Heräsin aamulla hyvin hikisenä ja mietin missä olin. Sitten muistin, että olimme tulleet Ollille. Tosin tämä oli lähtenyt jonnekkin sillä heräsin yksin. Nousin ylös ja varovaisesti otin askeleen eteenpäin. Se oli virhe. Tasapainoni ei ollut palannut ja kaaduin. En kuitenkaan tuntenut kovaa lattiaa allani. Avasin silmäni ja huomasin Ollin pitelevän minua. Hän oli taas pelastanut minut.
"Mikset sä soittanut kelloa? Olisin tullut auttamaan", Olli kysyi. Kelloa? Mitä helvetin kelloa! Katsoin yöpöydälle ja näin siinä kellon. Tosin siinä luki "Sex bell". Ihan hyvä, etten ollut soittanut. "Tuu, mennään sohvalle makaamaan", Olli sanoi. Hän auttoi minut sohvalle. Tai oikeastaan käveli vain takana ja varmisti, etten kaatuisi taas. Voi että kun rakastin Ollia ja paljon.
"Saanko mä kahvia? En pysy hereillä jos en saa", pyysin. Olli pudisti päätään. "Sori Allu. Lääkäri anto ohjeet sun paranemiselle ja kahvi oli jyrkästi kiellettyjen listalla". Jaajaa. Ristin käteni rinnalle ja "mökötin". Olli istuutui sohvalle ja laski kätensä jalkani päälle. Olisin halunnut vetää sen siitä alta ihan vain kiusatakseni Ollia, mutta en tehnyt niin. Jonkun syyn takia en voinut. Joku tunne sanoi, ettei minun pitänyt olla vihainen hänelle. Enkä ollut! Leikin vain!
"Olli, mä rakastan sua.. mutta mä en pysy hereillä, jos en saa jostain energiaa", sanoin. Ollin ilme muuttui mietteliääksi. Halusin palavasti tietää, mitä hän ajatteli. Liityinkö minä siihen? Luultavasti. "Oota siinä. Tuun kohta", Olli sanoi. Katsoin, kun hän juoksi ulko-ovelle ja meni rappuun. Hän lähti ulos ja jätti minut tänne. Yksin.
Muutamien minuuttien päästä Olli tuli takaisin ja kantoi käsissään mäkkärin kassia. Hän ojensi ne minulle ja katsoi, kun otin sieltä ensin Big Macin, sitten ranskalaiset ja lopuksi limsan. Mistä Olli tiesi, mistä pidän? Laskin ne sohvapöydälle. Katsahdin Olliin. Hän piteli käsiään jalkojensa alla. Ne olivat varmasti kylmissään. Otin Ollin käsistä kiinni ja lämmitin niitä omien käsieni välissä. Ne todentotta olivat jääkylmät. Otin ranskalaiset pöydältä ja ojensin Ollille. Tämä katsoi niitä kysyvänä. "Ota ne. Lämmitä niillä kätes". Olli hymyili ja alkoi lämmittää käsiään ranskalailla. Varmasti maistuvat hyviltä ja kylmiltä tämän jälkeen.
En jaksanut syödä kaikkea, joten Olli söi ne. Hän siivosi jäljet ja vei roskat roskiin. Sitten hän palasi luokseni ja veti minut kainaloon. Siinä oli hyvä olla. Oli lämmin ja turvallinen olo. Miten olin voinut olla niin tyhmä, että olin melkein riistänyt henkeni. En halua tehdä niin enää ikinä.
"Mitä sä haluisit tehä?" Olli kuiskasi korvaani. Olisihan minulla vaikka mitä tekemistä, mutta en tiedä saanko vieläkään tehdä mitään raskasta. Tietenkin tajusin, mitä Olli tarkoitti. Käännyin katsomaan hymyilevää miestä. "En mä saa vielä", sanoin. Olli nyökkäsi ja taputti jalkaani.
Nousin ylös sohvalta ja Ollin viereltä. Kävelin parvekkeen ovelle ja otin kahvasta kiinni. En kuitenkaan avannut sitä sillä tupakkani oli edelleen Joonaksen ja minun kämpillä. Se tästä vielä puuttuikin. Ollilla ei varmasti ole tupakoita.
"Millon sä saat?" Olli kysyi. Vaikka en nähnytkään, tiesin hänen virnuilevan. Olli on aikamoinen. Käännyin katsomaan häntä. "Onko sulla kiima-aika päällä?". Olli nyökkäsi eikä häpeillyt mitään. Miksi hänen olisi pitänyt. Olli on täydellinen. "Onko sulla tupakkaa?" kysyin. Olli pudisti päätään. Se tästä vielä puuttuikin. Ei tupakkaa, ei tekemistä.
"Sun kunto ei ole vielä niin hyvä, että saisit tupakoida. Mä en aio ostaa sulle niitä. Jos sä niitä haluat, niin käy itse", Olli sanoi. Hän ei ollut vihainen. Enkä oikeastaan minäkään. Kyllähän minä ymmärsin sen. Mutta haluanko huonotaa jo huonona olevaa kuntoani vai haluanko antaa sen parantua rauhassa?
***
~ S:545 ~
