Olin jähmettynyt kauhusta, kunnes tunsin yhden miehistä repivän minut irti Harrystä. Aloin repiimään ja riuhtomaan kuin hullu ja toivoin, että mies päästäisi minusta irti. Huusin Harryn nimeä monesti, vaikka näin tämän tajuttoman ruumiin kokoajan.
"Nyt pidät sen suloisen turpas kiinni tai tälle sun loverboylle käy huonosti," minua kiinni pitävä mies sanoi pelottavalla äänellä. Nyökkäsin ja nielaisin äänekkäästi.
"Hei, mitä pomo puhu tosta loverboysta? Saadaanko me tappaa se vai pitikö se ottaa mukaan vai mitä?" mies kysyi ja aloin parkumaan kovaan ääneen.
"Turpa kiinni," mies huusi ja näin vihan liekit hänen silmissään.
Mieleni teki vajota maan alle ja pysyä siellä ikuisesti. Maa ei kuitenkaan niellyt minua, vaan jouduin kuuntelemaan koko keskustelun siitä, mitä Harrylle pitäisi tehdä.
"Minusta asia on selvä. Pomo sanoi, että haluaa pojan mukaan, jpten me otamme sen mukaan," sanoi Harryn vieressä seisova mies lopultakin.
Sillä hetkellä kiitin sitä voimaa, tai mikä ikinä meotä odottaakin, kun kuolemme ja lupasin tehdä mitä vain, jos vain Harry ja minä selviäisimme tästä.
"Otetaan se sitten mukaan," minua pitelevä mies huokaisi, tunki mustan kangas kassin tai jonkun päähäni ja nosti minut olkapäälleen. Mies nosti minut hartialleen ja heitti takaisin alas.
"Oliko jollain sitä köyttä. Emmehän halua, että pupunen tekee mitään pahaa takatilassa," mies hykerteli ilkeästi.
Kuulin muiden miesten naurua ja tunsin, jonkun köyttävän käsiäni. Samassa eräs miehistä kysyi pitäisikö Harrykin köyttää, johon minua taas olkapäällään kantava mies vastasi, että Harry oli tajuton, mihin hän köysiä tarvitsisi.
Minut heitettiin jonnekkin kovalle. En tiennyt kuinka kauan olimme kävelleet, enkä tiennyt kuinka kauan olisin tässä tilassa.
Kuulin läheltäni toisen tömähdyksen ja arvelin miesten heittäneen Harryn samaan tilaan kanssani. Matelin eteenpäin tilassa ja yritin löytää Harrya samaan aikaan, kun yritin päätellä mihin meidät oli laitettu.
Kuulin moottorin äänen ja päättelin olevani jonkunlaisessa ajoneuvossa. Varmaankin joku pakettiauto tai jotain, ajattelin itsekseni. Silloin tunsin jotain pehmeää. Harryn hiukset! Tungin lähemmäs ruumista, joka ei tuntunut hengittävän. Harryn on pakko olla elossa! Harry ei voi olla kuollut! En voinut nähdä Harryä, koska minulla oli vieläkin musta pussi päässäni, mutta sillä hetkellä kuiskasin rukouksen taivaalle ja toivoin,toivoin niin hartaasti, että Harry olisi elossa.
En tuntenut hegitystä, en kuullut sydäntä, mutta se ei vielä tarkoittanut mitään. Olin surkea kaikessa lääkärin leikkimisessä ja en edes tiennyt oliko kyseessä Harryn takaraivo, vaiko naama. En siis saanut hätäillä. Minun piti vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Tunsin liikettä vierestäni. Olin pelännyt niin paljon. Tunsin reimun tunteen nousevan rinnassani. Joku nousi vieressäni istumaan, tai ainakin korkeammalle, kun oli äsken ollut. Kuulin edelleen moottorin äänen taustalla, mutta nyt se oli pelkkää tausta ääntä. Olin saanut toivoni takaisin. Olin saanut syyn elää.
"Anna?" kuulin Harryn äänen. Oh, miten hyvältä tuntui kuulla Harryn ääni.
