Erikan nk.
Ajoin ehkä hieman rajoitusten yli, okei tunnustan ajoin reilua ylinopeutta. Minun oli päästävä paikan päällä näkemään sen paskiaisen ilme, kun hän tajuaisi tulevansa pidätetyksi ja joutuvansa vankilaan loppuelämäkseen.
Painoin hiukan lisää kaasua ja tunsin kuinka auto viiletti asvaltilla. Olisin aivan pian perillä. Vain muutama kilometri.
Annan nk.
"Harry lähtiks ne, mistä tulemaan? Et oliks ne jo siel?" kysyin Harrylta tämän pitäessä minua tiukassa haliotteessa.
"Öhm... no ne oli siel paikan päällä tai siin jossai lähel, et ne ny suunnittelee sitä sen paikan ns. "vallotusta"," Harry sanoo mietteliäästi.
"Mä vaan mietin, et kerkeeks Erica sinne ajois," sanoin ja laskin katsettani alaspäin.
"Se jos joku kerkee. Eks sä huomannu, et se ajo "vähän yli rajotusten?" Harry sanoo hymyillen ja nostaa toisella kädellä keukaani ylöspäin.
"No en oikeestaa mä olin enemmän keskittyny siihen, et sä oot siinä vieressä, kunnossa ja elossa," sanoin ja vieno hymy nousi kasvoilleni.
"Niitten pitäis olla ihan just täällä," Harry totesi.
"Keitä sieltä on muute tulossa?" kysyin kiinnostuneena.
"No ainaki Niall ja sen isä. Muusta en oo varma," Harry sanoi hymyillen.
"Tiiäks onks muut pojat täällä... tai siellä?" kysyin.
"Eiii.... ei ainakaa mun tietääkseni. Niall oli yksi ku soitin sille," Harry sanoi ja rypisti otsaansa suloisesti.
"Okei... Harry mua pelottaa," kuiskasin aivan hiljaa.
"Mikä?" Harry kysyi ja yritti selvästikin lukea sitä silmistäni.
"Se et kaikki menee taas pielee ja tällä kertaa lopullisesti," kerroin Harrylle ja tunsin kyyneleiden polttavan silmiäni.
"Hei, älä sano tollasta. Etkö sä muka oo kärsiny jo tarpeeks?" Harry kysyi.
"Oon mut kaikki mun elämäs menee ain pielee, mitä jos mut on kirottu tai jotai?" sanoin ja tiesin itsekin kuinka tyhmältä kuulostin.
"Anna älä oo höpsö, et sä tietenkää oo kirottu. Mieti nyt sä oot mun kanssa ja mä oon sun kanssa. Onks kaikki menny sun mielestä pielee?" Harry kysyi ja tiukentaa otettaan.
"Ei, mut mitä jos?" sanoin ja tiesin jo siinä vaiheessa kuulostavani ihan pikkulapselta.
"Anna lopeta itses syyttäminen. Onks se sun vika, et joku psykoottinen murhaaja haluu tappaa sun koko suvun?" Harry kysyy ja työntää minut hiukan kauemmas, että voi tarkastella kasvojani.
"Mut mä oon tehny vaan väärii valintoja tähän mennessä ja mun ois koko ajan pitäny valita toisin," sanoin ja katsoin Harryä silmiin.
"Anna lopeta tollanen marttyyrina oleminen, kun sä kuitenki tiiät, et kaikki järjestyy," Harry sanoi huokaisten ja irtautui haliotteesta.
"Mä en vaa kestä enää kenenkää menettämistä. Kai sä tajuut sen? Mä oon menettäny nii paljon, ettet usko. Mä en todellakaan oo mikään marttyyri," sanoin ja korotin ääntäni vihaisesti.
"Anna lopeta, me molemmat tiedetään, että oot menettäny paljon, mut oikeesti sulla on mut ja oon ollu kokoajan sun tukena, enkä aio jättää sua," Harry sanoo huokaisten.
