Odotimme Erican kanssa psykopaatin paluuta täydessä hiljaisuudessa. En osannut sanoa mitään. Erican aikaisempi paljastus oli saanut aivoni pyörimään. Tiesin toki, että minulla oli ollut kymmenen vuotta vanhempi veli, mutta hän oli kuollut onnettomuudessa. Tai voiko onnettomuudeksi sanoa pienen pojan hukkumista keskellä yötä yksityis rannalla, jonka ei olisi kuulunut olla auki. Päätin avata suuni.
"Mistäpäin maailmaa sinä sitten olet kotoisin?" kysyin Ericalta. Nainen kääntyi katsomaan minuun ja mietti hetken.
"Australiasta," Erica sanoi nopeasti ja vajosi taas hiljaisuuteen.
Olisiko mahdollista, että vanhempani olisivat jättäneet kertomatta siskostani minulle?
"Kuinka vanha olet?" kysyin taas.
"28," Erica kertoi ja kääntyi katsomaan minua kiinnostuneesti.
"Minkä ikäinen veljesi oli?" kysyin innostuen kokoajan enemmän.
"Kaksi vuotta vanhempi. Olisi nyt kolmenkymmenen," Erica sanoi hymyillen.
"Erica Sommers," kuiskasin niin hiljaa, että Erica ei voinut kuulla kuin muminaa.
"Mitä?" Erica kysyi huolestuneena ja tunsin, kuinka kyyneleet nousivat silmiini.
"Taidan tietää, missä perheesi on," kuiskasin nyt sen verran kovaa, että Erica kuuli.
"Oikeasti? Missä?" Erica kysyi kiinnostuneena, mutta en vain saanut sanaa suustani.
"Anna lupaan auttaa sinua ja sitä Harryäsi, jos vain kerrot," Erica aneli.
"Perheesi on Sydneyssä hautausmaalla. Ja osa tietenkin täällä Britanniassa. Ja yksi todella lähellä," kerroin Ericalle kyyneleiden liukuessa poskiani pitkin leualleni, josta ne putosivat maahan.
"Ei..." Erica kuiskasi, kun tajusi, mitä tarkoitin. "Se julma kammotus."
"Hän aikoi tappaa kaikki sukulaiseni ja sitten kertoa, ettei minulla ole enää ketään jäljellä, jonka jälkeen käyttää minua apuna ihmisten murhaamiseen tai jopa tappaa minut heti kertomisen jälkeen," Erica kertoi samalla, kun päästi minusta irti ja alkoi avaamaan köytettyjä käsiäni.
"Mistä sä muuten tiiät?" Erica kysyi ja käänsi minut katsomaan suoraan kasvoihinsa.
"Mun sukunimi alkaa kirjaimella S ja mun veli ois mua 10 vuotta vanhempi, mikä tarkottaa, että se ois nyt 30. Ja äiti ja isi muuttu aina tosi surulliseks, ku kysyin, että miks mulla ei oo siskoo," kerroin Ericalle.
"Okei, nyt me lähetää täältä," Erica sanoi, otti kädestäni kiinni ja lähti vetämään minua jonnekin.
"Entä Harry?" kysyin huolestuneena.
"Me napataan se matkalla," Erica sanoi ja iski silmää.
"Mihin me ollaan sitte nyt menossa?" kysyin hieman epäilevänä.
"Auto talliin tietenkin," Erica sanoi ja hymähti "tyhmyydelleni".
"Varastetaanks me auto?" kysyin järkyttyneenä.
"No en ois siitä hirveen pahoillani, vaikka varastettaiski, mutta ei. Me otetaan mun oma auto," Erica sanoi ja lähti johdattamaan minua autolle.
"Paljonko teitä on täällä?" kysyin taas.
"Korkeitaan kymmenen, jos pomo lasketaan mukaan, niitä on yhdeksän," oli selvää, että Erica ei pitänyt itseään enää yhtenä heistä.
"Selvää... Moten me sit päästään niit pakoon ja miten sä ajatttelit saada Harryn mukaa satuttamatta sitä tai ittees?" kysyin Ericalta, koska epäilin tämän suunnitelmaa.
"Ajan auton vähän lähemmäs sä jäät sinne ja mä meen hakee Harryn ja sanon, että pomo käski mun hakee sen," Erica sanoi kuin se olisi täysin selvä juttu.
Mä päätin pitää teitä vieläkin jännityksessä.
Koska nyt te ette saa viel tietää, mitä Annalle tapahtuu.
Mutta tässä tää oli mun pitää alkaa taas kirjottelemaan vähän aktiivisemmin, koska se on kivaa.
Rakkaudella
Julia
