Kyyhkysen lento

∆ 22. osa ∆

Pistin pääni pihalle ovesta, enkä nähnyt ketään käytävillä.
Mieleeni juolahti pienoinen ongelma: Miten pääsen täältä pois?
En nimittäin muistanut yhtään, mitä reittiä olin Maxin käsivarsilla matkannut.

Lähdin kävelemään kohti portaikkoa ja hölkkäsin ne varovasti alas. Onneksi vastaani ei tullut ketään.

Hengitin raikasta ilmaa, kun pääsin etuovelle. Lähdin juoksemaan kohti järveä, ja mieleeni palasivat eilisen tapahtumat. Ne vain pyörivät mielessäni, enkä millään saanut niitä pois.
Näin kuinka Lily juoksi iloisena, kuinka hänen kavoillaan oli kauhistunut ilme, ja sen kuinka hän lensi törmäyksestä.
Tunsin myös syyllisyyttä hänen kuolemastaan. Jos olisin mennyt hakemaan häntä esikoulusta, hän ei olisi juossut luoksemme. Tai jos olisin ollut nopeampi, minä makaisin nyt tiellä.
Lopulta ne ja syyllisyys riivasivat päätäni niin pahasti, että tuntui kuin räjähtäisin.

Viiltävä kipu iski tajuntaani ja parkaisin samalla, kun kaaduin heinikkoon.
Itkin kivusta, se oli sietämätön. Ei lopeta! huusin, mutta kipu ei loppunut.
Näin vain mielessäni Lilyn kuolleen ruumiin.
En enää ollutkaan heinikossa vaan olin pimeässä, yksin.
Ympärilläni oli verta ja näin Lilyn ja äidin roikkumassa hirttosilmukoista.
Heidän kasvoillaan oli hymy, mutta en nähnyt heidän silmiään.
Itkin heidän edessään, ja käteni tahrautuivat veressä.
Mutta veri ei ollut minun, vaan heidän.
Taas tunsin puukot kyljissäni, voisin päästää irti.
Sitten tuntui kuin pääni repäistäisiin pois paikaltaan...