(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Pohdin melkein pääni puhki, miten kertoisin asiani Sirulle. Hän joko ilahtuisi, tai pahimmassa tapauksessa suuttuisi minulle. Helvetti, mutta kun tämä oli pakollista.
Asta oli kehottanut minua kertomaan asiasta mahdollisimman pian, elimme kuitenkin jo toukokuun loppupuolta. Ehkä tämä asia oli myös käynyt Sirunkin mielessä?
Toisaalta Suvi piti hänet sen verran kiireisenä, ettei hän kyllä opintojensa lisäksi muuhun keskittynytkään. Keräsin rohkeutta hetken aikaa, ennen kuin päätin vain sanoa asiani.
Poistuin huoneestamme ja menin olohuoneeseen, jossa Siru ja Suvi katsoivat Pikku Kakkosta. Istuin heidän viereensä ja mietin mikä tässä voisi mennä muka pieleen.
Kaikki, mut ei myöskää välttämättä mikää. Sano nyt vaa saatana.
"Siru", aloitin. "Mm?" hän kysyi kääntäen katseensa minuun televisiosta. "Mikä on?" hän kysyi, kun huomasi ilmeeni. "Totaah.. sähän tiiät et täällä ei oo lukioo tai amista?" aloitin epävarmasti.
"Nii, lähin on Keusuassa. Mitä siitä?" hän kysyi ja yritti jo selkeästi miettiä mitä tulevan piti. "Sä hait sinne lukioon", hän vastasi itselleen.
"Meiän pitäis muuttaa sinne kesän aikana. Tiiätkö, sä saisit uuden alun siellä ja käydä kouluu rauhassa, ku kukaan ei tiiä sun taustoi niiku täällä", selitin.
Hänen ilmeensä ei lupaillut kovin hyvää, helvetti. "Kai sä tiiät et oon asunu täällä koko mun elämän ja yhtäkkii pitäis muuttaa pois? Ei mulla oo Keusuassa mitään!" hän älähti.
"Mä tiedän, nii oon minäki! Voisinhan mä yksinki muuttaa, mut mä en haluu olla susta erossa, siks mä vittu pyydänki sua mukaan!" menetin itsekin hermoni.
Hän ei selkeästi saanut ideastani kiinni, tai sitten selitin sen liian huonosti. Ei, Siru ei nyt vain ymmärtänyt. "Ja mitä mä sit Keusuassa!? Vittu mun ainoo perheenjäsen jää tänne hautaan ku ei pääse mukaa!"
Hän siirsi Suvin tieltään ja lähti hetkessä ulos ovi paukahtaen. Lapsi alkoi itkemään, voi raukka. "Shhh, ei oo mitää hätää. Meillä tuli vähä äitin kans riitaa, kaikki hyvin", lässytin rauhallisemmin ja otin hänet syliini.
Kävelin pitkin taloa ja rauhotuin samaa vauhtia Suvin kanssa. Helvetti, miten tämä näin meni? Emme me yleensä riidelleet koskaan, ainakaan tällä tavalla.
Totta kai meillä oli ollut erimielisyyksiä, muttei kumpikaan ollut alkanut huutamaan. "Anteeks Suvi, mä hoidan tän. Ei sun tarvi kuunnella enempää riitelyy", lupasin ja laskin hänet sohvalle katsomaan ohjelmaa.
Kirosin mielessäni käytöstäni, miksi tämä edes oli näin vaikeaa? Olisi pitänyt aikasemmin puhua tästä, eikä vain ilmoittaa, että asia on näin.
Minneköhän Siru edes meni? Olikohan hän vain pihassa? Kyllä Suvi pärjäisi yksikseen minuutin, sohvan reunaan oli sen verran pitkä matka, ettei hän myöskään tippuisi lattialle.
