Girl with white hair (in finnish)

Luku 11. Vainoharhaisuus

Juoksin liukuportaita ylöspäin. Reisiä hapotti ja rintaa puristi raskas hengitys. Kurkkua kuristi kolea ilma ja ihmiset toppatakeissaan olivat koko ajan tiellä, aivan liian lähellä. Hiki valui selkää pitkin ja tunsin paidan liimautuvan ihooni kiinni. Pipo meinasi lentää päästä, kun saavuin liukuportaiden yläpäähän. 

Vilkaisin ikkunasta ulos ja näin junan valojen lähestyvän hämärässä aamussa. Minun oli pakko ehtiä tuohon junaan! Lähdin raiteelle ja hyppelehdin portaita alas. Kengät kaikuivat rapuista. Klonk. Klonk. Klonk. 

Junan ovet olivat jo auki, kun saavuin laiturille. Hengästyneenä tuijotin hetken aikaa viimeistä vaunua, joka oli aivan liian kaukana. En ehtisi millään juosta matkalaukkuja raahaavien ihmisten lomassa junan perälle. Astuin lähimmästä ovesta sisään ja halusin romahtaa istumaan maahan. 

En varsinaisesti ollut nukkunut pommiin, uni oli vain saavuttanut minut niin myöhään, että aamutoimet pyörivät paljon hitaammin. Siksi olin myös lähtenyt myöhemmin kuin oli tarkoitus. 

Löysin istumapaikan läheltä ovea. Puristin kevyesti käsillä reisiäni. Jokainen lihas tuntui supistelevan käsieni alla. Ehkä pitäisi oikeasti liikkua enemmän, eikä aina vain viettää haaveilevia päiväunia.

Junan lähtiessä liikkeelle, pieni pakokauhu valtasi minut. Kai olin hypännyt oikeaan junaan? Tummat maisemat eivät sanoneet minulle yhtään mitään. Kurkkua alkoi kuristaa uudelleen, tällä kertaa eri syystä kuin juoksemisesta. 

Tuijotin tummasta ikkunasta ulos ja näin heijastuksena vaalea hiuksisen naisen. Käännähdin ympäri ja näky oli poissa. Ravistin päätäni. Olin vain huolissani, että olin väärässä junassa. Mitään syytä paniikkiin ei ollut. Kumpa aivotkin tajuaisivat olla piinaamasta minua harhakuvilla.

//tiedän, ei ole 15.11, eikä ole tiistai D: Toivottavasti lukijoita löytyy edelleen, vaikka kirjoittamisen punainen lanka on ollut kateissa jo hieman kauemmin. Hyvää viikonloppua, yritän jatkaa tarinaa jälleen ensi tiistaina ~demonipinja