Londin P.O.V.
Olin nyt asunut poikien luona noin 7 viikkoa. En ole ollut kovin paljon missään. Vain suuressa talossa viiden jätkän kanssa. Ja en väitä että se olisi tylsää vaan päinvastoin mutta silti. Olin päättänyt lähtä kävelylle. Pojilla oli studiolla jokin juttu. Olin päätynyt vissiin keskustaan en ole varma mutta luulen niin. Kävelin ja katselin maisemia tai no taloja. Näin pienen kahvilan ja päätin mennä sinne.
Alicen P.O.V.
Vihdoin pääsin töistä. Olin kävelemässä vain kaupungilla. Oli kaunis sää niin turhaan istua sisällä. Ei ollut paljon ihmisiä mutta niitä oli silti tarpeeksi. Edessäni kävelevältä neidiltä putosi avaimet. " Hienoa!" tuhahdin ääneen. No eikai auttanut kuin noukkia avaimet ja juosta perään. Että vihaan/pelkään uusia ihmisiä. Onneksi tämä neiti joka pudotti avaimet meni kahvilaan joka oli melkein tyhjä. Astuin sisään ja haistoin tuoreen kahvin. " Anteeksi mutta nämä ovat varmaa sinun?" sanoin hieman englannin aksentilla joka oli kehittynyt parin vuoden aikana. Hän kääntyi ja sanoin: " Oi kiitos hirveästi!" Hymyilin tekohymyäni. Juuri silloin puhelimeni alkoi soida. "Thanks god" ajattelin. Otin puhelimen taskusta ja näytöllä hälytti William veljeni. "Heiiii velii!" Huusin puhelimeen suomeksi. " Sisko!! Mulla on vähä aikaa mut voisikko lähettää ne mun vanhat lukio kirjat ku tarvisin ne yhteen juttuu?" Hän puhui nopeasti. Nyökkäsin ja huikkasin: " Joo voin heti ku pääsen kotia ja löydän ne" " Hei kiitos mut pitää lopettaa moikkaa" hän sanoi. Hymyilin ja sanoin:" Moi" Olin aikeissa poistua kahvilasta kunnes joku tarttui käsivarteeni.
Londin P.O.V.
Astun sisään kahvilaan ja olin aikeissa alkaa tilaamaan jotakin naposteltavaa, kunnes joku sanoi takanani: "Anteeksi mutta nämä ovat varmaan sinun?" Käännyin katsoakseni kuka tuon kauniin englannin aksentin takana oli. Takani seisoi melko lyhyt ja vaalea nuori nainen/neiti. Katsoin hänen ojennettua kättään ja huomasin että siinä olivat minun avaimeni. Miten olen niin tyhmä etten huomannut? "Oi kiitos hirveästi!" huudahdin pirteästi ja sain vastaukseski kauniin hymyn. Olin juuri sanomaisillani jotakin kunnes naisen puhelin alkoi soida ja hän vastasi siihen. Kuuntelin hänen puhelunsa ja minulla meni hetki kunnes tajusin että hän puhui SUOMEA! Kun hän lopetti puhelunsa ja kääntyi ovelle lähteäkseen, minä kiirehdin hänen peräänsä ja tarrasin hänen käsivarteensa samalla sanoin: "Sie puhut suomea!" Nainen kääntyi minuun päin hieman säikähtänyt ilme kasvoillaan ja sanoi arasti: "Juu-u". Olin ilmeisesti himen säikyttänyt hänet, sillä hän oli aivan kalpea. Minä jatkoin rohkeasti: "Et arvaakkaan kuinka mukava on tavata joku joka on samasta maasta!" Nainen nyökkäsi ja katsoi minua ilmeellä että irroittasin oteeni hänestä. Tein työtä käskettyä ja irrotin. Huomasin iroittaessani otteeni että hänen käsivartensa oli todella ohut! Suorastaan langanlaiha. Säpsähdin hieman ja katsoin tarkemmin hänen vaaleita kasvojaan, posket olivat hieman lommolla mutta silmät hohtivat kirkkaan sinisinä. "Onko sinulla kiire, voisin tarjota kahvit?" hymyilin. "En oikein pidä kahvista mutta cappucino olisi ihan kiva" hän sanoi hiljaa.
