Olli lähestyi minua ja kohdallani hän otti leunastani kiinni ja nosti kallisti päätäni taaksepäin. Tunsin huumaavan kuumat huulet omillani, jotka osasivat hommansa. Suudelma kuitenkin loppui liian nopeasti sillä minitorit alkoivat piippaamaan lähes tuhatta ja sataa. "Ehkä joskus toiste", Olli sanoi. Nyökkäsin. Toivottavasti kukaan ei kuullut.
Olli halusi jäädä seurakseni tänne enkä siis väittänyt vastaan. En halunnut olla yksin. Joonas oli pommittanut Ollin dm:ää, sillä oma puhelimeni oli kotona. Turvassa.
"Millon sä pääset pois täältö?" Olli kysyi. En ollut ajatellut asiaa. Nyt kun Olli sitä kysyi, tajusin kuinka kova koti-ikävä minulla oli. "Mä en tiedä. Ehkä joskus ens viikolla jos kaikki menee hyvin", vastasin. En halunnut alkaa itkemään Ollin edessä. Näyttäisin liian hauraalta. En kuitenkaan voinut estellä yksittäisen kyyneleet tuloa ja sen jälkeen aloin itkemään. Olli istui sängyn laidalle ja halasi minua. Hän tuoksui hyvältä. Yllättävän hyvältä. Hän tuoksui yhtä hyvältä kuin näyttikin.
"Hei, kaikki on hyvin. Mikä nyt tuli?" Olli kysyi. Pyyhin kyyneleeni ruman sairaalakaavun hihaan ja laskin käteni syliini. Olli varmaan nauraisi minulle, jos kertoisin hänelle, että minulla on koti-ikävä. Hän nauraisi minut pystyyn ja varmaan peruisi kaiken, mitä sanoi. En ehkä kestäisi sitä. "Kaikki on hyvin. Oon vaan tunteellinen", vastasin. En tiedä, ottiko Olli tuota valehtelemista, mutta hän ei ainakaan sanonut mitään.
Jäin makaamaan sairaalaan, kun Olli joutui lähtemään tekemään jotain. Hän ei kertonut mitä, mutta luulen sen olevan työasioita. Tai siis en edes tiedä, onko Olli missään töissä. Voi olla ettei, mutta en voi tietää. Ehkä hän kertoisi sen joskus.
Säikähdin vähän, kun Joonas paineli huoneeseen ja ojensi minulle puhelimeni. Hän istui tuolille ja tuijotti minua hymyillen. "Mä en jaksa koko ajan viesteillä Ollin kanssa. Sä saat tehä sen. Sun puhelin käy kuumana. Siihen tulee koko ajan viestejä", Joonas sanoi. Se oli huvittavaa, mutta en meinannut saada puhelintani auki. Siihen oli tullut niin paljon viestejä. Sain sen kuitenkin auki ja katsoin kaikki viestit. Joiltakin sukulaisilta ne oli. Ainakin nyt puhelimeni toimii kunnolla. Vastasin muutamaan viestiin. Loput jättäisin joksikin toiseksi päiväksi.
"Miten sun aika on mennyt täällä?" Joonas kysyi. Kohautin olkapäitäni. "No siinä ja siinä. Olli on ollut täällä. Pitämässä seuraa ja-" "Ja mitä? Kerro!" Joonas hihkaisi. Tiedän Joonaksen varmasti suuttuvan minulle ja mutta eipä sillä väliä. "Olli suuteli mua. Ja kerto että rakastaa mua. Ja mä kerroin sille, että rakastan häntä ja sitten me vaan oltiin", kerroin hengittämättä lainkaan. Joonas katsoi minua tyhjällä katseella. Hän ei varmaankaan halunnut uskoa minua. "Aleksi-" "Mä tiedän! Mutta en mä tunteilleni mitään voi. Mä oon pahoillani", sanoin. Joonas alkoi hymyillä. Hän pörrötti blondeja hiuksiani. "Nää..Mä oon vaan onnellinen..mutta älkää aikoko panna meidän kämpällä pls. Jos on tarve nikn mee Ollille". Tuon jälkeen aloimme nauramaan.
Oli jo myöhä, kun Joonas lähti ja pääsin nukkumaan. Nukahdin nopeasti. Liiankin nopeasti omaan makuuni. Se tuntui oudolta.
***
~ S:456 ~