"Minä," yritin mutista, mutta huomasin, että suuni oli tukittu jollain pahan makuisella.
"Anna," Harry huikaisi ja yritti irroittaa huppua päästäni. Harryn harmiksi auto kaarsi juuri silloin oikealle ja tämä paiskoutui kauemmas.
"Hawwy," minä mutisin siihen pahan makuiseen juttuun.
"Olen kunnossa ei hätää," kuulin Harryn äänen ja huokaisin helpotuksesta.
Tunsin taas Harryn kädet hupun kiinnitys kohdassa ja hän sai sen pois päästäni. Näin Harryn mustelmaiset kasvot ja viha kuohahti sisälläni. Kuka uskalsi tehdä jotain tuollaista minun Harrylleni? Minä tapan Markin! Minä tapan Markin! Tunsin suurta raivoa sisälläni. Harry otti suustani pois mustan liinan, jota katsoin hetken yökötyksen vallassa.
"Harry oletko kunnossa?" kysyin pojalta ja katsoin tuon kauniisiin silmiin, jotka pystyin juuri ja juuri nähdä edessäni pimeässä tilassa, johon meidät oli tungettu.
"Täysin," poika vakuutti hymyillen ja minä uskoin häntä.
Auto pysähtyi. Kuulin askeleita ja katsoin Harryä peloissani, mutta saatoin vain nähdä tämän keskittyneen katseen. Ovi aukesi ja miehet kiipesivät sisään.
"Olet näemmä herännyt loverboy," minua pidellyt mies sanoi ja Harry nyökkäsi.
"Pomo haluaa sinun katselevan, kun tappaa pikku linnun tässä," mies sanoi ja silitti poskeani.
"Älä. Koske. Häneen," kuulin kuinka sanojen jokainen tavu kylpi raivossa.
"Ja mitä sinä ajattlit asialle tehdä? Meitä on kolme ja sinua yksi ja sitä paitsi sinä olet tuollainen ruopelo," mies nauroi.
"Harry ei ole ruipelo. On ihanin ihminen, jonka olen koskaan tavannut," sanoin hymyillen ja näin kuinka miehen katse siirtyi takaisin minuun.
"Ole hiljaa lintunen. Kohta sinä, et enää puhu. Ikinä," mies päästi suustaan sellaisen pahis naurun, minkälainen jokaisen telkkari sarjan pahiksella on ja näytti psykopaatilta.
"Älä puhu Annalle noin," Harry sanoi itsevarmasti ja katsoi miestä uhkaavasti.
"Hei D tuus sitoo loveboyn turpa mä en jaksa kuunnella sen jankutusta enää," mies sanoi ja mies numero kaks eli D nousi autoon, mukanaan ilmastointi teippirulla.
"Lintunen sä tuut mun mukaan, et pyristele, et yritä paeta, etkä mitään muuta siihen viittaavaa, jooko?" mies nro yksi kysyi minulta.
"Selvä," sanoin varmalla äänellä ja sain psykopaatti hymyn mieheltä.
Käännyin vielä katsomaan Harrya, jonka kimpusta D eli mies nro kaksi oli juuri päässyt. Harry katsoi alas aivan, kuin olisi yrittänyt viestittää jotakin. Silloin näin, mitä Harryn kädet pitelivät. Puhelin. Harry oli lähettänyt Niallille viestin aitossa ennen, kuin oli auttanut minua. Niallin isä voisi vamraankin jäljittää puhelimen ja pääsisimmä pois täältä ennen kuin kummallekkaan käy mitään. Väläytin Harrylle nopean hymyn ja toivoin, että psykopaatti ja D eivät huomaisi Harryn puhelinta.
Jätin taas jännään kohtaan!!!
Teknisesti ottaen tää luku tulee viel tän päivän aikana koska kello on nyt 23.56...
Eli siis mä oon pitänyt lupaukseni (kerrankin) ja updatettanu tänään!!
Julia kiittää ja kumartaa!
