Prologi, jossa muutetaan Lontooseen

410 20 11
                                    

                                                                           Prologi

Istun lentokentällä ja odotan että Lontooseen lähtevään koneeseen pääsisi. Syon samalla patonkia sillä vaikka söin kotoa lähtiessäni, siitä faktasta ei pääse eroon, että omistan pohjattoman vatsan. Ei, en ole ylipainoinen. Olen hoikka poika, mutta mahalaukullani ei ole pohjaa. Suru valtaa mieleni kun tajuan että joudun oikeasti sanomaan Irlannille hyvästit. Mutta pitkäaikainen haaveeni toteutuisi, muutan Lontooseen. LON-TOO-SEEN! Ja vieläpä yksin, Tai ei vanhempani muuttavat myös Lontooseen, mutta muutan yksiöön. Yksin. Olen aina ollut vähän enemmän kuin vähän mammanpoika. Astun koneeseen ja menen paikalleni. Kun pääsemme ilmaan ja olen irrottanut turvavyön, laitan musiikin lähes täysille ja suljen silmäni.

Lopulta olen Lontoossa. Kun pääsen asuntoni luo, avaan oven ja lösähdän sängylle. Sain onneksi kaikki tavarani sisälle. Avaan telkkarin. Minulla alkaa olla nälkä, joten otan kukkaroni ja lähden kauppaan. Kun tulen laitan ostokset jääkaappiin ja avaan telkkarin. Sen Jälkeen kun olen syönyt ja katsonut telkkaria päätän mennä suihkuun. Suihkun jälkeen skypetän ystävilleni jotka asuvat Irlannissa. Sen jälkeen menen nukkumaan, sillä huomenna kävisin tutustumassa uuteen lukiooni, jossa sitten aloitan kouluni.

Tämä tarina 110% HOMO tarina ja jos se jollain tavalla sua häiritsee, niin ole hyvä ja poistu. Mutta mikäli ja toivottavasti ei, jatka ihmeessä eteenpäin. Tää on myös 110% mielikuvitusta (muutamaa kohtaa, kuten nimiä lukuunottamatta) Niin haluan ettei mun tarvii turhaan muistuttaa siitä. Tässä tarinassa Ei ole 1D: tä (ainakaan vielä). Harry, Liam ja Niall ovat 18-vuotiaita ja Zayn ja Louis 19-vuotiaita. He kaikki  käyvät lukion toista luokkaa, myös Louis ja Zayn. Tää tarina ei ole millään tavalla aktiivinen, sillä kirjoitan myös instaa. Mutta yritän tänne kirjoitella aina kun ehdin. Nyt kun kaiken tärkeän pitäisi olla sanotti, Valma kiittää ja kuittaa (ja pahoittelee tajuttoman lyhyttä prologia). Me nähdään seuraavassa osassa <3 Pahoittelen myös valmiiksi kaikkia tulevia ja jo olevia kirjoitusvirheitä, ja niistä saa huomauttaa!!


Maybe The Reason Is Love (Ziall Horlik fanfiction in Finnish)Where stories live. Discover now