Asta menee niihin bileisii ja kaikki muut tuntuu lähtevän Ruotsii nii nähtäskö sillon? Tai no eihän me nyt tunneta sillee mut vois tutustuu tai sillee-", hän puheli itsekseen hermostuneena.
"Joo, käy mulle", nauroin. Violakin naurahti. Nousimme pöydästä ja kävimme palauttamassa astiat. Tuntui todella oudolta olla jonkun kanssa. "Mitä sulla on?" hän kysyi.
