(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
"Nähään kulta sit myöhemmin", toivottelin heippoja Suville. Perjantaiaamu, päiväkodin kautta kouluun homehtumaan ja sitten takaisin Antonille.
Oli ollut ihan mukava olla yötä hänen luonaan, varsinkin kahdestaan. En välttämättä edes halunnut tietää, mitä hänen porukkansa sanoisivat kyläilystäni.
Olimme eilen jutelleet jotakin hänen elämästään, mutta enemmän puheenaiheet olivat luokkaa vaihtaisimmeko kanavaa, mitä söisimme, missä oli mitäkin ja missä nukkusin.
Lähdin päivähoidon ulkopuolelle odottamaan Antonia. Olin tullut tänne aikaisemmin kävellen, ja Anton tarakoitsisi minut koululle.
Pian tuttu pörröpää viiletti syyskuisessa aamussa luokseni. Aamut olivat ihan helvetin kylmiä, mutta päiväksi sää lämpeni huomattavasti.
"Ooks sä ennen ollu tarakalla?" Anton kysyi. "Oon mut ehkä pari kertaa", hymähdin ja kävin kyytiin. Pidin tarakan reunasta kiinni roikottaen jalkojani.
"Tää tarakka ei kyl oo kaikista perseystävällisin", totesin matkan taittuessa nopeasti loivaa alamäkeä. "Ei varmaa ookkaa", hän nauroi.
Hetkessä olimme jo koululla. Ensimmäinen tunti alkaisi vasta puolen tunnin päästä, joten täällä ei pitäisi olla pahemmin ristinsielua.
Pääsimme pyöräkatokselle turvallisesti. Nousin kyydistä mutisten kirosin istuinalustaa. Kun Anton oli saanut pyöränsä lukkoon, lähdimme ulko-ovea kohti.
Huomasin tutun abin kävelevän ohitsemme, mutta hän ei sanonut yhtään mitään, emmekä kyllä mekään. Luukas oli onneksi jättänyt minut rauhaan.
Ainakin halusin uskoa niin. Tai sitten hän ei yksinkertaisesti jaksanut kinastella Antonin kanssa. Haukotellen kipittelimme ensimmäiseen kerrokseen.
Päivä starttaisi ruotsilla, sen jälkeen olisi kuvataidetta ja liikuntaa, ruokailu, matematiikkaa ja kemiaa. Anton yritti kerrata epäsäännöllisiä verbejä, itse luotin muistiini.
"Jankkaa yhtä verbii viistoista sekuntii ja kato mitä on suomeks ja seuraava, kyl sä ne hei opit", heitin vinkin. Ja loppuajan kuuntelinkin verbejä, kunnes itse tunti alkoi.
***
"Nonii elikkä hyvää huomenta kaikille. Tänää meillä on vuorossa lihaskuntotestejä mut sitä ennen otetaan vähän alkulämppää. Kevyttä hölkkää pari minuuttii salii ympäri, lähtee nyt!"
Hymähtäen lähdin Antonin rinnalla juoksemaan salia ympäri. Hän neuvoi hölkkäämään, jotta jaksaisimme koko ajan. En harrastanut juoksemista, joten saattoihan tuo olla fiksukin neuvo.
"Hyvältä näyttää, jaksaa vielä! Minuutti jälellä", liikunnanopettaja kannusti ja teki itsekin venyttelyliikkeitä. Olin laittanut merkille, miten ironista oli olla liikunnanopettaja.
