//Sisältää aikahyppyjä!!
Irlannista palattuamme olin palannut siskoni luokse jossa piilottelin loppu loman. Halusin päästää irti heti kuin mahdollista ja vaikka Niall kuinka yritti tavoittaa minua, välttelin tuota onnistuneesti.
×××
Siitä on vajaa kolme kuukautta kun lähdin siskoni luota takaisin Suomeen, sen jälkeen en ole kuullut Niallista mitään. Tai on tuo lähetellyt minulle viestejä, mihin en ollut vastannut ja syntymäpäivänäni sain postista paketin jossa oli kirje, kehystetty kuva meistä ja kauan haaveilemani saali, eikä se ollut mikään markettilumppu vaan maksoi toista sataa. Jätin nuo kaikki laatikkoon ja työnsin sen syvälle kaappiini, halusin unohtaa kaiken tapahtuneen.
Ainoa asia mitä en voinut unohtaa oli sisälläni kasvava ihminen, mutta se ei liittynyt mitenkään Nialliin. Ensi viikolla olisi ensimmäinen kunnon neuvolakäynti ja menisin sinne yksin, vaikka kutsu osoitettiin myös isälle. En halunnut kuulla sanaakaan lapseni isästä, lapseni oli isätön.
Syy miksi ajattelin taas Niallia ja Lontoon matkaa oli siskoni. Lol ja Niall, nuo olivat ystävystyneet ja viettivät kuulemani mukaan paljonkin aikaa keskenään. Olin puhunut muutaman kerran siskoni kanssa puhelimessa ja joka kerta kun tuo mainitsi irlantilaisen, hiljenin. Minun täytyi unohtaa Niall, muuten en pystyisi normaaliin elämään.
×××
Viikko ennen neuvolakäyntiä siskoni soittaa minulle ja vaatii minua keskustelemaan Niallin kanssa. En suostu ja pienen kiistelyn jälkeen tajuan että Lol oli Niallin kanssa, tunnen piston sydämessäni ja lopulta suostun puhumaan irlantilaisen kanssa.
Huulta purren keskityn hengittämiseen ja kun kuulen tuon tervehdyksen, sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä ja kyyneleet valuvat poskiani pitkin. En tiedä johtuuko se raskaudesta vai ikävästä, mutta olin mustasukkainen Lolitalle. Tuo sai olla Niallin kanssa, niiskautan pienesti ja keskityn puheluun. Tasaan hengitykseni ja mumisen tervehdyksen takaisin.
'Sä et varmaan halua kuulla yhtään mitään.. öhm.. sun lapsen isästä, mutta mun oli pakko tehdä asialle jotain. Nico joutu poliisin kuulusteluun ja siellä selvis että sut raiskas joku sen kaveri, Jared. Ja kaikki mitä Nico on sulle kertonut, ei pidä paikkansa' Tuo hiljenee hetkeksi ja ahdistun tuon sanoista vain enemmän.
'Se ei kuulemma ollut sen ensimmäinen kerta, jokin kieroutunut peli kuulemma. Ja sillä oli taustalla monia muitakin rikoksia. Mä vain haluan että tiedät ettei se enää ikinä koskekaan suhun enää ikinä tai ainakaan viiteentoista vuoteen' Päästän raskaan huokaisun huuliltani tajutessani että lapseni isä oli rikollinen ja istui tällä hetkellä linnassa.
'Okei' En saa sanottua muuta ja pyyhin naamaani hihaani.
'Ööh.. Miten pikkuotus voi, pärjäätkö sä?' Niall lopulta kysyy.
'Kaikki on hyvin, tai niin hyvin kuin isättömällä lapsella asiat voi olla', vastaan ja liu'utan käden vatsalleni.
'Mulla on sua ikävä, Lilly. Ihan oikeasti'
'Mullakin sua, mutta meistä ei voi tulla enää mitään, olen pahoillani. Unohda mut niin mäkin unohdan sut' Saan kuiskattua ennen kuin suljen puhelun ja luuhistyn sängylleni. Miksei Niall vain voinut unohtaa minua ja etsiä tyttöä jonka kanssa voisi saada yhteisen tulevaisuuden.
×××
Kaksi päivää ennen neuvolaa pyörryin ja minut kiidätettiin sairaalaan, olin saanut keskenmenon. Itkin ja tunsin kuinka millään ei ollut enää mitään merkitystä, olin menettänyt lapseni. Lapsen jota en olisi edes halunnut, lapsen jota silti rakastin ja joka oli minun lihaa ja verta. Äitini kaiken vapaan aikansa kanssani sairaalassa, mutta töiden takia tuon käynnit keskittyivät iltapäiville muutaman tunnin mittaisiksi hetkiksi ja silloinkin tuo keskusteli suurimman osan ajasta lääkäreiden kanssa.
"Sut pidetään täällä vielä ainakin kaksi viikkoa, keskenmenoista seuraa usein masennus ja kotiin pääseminen edellyttäisi sitä että joku on sun seurassa vuorokauden ympäri" Lääkärin sanat sattuivat sillä tiesin ettei kukaan voinut olla seurassani koko ajan, kaikki kävivät töissä enkä voinut pyytää äitiäni ottamaan niin pitkää lomaa. Niinpä sinä iltana itkin itkemistäni, yksin. Miksei isä voinut olla täällä ja halata minua, olla turvanani kun kukaan muu ei voinut olla. Unilääkkeen avulla sain unen päästä kiinni ja kun herään, viereisellä tuolilla on omat vaatteeni. Painan hälytysnappia ja hoitaja saapuu hymyillen huoneeseeni.
"Äitisi kanssa sovittiin asiat ja sun omaishoitaja odottaa sua aulassa"
"Anteeksi mutta kuka?" Hämmennyn ja haron jo ennestään sotkuisia hiuksiani.
"Joku sun ystävä, etkö jutellutkaan äitisi kanssa. No hän odottaa sua aulassa", hoitaja hymyilee niin aidon näköistä tekohymyä että en ole varma onko se oikeasti aitoa.
Nousen hitaasti ja pukeudun ennen kun lähden huoneesta. Alavatsaani särkee hieman joka askeleella, mutten välitä siitä. Halusin vain kotiin ja nukkumaan, nauraa hetken ja iloita, niin kauhealta kuin se kuulostaakin, sitä etten kasvattanut sisälläni enää äpärää.
"Sinä", huudan ja saan todella hämmentyneen katseen vaaleahiuksiselta miehenalulta. Olin luullut että Noora tai joku muu ystävistäni oli uhrannut työnsä puolestani, mutta minun olisi pitänyt arvata.
"Niall vitun Horan, miksi sä teet tän?", vaihdan kielen suomesta englantiin ja tuo nousee penkiltä.
"Mun oli pakko, Lolita sanoi ettei sulla ole ketään muuta ja se vähän niin kuin pakotti mut", saan vastauksen ja hermostun. Miksei tuo tajunnut pysyä poissa elämästäni, molemmat tiesivät hyvin että lopulta olisi vain kaksi särkynyttä sydäntä.
"Aha, no mennään sitten helvetin nopeesti. Ennen kun mut pakotetaan jäämään kohonneen verenpaineen takia", tiuskaisen ja lähden astelemaan ovista ulos, Niall kintereilläni.