Olimme jutelleet jo 3 tuntia, ja tunsimme toisemme jo aika kattavasti. Hänen nimensä oli Alice ja hän on todella energinen persoona. Hän oli muuttanut Lontooseen myös 17 vuotiaana mutta opiskelun perässä. Hänellä on veli nimeltä William ja äiti on kuollut, isä Suomessa. On töissä siinä hyvässä musiikkiliikkeessä keskustassa ja asuu vuokrakämpässä muutaman lievästi juopon kanssa. " Hei alamme sulkemaan niin voisitteko poistua?" Nuori mies tuli sanomaan meille. Nyökkäsimme ja kävelimme ulos. " Hei haluaisitko tulla meille? Siis ilta on vielä nuori ja olisi kiva tutustua!" Huudahdin iloisesti. Hän katsoi minua iloisesti. "Joo tottakai!" Nyökäsin. " Tästä on matkaa jonkin verran mutta ei pitkästi. Mutta mitä mieltä oot One Directionista?" Hän katsoi maahan ja sitten naurahti: " No en kuuntele niiden musiikkia mutta onhan ne hyvännäkösiä. Sillä yhellä on kyllä aivan hirveen hyvä perse! Joo kyllä olen stalkannut sitä mut se vaan on niin hyvä! MMmmmmmmmmhhhhh kelepais mulle" Ja vinkkasi silmää. Rupesin nauramaan ja pian hänkin yhtyi mukaan. " Ja sillä yhellä on naisen jalat! Ja sit sillä yhellä on suloset silmät. Sellaset ruskeet. Se on sellanen nallekarhu. Jaja se yks jolla on kädessä se ihmeen nuoli tatuointi niin sillä... sillä on paras sixpack. Ja se viiminen se blondi luoja se on niin sulonen. Se ei varmaa satuttas ketään! Sen vaan näkee sen silmistä" hän huudahti. " Mutta sen yhen perse! Se on niiiiiiiiin täydellinen. Uh" Hän lisäsi vielä. " Seelvä. Joku vähä katellu" Sanoin vinkaten. " Joo pittäähä sitä vähän" Hän vinkkasi takaisin.Rupesimme nauramaan taas.
Astelimme portaat ylös ja avasin oven. Näin kuinka Alice katsoi silmät suurina taloa. " Woah! Kui rikas nää oikeen oot!" Hän huudahti astuessaan eteiseen. "No en nyt sanois että minä, mutta ne joiden luona asun." sanoin ja otin kenkiä pois jaloistani. Alice hymähti jotakin kysymysken tapaista ja otti myös kenkänsä pois. "POJAAAAAT!!!! MEILLÄ ON VIERAS!" karjaisin minkä kurkusta lähti. Alice katsahti minua pelästyneenä ja ei ehtinyt kysyä mitään kunnes eteiseen tuli ne 5 ihanaa poikaa joista olimme jutelleet matkallamme tänne. Alice punastui ja katsoi jalkoihinsa. "Tässä on Alice, hän on nyt vieraamme joten olkaa ihmisiksi!" komensin ja katsoi poikia merkitsevästi. Alice näpytteli puhelintaan ja pian omani piippasi. Aukaisin viestin jossa luki " se on vain parempi että ovat omia itsiänsä. Oppii tuntemaan paremmin :)" Se oli Alicelta. Katsoin häntä ja naurahdin. Pojat katsoivat kummissaan paitsi Louis ja Niall. "Mikäs noin hymyilyttää herra Horan?" kysyin vinkaten ja samassa katsoin Louisia joka oli aivan muissa maailmoissa katsellessaan Alicea. "Sä taisit myydä sen kitaran mulle, vai mitä?" Niall kysyi katsoen Alicea kysyvästi. "Juu-u, niin taisin." Alice vastasi hiljaa. "Jaa, no tehän olettekin jo vanhoja tuttuja!" minä huudahdin ja tönäisin samalla Louisia jonka kuola valui jo melkein leuassa. Louis hätkähti ja katsoi minua murhaavasti. Näin Louisn silmistä että jos meitä muita ei olisi ollut. Vain Alice ja Louis niin Louis olisi.... Yksinkertaisesti käynyt kaulaan kiinni kuin joku verta imevä vampyyri. "No meinaavatko herrat esittäytyä vai?" kysyn ja katsoin poikia. Samantien pojat tervehtivät Alicea yksitellen. Lähdin huonettani kohti ja kehotin Alicea tulemaan perässä, häntä ei tarvinnut kahdesti käskeä vaan juoksi melkein kiinni minuun. Pojat jäivät alas ja alkoivat puhumaan keskenään.
Kun pääsimme huoneeseeni ja olin laittanut oven kiinni näin Alicen ilmeestä että hän oli totaallisesti säikähtänyt. " Taisin unohtaa mainita että asun heidän kanssaan" Sanoin virnistellen. " Joo tota. Öööööö.... Nii ne mun selittelyt sillo ku käveltiin niin niistä ei tarvi välttämättä puhua heille mitää" hän naurahti. Iskin silmää virnistellen: " Ehkä. En voi luvata" Hän repesi nauruun ja lähdin mukaan.
Hehee. Osa 11. Mitäs piditte? :) Varmaan aika pian tulee uusi kappale. Mutta kiitos niille jotka lukee ja Kiitos IIiinuuulle kommentista se piristi päivää aivan hirveesti <3
AlluRiin Xxx
