"Anna,mä en usko, että tää on hyvä aika sanoo tätä, mutta. Voisitko sä istuu hetkeks," Harry sanoi tutkimattomalla äänellä.
"Toki," sanoin ja istuuduin sohvalle. Hymyilin pojalle, joka näytti pelokkaalta.
Harry polvistui eteeni ja tiesin, mitä odottaa.
"Anna, mä oon rakastanu sua niin pitkään, kun oon tuntenut sut. Mä tiiän, että sä ajattelet, että mä sanon näin pelkästään noitten uhkausten takia ja semmosta, mut sä voit kysyy, vaikka pojilta. Mä oon miettinyt tätä hetkee kohta kaks viikkoo ja tänään, kun mä heräsin. Mä tiesin, että mun on tejtävä tää tänään. Joten Anna Anderson, tuutko sä mun vaimoks?" Harry kysyi ja tunsin onnenkyyneleet silmissäni.
(A/N onnenkyyneleistä tuli mieleen, et mä tajusin, etten osaa itkee onnenkyyneleitä, koska mä en oo koskaa ollu niin onnellinen, ku viime viikon lauantaina, mutta yhtäkään kyyneltä ei tippunu)
"Tottakai," sanoin Harrylle, joka laittoi kauneimman ikinä näkemäni sormuksen sormeeni. Hyppäsin halaamaan Harryä, joka puristi minut tiukasti kiinni itseensä.
"Mä pelkäsin, että sä kieltäydyt," Harry kuiskasi korvaani.
"En mistään hinnasta," kuiskasin takaisin.
"Mutta lupaa, että me selvitetään tää sotku ensin," sanoin ja työnsin Harryä sen verran taaksepäin, että näin tämän valavat silmät.
"Mä lupaan," Harry sanoi ja nyökkäsi.
Hetki oli ohi, joten me molemmat istuuduimme sohvalle tuijottamaan mustaa kirjettä. Otin kirjeen vapisevin käsin ja avasin sen.
Anna hyvä,
Et ole enää pitkää tässä maailmassa, joten toivoin, että vietät lopun aikasi ystäviesi kanssa.
Ihailija
Tällä hetkellä vihasin tuota "ihailijaa" enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Heitin kirjeen olohuoneen nurkaan ja painauduin Harryn kainaloon.
"Anna, me selvitään tästä kyllä," Harry sanoi hymyillen ja sai minut uskomaan sanoihinsa.
"Me selvitään," toistin Harryn sanoja.
"Mä meen soittamaan Niallille," Harry sanoi ja käveli keittiöön.
En voinut kuunnella keskustelua, joka koski aivan varmasti minua, joten yritin keksiä, kuka haluaisi satuttaa isääni. Isä oli hyvä mies. Kaikki pitivät hänestä. Kukaan ei vihannut. Se ei voinut johtua isästä. Tai olihan hän korkeassa asemassa firmassa, missä hän nyt työskentelikään. Sillä hetkellä minulla välähti. Mies, joka oli ollut isää ylempänä, mutta isä oli saanut tärkeämmän työn, kuin hän. Mies, joka oli tappanut vanhempani oli isäni paras ystävä. Mark O'Neal.
"Harry!" huusin äkkiä.
"Anna?!" Harry huusi hieman hädissän takaisin.
"Mä tiiän kuka se tyyppi on," sanoin hiljaa ja toivoin, että Harry kuulisi.
"Kuka?" kuului kysymys Harryn suusta. Hän oli kai juossut eteeni ja nyt katsoi minuun kysyvin silmin ja minä en voinut muuta kuin itkeä.
"Mark, se on Mark," kerroin Harrylle.
"Mark niin, kun se sun perhetuttu?" Harry kysyi ja minä nyökkäsin.
"Niall se on Mark, se tyyppi, Anna sano," Harry sanoi puhelimeen.
"Miten niin kuka Mark?" Harry kysyi.
"No Mark O'Neal," Harry sanoi närkästyneenä.
Samassa ovi potkaistiin auki ja kolme miestä tuli sisään.
Anteeks niin paljon!!!
Mä en oo kirjottanu taaskaan...
Meil on ollu renontti ja muutto nii oon totaalisesti unohtanu ihan kaiken. En oo ollu puhelimellakaan monena päivänä ollenkaa...
Mutta nyt voin aina välillä updatettaa, mutta mul on tulos ripari ja tota siel ei saa käyttää puhelimii paljoo.... nii kirjotan aina, kun pystyn!!
Mä olin muuten ihan fiiliksissä siel keikalla, puhuin kaikille randomeille joitten nimii en koskaa saanu tietää ja kaikkee semmosta....
Julia kiittää ja kumartaa!
