Tarinoista todeksi

Edith Södergranin teos Syyskuun lyyra

Mitä Edith Södergranin teos Syyskuun lyyra kertoo nykyihmisille?

Södergranin runot ovat hyvin monitulkintaisia. Uskon, että jokaisella on oma tapansa tulkita ne. Etenkin runokokoelma Syyskuun lyyra, se vasta monitulkintaista onkin.

Runokokoelmassa Syyskuun lyyra kantavana teemana ovat soinnukas lyyra, hyvin vahvat tunteet, kielikuvat sekä sielu.

Hämärä. Hämärä, jota mekin kaikki koemme. Hämärä, jota me kaikki pelkäämme, vastustamme. Onko hämärä fyysistä, luonnon aikaansaama vaiko kenties henkistä, pimeyden tunnetta sielun syövereissä. Elämmekö kenties unessa, hämärän unessa.

Olemisen riemu. Runo käsittelee riemua, olemisen riemua. Aikaa ei ole. Ihmisen tulee haistattaa pitkät ajalle, sen kulumiselle. Liian moni meistä kulkee mukanaan kello, elämän kello. Katsomme sitä kiireisinä edes muistamatta keitä olemme. Aika katoaa, on kiirehdittävä. Ei, ei kiirettä, riemua ja aikaa.

Jokainen meistä tietää kuolevansa, lähtevänsä pois täältä. Mutta osa meistä hyväksyy sen ja elämää täysillä elämäänsä, toiset eivät sitä hyväksy vaan kiirehtivät kello mukanaan eteenpäin. Voiko kiireestä nauttia? Voiko elämästä nauttia tekemällä mahdollisimman paljon asioita mahdollisimman lyhyen ajan sisällä? Voisin väittää että ei. "Kerran sammuvat kaikki tähdet, mutta ne loistavat aina pelkoa vailla." Olemme tähtiä, pieniä valonpilkahduksia. Meillä on aikamme. Käyttäkäämme se viisaasti.

Neidon kuolema. Kuolema yksinäisen. Kuolema kadotetun. Kuolema sorretun. Miksi neitonen lähtisi yksin heikkona metsään? Miksi kukaan ei hänestä tietäisi? Neito oli yksin. Runo kuvailee neitoa kauniiksi, hento kukkanen. Silmät mustikat, huulet vaapukat ja kätensä kuin vahaa. Se on kaunis kuvaus neidon ulkonäöstä. Uskon neidon osanneen odottaa kohtaloaan, hänhän tiesi itsestään kaiken.

Älä jää yksin. Älä koskaan jätä piittaamatta toisen epätavallista käytöstä. Kysy. Juttele. Surullisinta lähteä on lähteä aivan yksin.

Olenko valehtelija. Ihminen tehdessään syntiä uskoo kaiken toivon menneen. Katumus polttaa sielua sisältä päin ja usko parannuksesta on olematon. Luovuttaminen on yleistä, mutta niin on armahduskin. Jos olet rikollinen, mutta ymmärrät väärän ja olet valmis parantamaan tapasi, ei syntisi ole mittaamaton. Jos olet valehtelija ja ymmärrät virheesi, ei sinua taivaasta syöstä.

Kaiken voi saada anteeksi. Ei täysin, mutta osan ajallaan. Ja vaikka mitä tekisit, on Jumalalla aina sijaa sinulle ja hänen enkelinsä pitävät sinusta huolen.

Nietzschen haudalla. Nietzsche, suuri filosofimme. "Mikä ei tapa, se vahvistaa!" Onko Nietzsche nyt heikko. Hänhän menehtyi. Toisaalta Nietzsche käski elää vaarallisesti. Ehkä hän elikin niin ja on siten esimerkkinä meille kaikille. Mutta miksi hautaa ei hoidettu? Mies, joka ei usko moraaliin. Mies, joka hyökkäsi uskontoa vastaan. Onko kellään edes tahtoa hoitaa hautaa?

Ilmestyskirjan henki. Narsistista. Sodastako sinä muka tullut ja katsoisit elämän yli ja jumalaiseksi väität. Narsistista.

Runo on monitulkintainen. Kiehuuko sota ja raivo ihmisten sisällä vai puhutaanko runossa oikeasta fyysisestä sodasta toisia vastaan.

Voisin tulkita runon heikkoutena. Heikkoutena sielussa, johon ei tahtoisi päästää ketään. Ei sormellakaan osoittaa. Joku on pettänyt, ehkä jopa jo osunut arkaan paikkaan.

Tai sitten runo on narsistinen kuvaus sodasta, sen päämääristä ja merkityksestä. Sotaan syntyminen on vale, suuri vale. Eivät ihmiset sotaan syntyneet vaan elämään, täyttämään maat.

Huolettomuus. Runo vahvasta uskosta, huolettomasta elämästä. Uskoutuminen toisen käsiin. Luotto on suuri. Mitä vain ikinä tapahtuisikaan niin kyllä Jumala pelastaisi. Toisaalta kuka sitä on toiselle kieltämään, jos johonkin uskoo, uskokoon.

Turha huolehtiminen on ihmiselle pahasta, mutta niin on liiallinen huolettomuuskin.

Kaunein jumala. Runo on jälleen yksi kaunis kuvaus henkilöstä, ehkä Jumalasta. Kukaan meistä ei oikeasti tiedä, miltä Jumala näyttää ja näyttääkö Hän edes kaikille samanlaiselta. Toinen voi nähdä Hänet parrakkaana miehenä ja toinen taas jumalallisen kauniina naisena. Toisen mielestä Jumalalla voi olla siivet ja toisella lonkerot tai nokka. Kukapa meistä on siihen mitään sanomaan. Oikeaa tai väärää ei ole.

Lyyrani. Onko lyyra kenties kielikuva jollekin rakkaalle ihmiselle? Kauniisti runossa kuvataan, kuinka henkilö ei voi elää ilman rakasta lyyraan. Vaikuttaa ainakin siltä, ettei runon henkilö pelkää lähtemistä tietäessään lyyran olevan siellä. Toisaalta taas runon alussa on kaksi sanaa "Inhoan ajatella." Nuo kaksi sanaa viittaavat pelkoon ja ahdistukseen, jotka johtuvat joko kuolemasta tai lyyran puuttumisesta. Se voi olla tuttu tunne meille nykyäänkin. Koemme pelkoa ja ahdistusta tulevasta, asioiden menetyksestä tai puuttumisesta. Emme tahdo jatkaa matkaa yksin.

Tulevaisuuden kulkue. Runossa on paljon metaforia ja kielikuvia, mutta se on vahva kuvaus tulevaisuudesta ja sen rakentamisesta. Runossa asiat tehdään yhdessä. Olemme erilaisia, mutta silti samanarvoisia. "Tehkää tilaa oudolle kulkueellemme!" Rakastan tuota lausetta. Me olemme se outo kulkue, joka kulkee aina vain rakentaen tulevaisuutta.

Orfeus. Kreikan mytologiaa, niinpä tietysti. Runo on alistava ja kunnianhimoinen. Jotkut ihmisistä ovat. Toisten on vain hyväksyttävä kohtalonsa alistujina, mutta vahvat, vahvat osaavat sanoa ei ja poistua paikalta.