Family matters

1. Down South Jukin'

Ben makasi siististi pedatulla vuoteellaan haroen sormiaan lyhyiden tummanruskeiden hiustensa läpi. Oli heinäkuu ja Sioux Falssissa vallitsi paahtava kuumuus, jolta ei voitu paeta. Tuuletinkaan ei Benin huoneessa toiminut, eikä hänellä ollut varaa ostaa uutta, sillä perheen majataloyrityksellä oli lähiaikoina mennyt surkeasti. Hikikarpalot valuivat Benin ohutta nenää pitkin hänen kaulaansa. Hän tuijotti mietteliäänä huoneensa valkoista kattoa. 

Benin pieni, ruskea lemmikkikoira Truman istui Benin sängyn vieressä olevalla mustalla, rähjäisellä nahkanojatuolilla, jota Benin sisko Brianna oli haukkunut rumaksi, eikä hän väärässä ollut, mutta oli se aivan pirun hyvä tuoli. 

Ben alkoi huomata miten hänen kauttaaltaan hikinen tummanpunainen t-paitansa alkoi tarttua lakanoihin kiinni ja nousi istumaan, hieroen silmiään ja sipaisten vaistonvaraisesti hiuksiaan. Hän nousi sängyltään seisomaan ja huokaisi syvään sulkien silmänsä hetkeksi. Kun Ben avasi silmänsä, hän naksutteli sormiaan stressaantuneesti ja avasi huoneensa ruskean puuoven.

Poika käveli painavin askelin talon narisevat portaat alas. Hän katsoi eteensä, ja olohuoneensa istui hänen isänsä, siskonsa ja perheen kaksi luotettavaa liikekulmppania, aviopari, Lori ja Kyle Bailey, jotka olivat myös Benin rakkaita ystäviä. 

Mustatukkainen Lori tervehti poikaa, hymyillen leveästi. Ben rypisti kulmakarvojaan. "Hei vain teillekin," Hän sanoi kasvoillaan hämmentynyt ilme. "Miksei kukaan kertonut minulle että olette täällä?" Ben kysyi. Brianna taputti vieressään olevaa tilaa sohvapöydän takana olevalla mustalla nahkasohvalla. Huoneen ilmapiiri oli hiljaisen huolestunut. Ben meni istumaan siskonsa viereen odottava ilme kasvoillaan. "Aikooko kukaan kertoa minulle mitä on meneillään?" Perheen isän, Naten pää nousi ja hän katsoi poikaansa harmaansinisillä  silmillään. Naten mustat, lyhyet hiukset olivat osittain harmaantuneet ja hänen kasvojensa keskellä tönötti jykevä nenä. 

"Ne helvetin Meksikolaiset ovat vieläkin perässämme," Nate sanoi selvää vihaa silmissään. Hän veti syvään henkeä. "Meillä ole mitään tehtävissä," Kyle jatkoi, kohentaen silmälasejaan. Ben hautasi naamansa käsiinsä päästäen ulos huokauksen. "Jotain pitää olla tehtävissä," hän sanoi laihojen sormiensa kätköistä.

"Niin onkin," Brianna sanoi nojaten rennosti sohvan käsinojaan. Kaikkien epäluuloiset katseet kääntyivät häneen. "Alec," nainen sanoi silmäillen muita vakavasti. Kaikki kääntyivät taas katsomaan kenkiään kuullessaan idean. "Kuunnelkaa nyt. Hän tietää näistä jutuista kolme kertaa enemmän kuin yksikään meistä. Ilman häntä olemme vain surullinen joukko nörttejä luuviuluja joiden kunto vastaa raskaana olevaa neljätoistavuotiasta kissaa," Brianna vakuutti kiihkeästi, koska tiesi mitä kaikki muut ajattelivat. Benin sisko oli aina ollut hyvin värikäs kuvailija. "Brianna, häneen ei voi luottaa," Nate sanoi katsoen tytärtään syvälle silmiin. Eikä hän sanonut mitään, mitä Brianna ei jo valmiiksi tiennyt.

"Herra Russel, minusta Brianna saattaa olla oikeassa," Lori sanoi hiljaa ja ujosti. Kaikki katsoivat häntä ihmetellen sillä Lori oli yleensä niin hiljainen, että joskus unohti hänen olevan samassa huoneessa. "Lori, et tunne Alecia samalla tavalla kuin me. Hän on itsekäs, eikä hän ajaisi tänne asti meidät takiamme joka tapauksessa," Ben sanoi.

"Ben, älä viitsi olla tyhmä!" Brianna tiuskaisi pikkuveljelleen. "Olen kyllästynyt tuohon teennäiseen asenteeseesi. Aivan sama miten kamala hän on olevinaan, hän on silti perhettä," Brianna sanoi kovaan ääneen vieressään istuvalle Benille. "Tiedän, että se on riski, mutta se on riski, joka meidän on otettava." Hän sanoi ärtyneesti palaten kenkiensä tuijottamiseen.

"Hän saattaa kyllä olla oikeassa," Nate sanoi. Ben ei uskonut korviaan. Niin kamalalta kuin se kuulostikin, Nate tosissaan vihasi toista poikaansa, ja Ben vihasi veljeään. Ja heillä oli montakin syytä. Alec lopetti koulun kesken seitsemäntoistavuotiaana, joka oli jo yksin aivan ennen kuulumatonta Russelin suvulle. Hän joi ja poltti jo neljätoistavuotiaana, varasti autoja kuusitoistavuotiaana, ja näpisti lukemattomia kertoja suuria summia rahaa isältään ja joskus veljeltäänkin, mutta ainoa aidosti anteeksiantamaton teko oli se, kun hän kaksitoista vuotiaana löi äitiään. Sen jälkeen häntä katsottiin eri tavalla. Joka kerta kun Ben katsoi veljensä ylimielistä virnettä, hän tunsi aitoa vihaa, ja se oli asia, josta Ben ei antanut koskaan itselleen anteeksi.