We Found Love || Larry Stylinson in finnish

Part 17

Heeips kaikki ihanat lukijat :)

Taas olis uuden luvun aika :) Ja hei haluun kiittää teitä kaikkia niin ihanista kommenteista, ja siis tällä on ihan älyttömän paljon jo lukukertoja ja voteja, joten ISO KIITOS kaikille ♥ Tää jatkuu seuraavan kerran tossa viikonlopun alussa :)

__

Harry

Minun oli todella palattava takaisin töihin. Kahvilan pyörittäminen ei kuitenkaan onnistut montaa päivää peräkkäin pelkästään kotona selaamalla paperinippuja. Louis on jo pärjännyt hyvin ilman avustustani ja Emilykin on äitinsä luona, joten Louis sai nyt omaa aikaa. Osittain minua kyllä harmitti etten päässyt Louisin mukaan lääkäriin tänä aamuna. Hän kuitenkin sai pyörätuolinsa pois ja siirtyi keppeihin.

Putsasin tyhjiä pöytiä puhtaiksi seuraavia asiakkaita varten, eikä kauaakaan kun ovi kilahti ja joku asteli sisälle. Nähdessäni tutut kasvot, hymy levisi välittömästi huulilleni.

"Louis?" Sanoin iloisesti yllättyneenä ja katsoin kuinka hän käveli keppien avustuksella luokseni tiskille.

"Hei rakas." Hän tervehti hymyillen ja vilkaisi ympärilleen ennen kuin painoi huulensa pikaisesti omilleni. Tarkisti luultavasti ettei joku ollut heti kamera kädessään nappaamassa kuvaa.

"No miltä tuntuu?" Kysyin ja otin yhden kahvimukin Louisia varten.

"Älä suotta laita kahvia, en ehdi kuitenkaan juoda." Hän sanoi, mutta istahti kuitenkin alas baarijakkaralle.

"Ai.." Sanoin ja laitoin mukin takaisin muiden sekaan.

"No mutta hei, miltä tuntuu?" Kysyin uudelleen.

"Tuntuu mikä?" Louis kysyi hämmentyneen näköisenä ihan kuin ei tietäisi.

"No noi kepit senkin hölmö." Sanoin ja naurahdin pienesti.

"Aivan, no mikäs tässä. Saan ainakin kävellä jollain tapaa." Louis sanoi sitten ja automaattisesti nousi ylös kilahduksen kuuluessa ovelta.

"Okei, hei menetkö hetkeksi sivuun? Otan tämän tilauksen." Pyysin.

"Käskystä, herra omistaja." Louis virnisti hiljaa ja teki sitten kuinka pyysinkin.

"Hei." Tervehdin asiakastani ja tein hänelle tilaamansa kahvin. Kun hän sai sen maksettua ja lähti sen kanssa pöydän ääreen istumaan, Louis tuli takaisin luokseni.

"Tuota, lähden nyt hakemaan ne puvut sieltä pesulasta." Hän sanoi.

"Mutta eikö meidän pitänyt hakea ne yhdessä? Saatko niitä edes yksin?" Kysyin ja laitoin samalla lisää servettejä esille.

"Saan minä ne yksinkin aivan hyvin." Louis sanoi itsevarmana.

"No kerrotko sitten, että miten ajattelit kantaa ne siististi noiden keppien kanssa?" Kysyin mielenkiinnosta.

"No voi hemmetti. Olisin vain halunnut auttaa jotenkin, että saisit olla rennosti loppuillan, huomenna on kuitenkin raskas päivä." Louis sanoi. Hän ajatteli niin huomaavaisesti.

"Kiitos rakas, mutta kyllä minä pärjään. Kunhan menet lepuuttamaan tuota jalkaa kotiin ja avaat minulle oven, kunhan täältä ennätän. Haetaan ne puvut sitten yhdessä." Sanoin ja hymyilin vähän.

"Vai niin." Louis sanoi ja hymyili takaisin. Sitten kuului jälleen kilahdus ovelta ja kaksi nuorta tyttöä astelivat sisälle. He eivät kuitenkaan tulleet tilaamaan mitään, vaan kävelivät suoraa pöydän ääreen. Luultavasti nuo kaksi tyttöä odottivat heitä, ketkä ovat jo hetken istuneet kahvilan perällä pöydän ääressä. Kun kaikki neljä tyttöä istuivat pöydän ympärillä, alkoi kauhea supina. He tunnistivat Louisin aivan varmasti, kun siihen tyyliin tänne päin katselivat.