"Miten nii oot ollu kokoajan mun tukena. Mä tietääkseni selvisin herra Andersonista iha yksin ilman herran apua," puoli huusin vihaisena. Pitikö Harry minua aivan avuttomana!
"Sä lähit, etkä sanonu ees hyvästejä, et soittanu, et lähettäny viestii. Sä rikoit mun sydämmen ja sä syytät mua siitä, etten ollu sun tukena!? Ootko ihan tosissas?!" Harry huusi minulle vihaisena.
"No ootko miettiny, miltä musta tuntu? Mä rakastin sua kokoajan ja valitsin väärin! Mä luulin, et sul oli juttuu jokaisen meijän koululaisen kaa! Mä halusin olla onnelline, mut ei! Eihän se oo meille tavallisille ihmisille sallittuu!" huusin täyttä kurkkua takaisin.
"Luulit, mut teitkö asialle mitään? Mul ei ollu juttuu kenenkään kaa sen jälkee, ku sä tulit meijän kouluu! Mä rakastin sua kokoajan ja sä olit liian sokee näkemää sitä! Sä olit ainoo jota katoin! Mä rakastin sua senkin jälkee, ku aloit kiusaa meit Emman kaa ja sen jälkeen, ku menit naimisii toisen kaa! Tajuitko, miten vaikeeta se on mulle ollu!? Mä rakastan sua vieläkin, vaikka oon sulle täl hetkel ihan helvetin vihanen, et kehtaat vetää jotain mä luulin ettet tykkää musta kortteja pöytään! Mun koko vitun elämä murtu, ku sä lopetit yhteyden pidon ja sä vaan vedät noit korttejas! Ehkä mun pitäis jättää sut ja näyttää, miltä se tuntuu!" Harry huusi ja näytti niin vihaiselta, että olin varma, että purskahtaisin itkuun, mutta en voinut.
"Anteeks, etten oo täydellinen! Anteeks, että välitän! Ja oon jo miljoona kertaa pyytäny anteeks siitä Emma jutusta! Anteeks, että oon tehny väärii valintoja ja anteeks, etten oo täydellinen! Ja anteeks viel siitä, että en oo tienny, että sun elämäs murtu, kun lopetin yhteyden pidon, koska herra ei oo nähtävästi pitäny sitä tarpeeks tärkeenä yksityiskohtana, jonka vois kertoo kihlatulleen!" huusin tuolle jääräpäälle takaisin. Aloin itseasiassa olla jo paljon tyynempi ja tajuta, miten tyhmästä asiasta nyt riideltiin. Näytti siltä, että Harrykin tajusi, sillä viha tämän kasvoilla alkoi vähitellen haihtua.
"Kai sä tajuut, et me ollaan molemmat ihan tyhmii ja molemmat ihmisii?" Harry kysyi ja alkoi hymyillä suloisen näköisesti.
"Tajuun ja huomaan, että säkin tajuut," sanoin ja aloin nauraa.
"Me ollaa varmaa maailman ouduin pariskunta," Harry sanoi ja yhtyi nauruuni.
Siinä vaiheessa huomasimme lähellemme pysähtyneen mustan henkilöauton, jonka ikkunasta pilkosti Niallin pää.
"Älkää nyt mun takii lopettako! Mä olinki jo huoletunu, ettette oo normaalei, ku ette koskaa riitele, mutta näköjää te ootteki," tuo naurahti autosta.
"Kuulitko sä koko jutun?" kysyin nolona.
"Aikalailla. Mut hei toi on täysin normaalii ja mä en ees uskalla arvata kumpi ton ois lopulta voittanu. Ja asiasta kukkaruukkuun ai ihan kihlattu?" Niall nauroi.
"No jooo.... Mä en kerenny kertoo, ku ne yhet tunkeutu meijö taloo. Anna tietty. En mä ois voinu antaa meijän suhteen kariutuu noin tyhmän jutun takii," Harry sanoi nauraen ja tökkäisi minua kylkeen.
"Heii, mistä sä tiiät, etten ois antanu sun voittaa?" kysyin leikilläni.
