Erican autossa oli tummennetut takaikkunat, mutta Erica oli päättänyt, ettei mitään voisi jättää sattuman varaan. Eli suomeksi istuin auton takakontissa ja kuuntelin jännittyneenä jokaista ulkoa kuuluvaa ääntä.
Pian auto pysähtyi ja kuulin oven kolahtavan kiinni. Kuulin askelia ja sitten hiljaista puhetta. Puheen jälkeen kuulin rimpuilua, oven avaamisen, oven kiinni paiskaamisen ja ikkunan hakkaamista. Harry oli autossa.
Hengitin sisään ja ulos. Yritin rauhoittaa itseni, mutta tunsin silti kyynelten valuvan poskillani. Hän oli kunnossa. Toinen oven avaus ja kiinni paiskaus.
"Älä riko ikkunoita loverboy," kuulin Erican sanovan.
"Mä haluun Annan," Harry totesi yksitoikkaan ja jatkoi ikkunoiden hakkausta.
"Harry mä oon kunnossa," kuiskasin hiljaa takakontista samalla, kun auto käynnistyi.
En usko, että Harry kuuli, koska ikkunoiden hakkaus jatkui.
"Rauhoitu Harry, Anna on takakontissa," Erica sanoi, kun oli ajanut ulos piha-alueelta.
"Mitä?" Harry kysyi epäuskoisena.
"Harry mä oon sun takana. Erica on mun sisko, se auttaa meijät ulos," sanoin niin kovaan ääneen, että tiesin Harryn kuulevan.
"Anna!" Harry huusi niin kovaa, että uskoin Erican ajavan kolarin.
"No minä minä. Kuka muu?" kysyin huvittuneena.
"Onks sul viel sun puhelin?" kysyin huolissani.
"Joo Niall ja sen isä on tulos," Harry kertoi. Samalla tunsin kuinka Erica painoi jarrun pohjaan.
"Tietävätkö ne missä pomo on?" Erica kysyi huolissaan.
"Kyllä kuinka niin?" Harry kysyi.
"Meijän pitää mennä takas," Erica sanoi niin hiljaa, etten melkein kuullut sitä.
"Minkä ihmeen takia? Että sä voit ilmiantaa meijät ja luikkii takas sen pomos helmoihin?" Harry sanoi syyttävästi.
"Mä en haluu tapattaa mun ainoota siskoo ja mun ainoota elävää sukulaista," Erica sanoi vihaisesti.
"Jahas," Harry sanoi vieläkin epäilevästi.
"Mummi on elossa!" huusin takaa nauraen.
"No toista elävistä sukulaisista," Erica sanoi itsekin naurahtaen ja lähti kääntämään autoa.
"Syy, minkä takia haluan sinne on, että haluan nähdä sen paskiaisen naaman, ku se joutuu vankilaa koko loppu elämäksee," Erica sanoi myhäillen.
"Okei ehkä mä ymmärrän," Harry sanoi luovuttaneella äänellä.
"Mutta mä en siltikään tajuu, miks mun ja Annan pitää tulla sinne. Mitä jos se hullu haluu tappaa Annan, vaikka viimesenä tekonaa?" Harry kysyi.
"No jos mä jätän teijät tähän ja te soitatte jonkun hakemaan?" Erica kysyi.
"No kävishän se, jos meillä ois jonkunlaine haju siit mis ollaan," Harry tiuskaisi.
"No pyydä sitä sun kaverii kertoo, koska mäkään en tiiä mis tarkalleen ollaa tiiän vaa et tonne päin mennää Lontoosee," Erica selitti.
"Ihan sama. Jätä meijät täs," Harry samoi ja Erica ajoi tien sivuun.
Kuulin Harryn astuvan ulos autosta ja paiskaavan oven kiinni. Kuulin aslelia takakontin vierestä ja käännyin katsomaan takakontin luukkua (mä en tiiä mikskä sitä sanotaaXDXDXD). Luukku aukesi ja katsoin Harryn vihreisiin silmiin. Nousin takakontista ja hyppäsin Harryn syliin.
"Hei, mul on täs vähän kiire jos haluun nähä sen sairaan paskiaisen pidätyksen, joten voisitteks vähän toimii?" Erica kysyi huvittuneesti.
Harry murahti ja tönäsi takaluukun kiinni. Olin vieläkin Harryn sylissä, kun Erica kaasutti pois paikalta.
Siinä me olimme. Kaksi ihmistä. Toinen toisen sylissä. Halaten ja katsoen toistensa silmiin. Pian ehkä suudellen. Hetkeksi olin menettänyt toivon. Hetken olin luullut, etten koskaan enää nää Harryn kasvoja. Olin luullut menettäväni sen ihmisen, joka merkitsi minulle kaikkein eniten, mutta en menettänyt. Olin selvinnyt.
Harry katsoi hymyillen suoraan silmiini, vaikka minusta tuntui, että tämä katsoisi sieluuni ja näkisi kuinka paljon oikeasti välitän hänestä. Hän oli se, joka oli vetänyt minut monta kertaa pois kuilun reunalta. Hän oli se, jota en voinut unohtaa. Aivan kuin olisimme Julia ja Romeo ilman kuolemaa. Niin toisiinsa rakastuneet, ettei mitään rajaa ollut.
"Meijän pitäis varmaa soittaa Niallille," sanoin hiljaa.
"No kiva sä pilasit ihan täydellisen hetken," Harry sanoi kiusoittelevasti.
"Mä ajattelin vaan, että voitais päästä kotiin yhtenä kappaleena ja jatkaa meijän hetkee," sanoin ja iskin silmää.
"Ai... no mä soitan," Harry sanoi äkkiä ja käveli hiukan kauemmas soittamaan.
Nauroin päässäni, sille kuinka helposti Harryn keskittyminen oli johdateltavissa. Katselin tuon tulevan mieheni hahmoa pimeää ilta taivasta vasten. Täydellinen minulle.
"Juu ne tulee hakee meijät ihan just," Harry sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni.
"Mä rakastan sua, kai sä tiiät sen?" sanoin/kysyin Harryltä.
"Mäkin rakastan sua," Harry kuiskasi korvaani.
"Kuinka paljon?" kysyin ja hymyilin itsekseni.
"Niin paljon, että kuolisin sun vuoks" Harry sanoi.
"Mä rakastan sua enemmän," sanoin ja yksi ainoa kyynel vieri pitkin poskeani. Se ei ollut ilon kyynel, ei vihan kyynel, ei surun kyynel, vaan rakkauden kyynel.
"Kukaan ei voi rakastaa ketään tai mitään enempää, kun mä rakastan sua," Harry sanoi.
"Sänotaan, että rakastetaan yhtä paljon?" kysyin.
"Joo rakastetaan yhtä paljon," Harry myönsi.
Voi ei
Mä oon oikeesti iiihan suuuuuuper pahoillani!
Mä en oo käyny ees wattpadis ihan sika pitkää aikaa...
Ja on ollu tosi paljon kiireitä, koska oon ysil eli päättäväl luokal, eli mun koko tulevaisuus riippuu täst vuodest (ainaki melkee)
Ja pakko panostaa.
Ja nyt mä päätin uhraa mun ruotsin sanakokeen tän takii, jotne olkaa onnellisii.
Okei se on ihan helpost aiheest nii ei se haittaa.
Mut juu anteeks viel kerran!
Rakastan teitä!
Votee, kommentii ja seurauksii!!!
Julia kiittää ja kumartaa!
