Mortem Academy (Finnish)

Huone 13

Oven avattuamme astuimme pieneen eteiseen. Siinä oli valkoiset seinät, ruskeat lipastot, kenkä teline ja peili.
"Wau, Meduusan peili" sanoin ihaillen.

"Tajuat kai, ettei se ole aito? " Katy sanoo, ja murskaa ihailuni.

"Hmh. Se ainakin NÄYTTI aidolta" Vastasin äkäisesti. Olimme ottaneet sisäkengät pois jalastamme ja menimme keittiöstä vasemalle olevaan huoneeseen. Huone oli selvästi olo huone, ja valtava sellainen!

"Hei!" Kuului pisrteä ääni takanamme.
"ÄÄäää! Pyhä Vladimir sentään!" Huusimme Katyn kanssa samaan aikaan ja pudotimme laukkumme vahingossa maahan.

"Oho anteeksi, tarkoitukseni ei ollut säikäyttää" sama ääni sanoi takanamme. Katsoimme Katyn kanssa hetken aikaa murhaavasti huoneen toisella puolella olevaa seinää, ennen kuin rauhoitumme.Käännyimme hitaasti ja takanamme seisoi kaunis tyttö, jota en tunnistanut.

"Hei" aloitin vaitonaisesti. Katsoimme sivu silmällä Katyn kanssa toisiamme "Olet varmaan uusi täällä?" Katy kysyy epävarmana. Olisihan se noloa, jos tyttö olisi ollut täällä jo viimeiset 15 vuotta opiskelemassa kanssamme, emmekä tunnistaisi häntä.

"Kyllä. Nimeni on Yania. Entäs teidän?" Huokaisimme helpotuksesta Katyn kanssa. Tyttö oli oikein mukavan oloinen, ja ainakin pirteä kuin peippo.

"Minä olen Katy ja tässä on ystäväni Redhell" Katy sanoo kohteliaasti. Tyttö katsoo meitä molempia hetken aikaa ja kysyy sen jälkeen "Redhell? Eli punainen helvetti? Mikä se sellainen nimi on?" Katy purkahtaa nauruun ja minä katson tyttöä tyrmistyneenä.

"Anna anteeksi jos olin töykeä, mutta pakkohan sitä on kysyä! Makukammarit ovat tuolla vasemalla puolella, minö olen valinnut huoneekseni numero 1" Yania sanoo iloisesti ja viittoo meitä seuraamaan häntä. Kävelemme eteisen ohi, taas pienen nelikulmaiseen huoneeseen, jossa on neljä ovea. Jokaisessa huoneessa on eri värinen ovi, ja ne ovat numeroitu.

"Mitä hornantuuttia tämäkin meinaa!?" Katy kysyy ihmeissään. Ensimmäinen oikealla oleva huone on numero 1, sen vieressä on kolme muuta huonetta 13,6 ja 4.

"Eihän tuossa ole mitään logiikkaa! Ymmärrän kyllä numeroiden tarkoitukset, mutta luulisi että olisi edes jonkilainen järjestys. Esimerkiksi 1,4,6,13" sanoin tyrmityneenä. Katy katsoi minua tylsistyneenä ja avaa suunsa "No shit Frankenstein!"

Näytin hänelle kieltä ja lähdin kohti  huoneen 13 ovea.Avasin huoneen oven ja katsoi hetken aikaa hiljaista huonettani. Se näytti täysin samalta, mitä kaikki huoneeni ovat tässä koulussa olleet. Valkoiset seinät, valkoinen vaate kaappi, valkoinen pöytä, ikkuna ja yksinkertainen sänky. Sanotaan näin, että on aika masentavaa kun koulu ottaa huoneiden teemaksi mielisairaalan. Huokaisin syvään ja sysäsin sivulle pettymykseni. Pistin laukkuni sängylleni, ja yhtäkkiä sängylleni ilmestyy suu.

"Mitä sinä toljotat? Laukut pois päältäni kun olisi jo!" Sänky sanoi hyvin äkäsesti.  Sopersin anteeksi ja otin nopeasti laukkuni pois sänkyni..Eikun hänen(?) päältään.

"Mitä sinä siinä toljotat? Etkö ole ennen nähnyt puhuvaa sänkyä? No voihan Hornan leijonat!" Sänkyni alkoi pälpättää. Peräännyin ihmeissäni sänkyni luota ja lähdin ovesta ulos.

"Hei! Takaisin! Tämä ei ollut vielä tässä!" Kuulin sänkyni huutavan.

Menen olo huoneeseen ja näen kolme tuijottavaa silmä paria.

"Mikä toi ääni on, joka kantautuu sun huoneesta?" Katy kysyy tyrmistyneenä. "No ööö...Se on mun sänky" sanon änkyttäen. "Sänky? Eihän sängyt puhu!" Sanoo Yania.

"No tämä sänky puhuu! Eikö teidän sänkynne alkanut rääkymään?" Sanon sarkastisesti. Katy pyöritti silmiään ja Yania yritti kovasti keksiä vasta lausetta. Kolmas silmäpari oli hyvin tylsistyneen näköinen. Ibi Onsuloinen, rakkaan pormestarimme tytär. Hänellä on siniset, metallin hohtavat hiukset ja oudot todella kirkkaat vihreät silmät. Olen jopa kuullut, että hänen silmänsä hohtaisivat pimeässä. "Ibi, pitkästä aikaa" sanoin ja kävelin hänen luokseen.

"Mitä sinä haluat Indelair?" Hän kysyy tylysti. Katson Katyyn päin yllätyneenä "Ai että mitä minä haluan? Ei,ei mitään sellaista! Miksi oletat että haluan jotain?" Kysyn ripeästi. Minulla ei ole hajuakaan mistä hän puhuu.."No viimeksi kun olit mukava, pyysit loppujen lopuksi vain Vanilijahuussaria, sitä edellisellä kerralla pyysit ruokani ja sitä.." Ibi listasi.

"Oikei riittää! Ymmärrän pointtisi. Olen pahoillani aijemmasta, ja toivon että pystymme aloittamaan uudelta pöydältä." Sanon asiallisesti. Puheen vuoroni jälkeen koulun kellot alkavat soida merkitsevästi, että on kokoontumisen aika. Alan kävellä kohti eteistä, kunnes Ibin sanat pysäyttivät minut.

"Redel, me ei olla OKEI!" Ibi sanoo tiukasti.

"Mitä..Hornan kukkuraa?" Käännyn ja saan nyrkin suoraan naamani. Yritän pidellä nenääni kun kuulen Ibin huvittuneen äänen "Nyt me ollaan okei."