Londin P.O.V.
5 viikkoa myöhemmin...
Avasin silmäni ja huomasin makaavani taas omassa huoneessani, enkä taivaassa jota toivoin hartaasti. Kokonaiset 5 viikkoa on kulunut Alicen onnettomuudesta, enkä kestä enää. Sydämmeni ei vain kestä, sisälläni vallitsee syvä fyysinen kipu, jota en ole saanut ollenkaan pois. En ole nukkunut hyvin, syöminen on aina välillä unohtunut ja päivät ovat kuluneet vain Alicen luona istuessa sairaalan kovalla penkillä tai kaupungilla.
Nousin ylös ja puin päälleni. Menin keittiöön ja istuin pöytään, jossa Niall istui juomassa kahvia. "Hei, nukuitko hyvin?" hän kysyi pirteästi ja katsoi minua hymyillen. Samassa hänen hymynsä hyytyi kun katsoin hänen ohitsensa, en ole pystynyt katsomaan ketään silmiin. "mm-mmh" vastasin epämääräisesti ja lähdin ulos. Kuulin kuinka Niall huusi perääni jotakin että en olisi myöhään ulkona, mutta viis siitä! Ei kiinnosta. Kipu sisälläni on tehnyt minusta väliinpitämättömän.
Olin kävellyt kaupungilla jo kokopäivän ja ilta alkoi hämärtyä. Ehkä pitäisi lähteä kotiin. Samassa tajusin että en ollut varma missä olin. No kai tämä tästä. Lähdin johonkin suuntaan ja huomasin ajautuvani yhä kauemmas ja samalla synkemmälle puolelle kaupunkia. Kävelin kujalle ja huomasin että olisin siellä yksin. Viimeinkin tilaisuus olla rauhassa! Lysähdin seinää vasten ja istuin alas. Aloin itkemään, itkin pois sitä kaikkea surua ja kaipuuta mikä sisälläni myllersi.
Olin istunut kujalla hetken kunnes sinne asteli todella hämärän näköinen mies. Hän asteli luokseni ja sanoi:" Nämä auttaa tuohon tunteeseen" samalla työntäen käteeni kaksi tablettia. Katsoin häntä ihmeissäni ja nyökkäsin."Sitten ku tarvit lisää niin tuu takas tänne" hän vielä jatkoi. Samassa mies lähti ja katosi taas samoin miten oli tullutkin.
Katsoin tabletteja kädessäni ja otin ne suuhuni. Ensin suuhuni tuli todella kirpeä maku, jonka jälkeen tunsin tablettien vaikutuksen alkavan. En tiedä miksi tein sen. Aina koulussa meitä oli varoitettu tälläisesta, mutta en välittänyt, jos nämä veisivät pahan oloni pois niin käyttäisin kyllä sen tilaisuuden.
Kaikki ympärilläni oleva pahuus ja suru katosivat ja pääsin omaan kauniiseen maailmaani. En halua lähteä täältä koskaan.
2 kuukautta myöhemmin..
Harryn P.O.V.
Alice on ollu koomassa jo yli 3 kuukautta. Londi on ollut Alicen sairaalaan joutumisen jälkeen niin etäinen ja surullinen. Hän vain on huoneessaan, Alicen luona tai kaupungilla todella myöhään. Me olemme poikien kanssa aina aivan huolesta sekaisin kun häntä ei näy vielä ilta 10 jälkeen, ja se on huolestuttavaa uskokaa pois. Niall on meistä kaikista se ainut joka on pystynyt jatkamaan elämäänsä suht normaalisti. Lou puolestaan itkee joka ilta todella myöhään ja Liam ja Zayn ovat surullisia mutta ovat jatkaneet myös eteenpäin.
Minä olen vain huolissani Londista. Meidän ns. "suhteemme" on jäänyt niille sijoilleen eikä ole sen koomin edennyt. Olen aivan korviani myöten rakastunut häneen, mutta hänellä ei taida tällä hetkellä olla kiinnostusta seurustelua kohtaan, joten olen antanut asian olla ja yrittänyt tukea Londia kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Londi oli ilmeisesti lähtenyt aamulla kapungille, eikä olut vieläkään tullut takaisin. Kello on jo 23.48 ja istun Niallin kanssa olohuoneessa taas päivystämässä siltä varalta että Londi tulisi kotiin. Olemme soittaneet jo sairaalaan, mutta hän ei ole ollut siellä kuulemma tänään. Puhelimeensa hän ei vastaa, se on turha toivo. Niall katsoo kelloaan joka kolmas sekunti ja hakee kahvia. Minä katson Tv:tä ja yritän pysyä hereillä. Pitäisikö soittaa poliisit? Ei, kyllä hän tulee kohta..
Elokuvan loputtua me vain istumme sohvalla ja olemme hiljaa. Vaikka kuinka yritämme uni vie voiton.
