Kyyhkysen lento

∆ 10. osa ∆

Annoin tuulen vietellä kasvoillani ja imaisin itseeni kesän tuoksua. Tuulenpuuska heilautti vaahteraa ja nopeasti kyykistyin oksalle. En halunnut pudota alas.

Istuskelin hetken oksalla ja suljin silmäni. Täällä oli rauhaisaa ja kaunista, täällä olin turvassa ja poissa kaikesta maailman melusta ja surusta.

Säphähdin, kun vierestäni kuului ääntä. Näin kauniin valkean linnun laskeutuvan viereeni oksalle. Tunnistin linnun kyyhkyseksi. Sen silmissä välähti valkea valo, ja se katseli minua aivan, kuin se olisi halunnut kertoa jotain.

Katselin sitä hetken ja lopulta kyyhkynen lensi pois. Pitkään katsoin sen perään, kunnes näin sen mikä kyyhkysen oli saanut lähtemään.

Sydämeni jätti lyönnin välistä, kun näin Lilyn ja äidin tanssivan tuulessa laulaen.
En ollut uskoa silmiäki, näinkö näkyjä? He lopettivat tanssinsa ja katsoivat minua.
Äiti hymyili ja Lily vilkutti minulle suloisesti. Haukoin henkeä ja tuntui kuin pääni olisi räjähtänyt.
~Miten näin heidät?~ ajattelin hermostuneena. ~Olenko tulossa hulluksi?~

Kuulin ikkunastani puhelimen pirinän, joten lähdin laskeutumaan alas. Minut taas valtasi masennus, en jaksanut yrittää enää.
Vastasin kotipuhelimeemme. Soittaja oli neiti O'Brian, joka sanoi, että minun ei tarvitsisi tulla kouluun. Hän oli kuullut tapahtumasta viranomaisilta.

Vastasin hänelle kiitokset ja melkein kysyin häneltä, uskoiko hän yliluonnolliseen, mutta en uskaltanut.
"Haluatko kertoa minulle jotain Destiny?" kysyi neiti O'Brian, jonka äänensävy oli muuttunut.
Mietin ankarasti ja sanoin: "Ei, ei minulla ole. Kiitos vielä kerran." Ja lopetin puhelun.