New Life, New Rules (N.H Fanfic In Finnish)

Chapter 5

Illalla laitoin kengät jalkaani ja mustan hupparini niskaani ja lähdin pihalle asunnostani. Minulla on ollut pienestä pitäen tapana käydä ilta/yö kävelyllä. Se toi minulle rauhaa ja tunteen kuinka olisin lähempänä vanhempiani. He kuolivat muutama vuosi sitten auto-onnettomuudessa, vaikkei kovinkaan moni ihminen siitä tiedäkkään. Vanhempani olivat jotenkin syrjätyneitä eivätkä kumpikaan omistaneet ketään läheisiä ihmisiä. Se oli hyvin harmi, sillä he olivat todella mukavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä.

Kävelin jonkin aikaa, kunnes kävelin takaisin kerrostalolle, jossa nykyisin asuin. Lontoo on oikein mukava paikka, vaikkakin joksenkin hiukan liian iso tälläisen pienkylän tytön mieleen. 

Otin hupparini taskusta tupakka-askin ja sytkärin ja sytytin tupakan. En enää polta paljoa, vain kun olen oikein hermostunut.

Hetken siinä polteltuani tupakkaani ja katseltuani Lontoon syrjäseudun yöelämää tunsin käden olkapäälläni. Käänsin pääni ja takanani seisoi tumma hiuksinen ei-niinkään-englantilaisen-näköinen mies.

"Sori, mutta oisko sulla tupakkaa?" Mies kysyi silkin pehmeällä englantilaisella aksentilla varustetulla äänellään. Hän oli aivan liian täydellisen oloinen minun makuuni.

"Juu", sanoin ja kaivoin askini taskustani ja ojensin hänelle sieltä yhden savukkeen ja sytkärin.

"Kiitti", hän sanoi ja sytytti tupakkansa, ojentaen sen jälkeen sytkärini takaisin minulle.

"Zayn Malik", mies sanoi seisoessaan vierelläni katsomassa suurta maailmaa.

"Amanda Sherry", vastasin.

"Taidat olla uusi täällä?"

"Mistäs niin päättelet?" 

"Käyn täällä aika usein kaverini luona enkä ole ikinä ennen nähnyt sinua ja et kuulosta sille, että olisit edes Englantilainen", hän vastasi kuin vettä vain.

"Okei, myönnän. ", vastasin naurahduksen kera. Mies käänsi voiton riemuisen katseensa minuun.

"Mitä?" kysyin sillä miehen tuijotus alkoi hiukan ärsyttää minua.

"Ei mitään.. ", Zayn vastasi ja tumppasi tupakkansa. "Mutta nähdään taas pian Amanda!"

"Katsotaan sitä sitten", vastasin naurahtaen ja katsoin kuinka tuon miehen selkä katosi yhä kauemmas Lontoon pimeyteen. Toivoin todella, että näkisin tuon komean miehen vielä joskus uudelleen. 

Kävelin sisälle asuntooni ja katselen tyhjältä näyttävää huoneistoa. Vaikka kaikki tavarat olivat paikallaan enkä meinannut enää edes mahtua liikkumaan siellä niin, silti minusta tuntui yksinäiselle. Ehkä jonain päivänä löytäisin jonkun ihmisen jonka kanssa voisin jakaa tämän kaiken, ja jonka kanssa en enää tuntisi itseäni yksinäiseksi.

Ookei, moi taas pitkästä aikaa! Eli jos joku ei oo kekannu nii tää on sellanen 'slow updates'-kirja, joten osia tulee aika harvoin varsinkin kun mulla on tälläsiä hitaasti valmistuvia kirjoja kaksi xD Mutta toivottavasti jaksatte oottaa aina uutta osaa :)