Kaikki tuntevat Tammelan taiteilijoiden rakkautena. Mutta näin ei ollut aina. Kauan sitten hän oli ollut pieni huoleton pojan pyllerö... Mutta tammikuun kolmantena päivänä kaikki muuttui.
Tammela oli matkallaan koulusta kotiin, kun hän päätti oikaista lähimetsän läpi. Viime kerrasta metsässä oli kuitenkin kulunut jo aikaa ja Tammela eksyi lumisessa metsässä. Hän harhaili siellä monta tuntia. Metsä ei ollut koskaan vaikuttanut yhtä suurelta.
Tammela oli kyyneleiden partaalla eikä hän katsonut eteensä. Hän törmäsi suoraan isoon hahmoon. Tammela säikähti ja kaatui persuksilleen lumihankeen. Hänen edessään seisoi mies. Mutta tämä ei ollut kuka tahansa mies, vaan maankuulu taiteilija Ryvänen. Ja Ryvänen katsoi pientä poikaa silmät ammollaan. Tammela istui kimaltelevassa pakkaslumihangessa, posket punaisina ja silmät kiiltäen kyynelistä. Tammela oli kauneinta mitä vanha Ryvänen oli nähnyt vuosiin.
Ryvänen räpytteli silmiään pari kertaa selvittääkseen ajatuksensa. Hän ojesi hiljaa kätensä nuorukaiselle. Tammelan lapanen oli tippunut hankeen, ja hänen kätensä tuntui jääkylmältä taiteilijan omaa vasten. Väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä. Pojan iho oli niin sileä. Ryväsen oli pakko saada tietää kuka hän oli. "Kaukana kaupungista tämmöisessä pakkasessa." Hitto. Se oli enemmän toteamus kuin kysymys. Poika ei ollut hetkeksikään irrottanut katsettaan miehestä. Ryvänen selvitti kurkkuaan. Hän tahtoi niin kiihkeästi kuulla nuorukaisen äänen. "Kukas olet?" Poika tuijotti häntä herkeämättä näyttäen epäluuloiselta. Tämä nielaisi ja Ryvänen puristi kätensä nyrkkiin. "Tammela. Tammelahan minä." Ryväselle ääni kuulosti niin kirkkaalta. Terävältä, mutta samalla pehmeällä tavalla kuin auringon ensisäteet jotka tunkeutuivat kylmän pakkasen läpi, sulattaen jään. Ja niin sulatti Tammelan ääni Ryväsen sydämen ja sain tämän huulille hennon hymyn. "Hei kuule, mä en tiedä missä mä oon ni jos viittisit näytää miten pääsen pois täst helvetin rämeest?"
Ryväsen kulmat kurtistuivat. Nuo sanat olivat aivan liian karuja pojan hennoille huulille. Se tuntui olevan suorastaan Ryväsen työ antaa pojalle opetus siitä mihin tuollaista nättiä suuta kuuluisi käyttää.
"Kuules poika, tätä metsää riittää toistakymmentä kilometriä joka ilmansuuntaan. Et koskaan kerkeä kotiin ennen pimeää", Ryvänen sanoi ja näki ripauksen paniikkia nuorukaisen kasvoilla. Taiteilija huomasi tykästyneensä siihen ilmeeseen. Hänen ajatuksensa harhailivat, hän kuvitteli miltä poika näyttäisi ikuistettuna kankaalle. Ryvänen tiesi jo tarkalleen mitä värejä hänen pitäisi sekoittaa pojan kalpeaa ihoa varten. "Eikö sulla olis joku auto on jolla voisit viedä mut?" Epätoivo tässä hennossa äänessä sai Ryväsen tuntemaan syvää myötätuntoa. Ryvänen pudisti päätään. "Auto on huollossa. Mutta mulla on mökki tässä lähellä. Voit jäädä yöksi mun kanssa sinne, niin vien sinut sitten aamulla reellä takaisin kaupunkiin." Poika mietti hetken ja päätti sitten valita pienemmän pahan. "Okei. Mä tuun sun mukaan."
Kaksikko käveli lumisen metsän läpi hiljaisuudessa. Kymmenen minuutin kuluttua Tammela tuntui tajuavan ettei hän tiennyt miehestä pätkän vertaa. Hän päätti että sen on muututtava. "Miks sulla on mökki keskellä korpee? Etkai sä asu täällä?" Mies katsoi Tammelaa niin pitkään, että hetken hän ei ollut varma oliko hän kuullut kysymystä. "Asunpa toki. Olen katsos taiteilija." Tuhat uutta kysymystä heräsi Tammelan mielessä. Hän ei ollut varma miksi mies kiinnosti häntä niin paljon, mutta toisaalta olihan hän pelastanut Tammelan hengen.
Kun he saapuivat mökille alkoi jo hämärtää. Ilma oli reilusti pakkasen puolella. Sisällä mökissä oli tilavaa, vaikka huoneita oli vain kaksi. Tammela katseli ympärilleen toivoen näkevänsä edes yhden miehen maalauksista, mutta seinillä oli ainoastaan valokuvia ja lehdistä leikattuja artikkeleita. "Voit nukkua tuossa sohvalla tämän yön. Haen sinulle lakanat, ja sitten menen maalaamaan. Jos sinulla on jotain asiaa, kutsu minua." Tammela nyökkäsi. Hän yritti saada puhelintaan päälle sillä välin kun vanhempi mies laittoi sohvan valmiiksi. Puhelimessa oli vielä akkua, mutta se sammui heti parin sekunnin kuluttua.