Herään sohvalta rymähdykseen joka kuuluu oven paiskautuessa kiinni ja säntään eteiseen. Pieni ja heiveröinen Londi raahautuu keittiön pöydän ääreen ja mumisee jotakin hupparinsa sisältä. Katsahdan kelloa se on 04.38. Samassa käännyn Londin puoleen ja yritän tehdä katsekontaktia samalla sähisten: " Missä sä oot ollu?! Tajuatko sä yhtään kuinka huolissaan me ollaan taas oltu?!" "Mmmh.... " Londi sanoo katsoen tyhjyyteen ja huomaan että hän ei ole oma itsensä. Hento meikkikerros on vaihtunut parin kuukauden aikana paksuihin ja tummiin silmämeikkeihin ja kasvot ovat todella kalpeat. silmät ovat lautasen kokoiset ja pupillit valtavat. Hän tärisee ja silmät ovat kostuneet. "O-otko sä kunnossa?"kysyn varovasti samalla ottaen Londin halaukseen. "Älä koske muhun!" Londi kirkaisee ja lähtee juoksemaan yläkertaan. Jään seisomaan keittiöön kauhuissani. "O-onko Londi kunnossa?! Mitä sä teit sille?" Niall karjaisee takaani. "M-mä en tehny mitään, se oli ihan outo... Se ei ollu kunnossa, yritin kysy sen vointia ja halata mut... Se vissiin säikähti.." Niall katsoi minua epäuskoisena ja lähti nopeasti ylös.
Londin P.O.V.
Kaunis maailmani on kadonnut. Se ei enään palaudu kauniiksi niin kuin ennen kun olen ottanut piikin. Se on muuttunut ahdistavaksi ja pimeäksi. Juoksin sitä pakoon minkä pääsin. Huomasin tulleeni kotini eteen? Se näytti ainakin siltä. Kävelin portaat ylös ja aukaisin ulko-oven hiljaa. Eteinen näytti tutulta. Rymäytin oven kiinni ja menin keittiöön. Yhtäkkiä joku karjaisee takaani: "Missä sä oot ollu?! Tajuatko sä yhtään kuinka huolissaan me ollaan taas oltu?!" En välitä vaan mumisin jotain. Katsoin sivusilmällä että mies on tuntematon. Mies lähestyy minua ja käy kurkkuuni kiinni. Hän kysyy jotain mutta en kuule ja kirkaisen. Mies päästää irti ja juoksen häntä karkuun. Hän on paha. En tiedä miksi mutta hän on paha.
Juoksen ylös ja aukaisen ensimmäisen oven mikä tulee vastaan. Se näyttää tytön huoneelta. No siellä ei ole ketään niin lukitsen oven ja menen vessaan. Katson itseäni peilistä näen verta vääristyneessä vartalossani. Tiputan kahleet nopeasti päältäni ja ryntään suihkuun.
Avaan suihkun ja käännän sen lämpimälle. Suljen silmät ja annan veden valua pitkin ihoani. Hetken kuluttua avaan silmäni ja huomaan olevani yltäpäältä veren peitossa. Katson suihkusta valuvaa punaista nestettä ja tajuan sen olevan verta. Sammutan suihkun salaman nopeasti ja ryntään huoneen puolelle ja lysähdän lattialle kauhusta ja pelosta täristen. Varjoja tulee joka suunnasta. Olen yksin ja hukassa. Käperryn, suljen silmäni ja huudan. Kuulen ryminää ympäri huonetta ja hirviöiden huutoa.
Zaynin P.O.V.
Herään ajatuksistani kuullessani Londin huutoa. Ryntään ovestani ulos ja huomaan Harryn, Niallin ja Liamin olevan Londin huoneen oven edessä pyytämässä Londia avaamaan oven. " Mitä te teette?" Kysyn hieman hämilläni. Niall kääntää kasvonsa hätäisesti minua kohti ja huutaa paniikissa: " Londi on tuolla ja huutaa. Sillä on joku hätänä eikä hän päästä meitä sisälle!" Nyökkään epävarmasti. " Ei auta! Mennään läpi!" Liam huutaa Londin huudon yli. Miten tytöstä voi lähteä noin iso ääni? Harry ja Niall väistyvät oven edestä ja Liam puskee läpi. Ovi aukeaa ja Harry säntää sisään Niall perässään. Londi makaa maassa täristen ja kosteana suihkun jäljiltä. "LIAM SOITA AMBULANSSI!" Niall karjaisee Harryn kietoessa Londia vilttiin. Mitä ihmettä Londille on tapahtunut?
Eli osa 21 :) Anteeksi aika hypyistä. Jos ette ymmärrä niin voidaan koittaa selittää niitä vähän paremmin. Ja anteeksi myös kun tämä kappale on niin synkkä :(( Toivottavasti tykkäätte :)
AlluRiin :))
