Istun yksin autossani ratin edessä, kun kitkerät kyyneleet valuvat alas punertavia poskiani. En edes tiedä miksi itken, en minä yleensä tiedä. Joka kerta, kun avaan silmäni, kyyneleet tuntuvat pakottavan itsensä ulos.
Terävät sadepisarat ropisevat auton peltikattoon. Sateen kovasta äänestä huolimatta kuulisin pelkän kuiskauksen, jos joku istuisi vieressäni. Yksi pieni sanakin erottuisi kaiken sen keskeltä, kaiken sen melun joka ympäröi minua.
Autoni on parkkeerattu tien laitaan, ja katson nyyhkytykseni keskeltä, miten ihmiset kävelevät ohi värikkäiden sadevarjojensa kanssa. Haluan vain nopeasti ulos päästäni, sillä se tuntuu olevan oma pahin helvettini nykyään.
Suljen hetkeksi silmäni siinä toivossa, rauhoittuisin ja voisin vihdoinkin ajatella selvästi. Olen omien ajatusteni mahdottomassa pyörteessä. Siinä tässä onkin aina ollut kyse. Olen näin hullu vain oman mieleni takia. Ei minulla ole koskaan ollut mitään vaikeaa elämässäni, täydelliset vanhemmat, täydellinen perhe, täydellinen lapsuus. En ole koskaan menettänyt ketään. Tämä on kaikki omaa syytäni, ilman mitään tekosyitä.
Käynnistän autoni ja lähden ajamaan, pyyhkien kyyneliäni. Ajan ensin koulun ohi, jossa opiskelin nuorena, ja sain huonoja numeroita. Sitten ajan pienen marketin ohi, jonka ryöstin kuusitoista-vuotiaana. Lopulta ajan sillalle, jota kehystää kauniit maisemat.
Yhtäkkiä, ennen kuin ehdin huomatakkaan eteeni kävelee keski-ikäinen mies, ja käännän auton hädissäni sivuun. Ajan sillan kaiteesta läpi, ja tipun.
We let the waters rise
Olen nyt upoksissa autossani, ja vesi yltää polviini asti. Minua ei pelota, en yritä avata ovea, tai pelastaa itseäni.
Whenever you're ready, whenever you're ready
Vettä on nyt vyötärööni asti, ja hengitän raskaasti ilmaa, joka muuttuu pian vedeksi.
Can we, can we surrender?
Vettä on nyt kaulaani asti, ja suljen tiukasti silmäni. Sanon hyvästi kaikelle sille, mitä vain elävä ihminen voi löytää.
Can we surrender?
Vesi ulottaa auton katon, enkä pysty enää hengittämään.
I surrender