"Koska mä oon mies ja mun pitää välillä niellä tappiot," Harry sanoi ja esitti mini näytelmän kuoleva joutsen.
"Voi mun pikku miestä. Voisinkohan mä mitenkää nostattaa tommosen pikku miehen itsetuntoo?" kysyin hymyillen leikkisästi.
"No nyt, kun otit puheeks......" Harry ehti sanoa, kun Niall keskeytti tämän
"Joo tos oli ihan liikaa informaatioo mulle, joten jos me nyt tästä lähettäis ennen, ku saan pysyvän sokeuden, enkä pysty ajaa. Ja sitä kihlausta ollaan ootettu nii kaua," Niall sanoi ja hymyili.
"Eiks sun isä tullu mukana?" kysyin kysymyksen, johon tiesin jo vastauksen.
"Ei, se jäi auttaa niit poliiseja," Niall sanoi hymyillen.
"Ookkei, mihin me nyt mennää?" kysyin.
"Mä vien teijät kotiin," Niall sanoi hymyillen ja niin me lähdimme kohti minun ja Harryn asuntoa.
Erican nk.
Olin perillä. Kävelin poliisien luokse ja juttelin muutaman kanssa. Yksi heistä oli varmaankin Annan ystävän isä, sillä hän heti kysyi, olinko mahdollisesti Annan sisko.
"Mitä varten sä muuten oot täällä?" Annan kaverin isä kysyi. Hän ei ollut esittäytynyt.
"Mä haluun nähä sen paskiaisen naaman, ku se tajuu, et tää on ohi," sanoin hitaasti.
"No, mun on pakko pyytää sua poistuu alueelta. Näissä hommissa ei koskaan tiiä, mitä voi käydä," mies sanoi.
"Ootteko muuten piirittäny alueen, ettei se pääse pakoon?" kysyin vaihtaen aihetta.
"Kyllä, mutta sinun pitää nyt poistua neiti," mies sanoi tällä kertaa tiukemmin.
Päätin taipua virkavallan pyyntöön ja lähdin kävelemään autolleni. Pysähdyin hetkeksi ennen kuin avasin auton oven ja istahdim sisälle. Lähdin ajamaan pois päin rakennuksesta, kun minut pysäytti yksi poliisi.
"Mihinkäs neiti on matkalla?" poliisi kysyi.
"Mua pyydettiin poistumaan paikalta, voit kysyä tuolta päin oon Annan sisko," sanoin ja jäin odottamaan, kun poliisi soitti varmaankin juuri sille miehelle jonka kanssa olin puhunut.
"Asia on okei, mutta jos todella haluut jäädä kattomaan pidätystä voit jäädä tohon tien varteen. Siitä ne ajaa ohi sen vangin kanssa," poliisi sanoi ja hymyili ystävällisesti.
"Okei mä jään siihen," sanoin ja öähdin ajamaan hiukan pidemmälle tien varteen.
Päätin nousta autosta ottamaan hiukan raitista ilmaa, kun näin sen. Näin kamalan räjähdyksen ja tuli massan, joka lähestyi. Yritin avata autoni ovea, mutten saanut sitä auki. Siinä ollessani en voinut, kun jättää viimeiset hyvästini maailmalle ja toivoa, että Anna selviäisi.
Joooo.... tota noin nii....
Täst tuli tosi pitkä...
Yli 1200 sanaa pelkästää toi tarinan teksti...
Mul on ollu vähä n kiireitä ton koumun kaa nii en oo kerenny oikee kirjottaa, mut nyt mun äiti selitti mulle jotai sun stressitaso on ihan liian korkeella, et yritä ny tehä jotai, mikä vie sun ajatukset pois koulusta ja sit mä ajattelin, kuinka monta tuhatta kertaa oon kirjottanu jotai mun tarinaa, ku mun ois pitäny lukee kokeisii ja nii tässä sitä ollaan.
Tää ficci lähestyy loppuaan, mut kyl täs viel joku 2-3 lukuu ja viel joku loppu jutsku! :)
Ootte liian ihanii!
Julia
