We're all gonna make it - Yoonmin (KESKEN)

Luku 1 [Yoongi]

Kyyneleet valuvat vuolaana poskilleni. Kävelen kädet taskussa hiljaista maantietä eteenpäin. Yritän kasata ajatuksiani, mutta mitä enemmän asiaa mielessäni pyörittelen sitä varmemmaksi tulen.

*3 kuukautta aikaisemmin*

Kävelen tuttua käytävää pitkin luokkaa kohden. On elokuun kolmastoista päivä, ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Katson kelloa ja lähden juoksemaan. Muutaman metrin päässä luokan ovi sulkeutuu. Huokaan ja jatkan matkaani kävellen, hengitystäni tasaten. Koputan kohteliaasti oveen, jolloin hieman ärsyyntynen näköinen opettajamme avaa oven. Väläytän parhaimman hymyni ja menen omalle paikalleni istumaan.

Seuraan opetusta vain puolella korvalla samalla raapustaen laulun sanoja A5 kokoiseen, mustaan vihkooni. Havahdun aatteistani vierustoverini ääneen. Kurtistan kulmiani katsoessani Namjoonin osoittamaan suuntaan. Uusi oppilas? Tuhahdan pienesti ja jatkan raapusteluani. Kellon soidessa olen jo puolivälissä luokkaa matkalla ulos pakaten vielä viimeisimpiä opiskeluvälineitä laukkuuni, kun joku ottaa olkapäästäni kiinni. Käännyn ympäri ja nään luokkamme uusimman oppilaan. "Sinulta putosi..", en jää kuuntelemaan lausetta loppuun. Nappaan vihkoni ja kiidän pois tilanteesta, luokasta ja samalla koko koulurakennuksesta.

Reppuni roikkuu vain toisella olallani luoden siihen hiertymää. Etenen hitaasti kapeaa hiekkatietä pitkin kiviä potkiskellen. Mieleni pikakelaa viime vuoden tapahtumia. Vauhtini hidastuu hidastumistaan kunnes olen vain muutaman metrin päässä viimeisestä muistosta. Katson kiveä päättäväisenä, mutta kuten aiempinakin päivinä askeleeni loppuvat kesken matkan. Valahdan maahan polvilleni ja annan yhden yksinäisen kyyneleen tippua jo valmiiksi märälle maalle.

Katson kelloa, 12.20. Jos kävelisin reippaasti, kerkeäisin vielä iltapäivän tunneille. Siispä kiristän tahtiani. Matka taittuu nopeasti ja aivan liian pian olen taas tuon punatiilisen rakennuksen pihalla. Huokaan syvään laittaen tunteeni piiloon. Avaan koulun oven ja suunnistan kaapilleni vältellen muiden katseita. Olen sulkemassa kaappini ovea kun J-Hope ilmestyy vierelleni. Annan tuolle pahoittelevan hymyn, syytän koulukiireitä. Voin huomata kuinka poika edessäni murtuu sisältäpäin pala kerrallaan jokaisen torjumiseni myötä. En kuitenkaan pudota suojamuurejani, vaan kiiruhdan tunnille.

Tunnen katseen porautuvan niskaani. Tiedän kääntymättäkin kenelle se kuuluu. Yritän keskittyä opetukseen, mutta siitä ei tule mitään. Olen räjähdyspisteessä. Nousen tuoli taaksepäin kaatuen seisomaan, nyt muidenkin katseet ovat kääntyneenä minuun. "Menen terkkarille", vastaan opettajan kysyvään ilmeeseen. Kuulen toisenkin penkin liikkuvan ja pian kuulen hänen äänensä: "Yoongin ei pitäisi mennä yksin". Huokaan ja kerron, että pärjään kyllä. Opettajani on eri mieltä. Pakkaan tavarani puolihuolimattomasti vaaleanpunaisen tukan omaavan pojan jo odottaessa.

Luokan ovi sulkeutuu takanamme. Kohotan katseeni uuteen poikaan, mutta tuo kääntää selkänsä minulle ja lähtee kävelemään terkkaria kohden. Kurtistan kulmiani jo toistamiseen tämän päivän aikana tuon pojan takia. Lähden hitaasti kävelemään pojan perään, pitäen kuitenkin sopivan välimatkan.

Vilkaisen poikaa, joka jää odotushuoneen sohvalle istumaan. Menen terveydenhoitajan perässä tuon huoneeseen ja valitan päänsärkyä. Saan tabletin, jonka kulautan alas veden saattelemana. Takaisin odotushuoneeseen saapuessani nään minua hiukan lyhyemmän pojan sohvalla puhelimensa kimpussa. Yritän hiipiä tuon ohi huomaamatta ja hetken jo luulen pääseväni pälkähästä. Pian kuitenkin kuulen takanani askelia.

"Mikä sua risoo", kuulen hieman ärtyneen äänen takanani. Minun tekee mieli naurahtaa, mutta tyydyn vain sulkemaan pojan kokonaan ulkopuolelleni huokauksen saattelemana.

Kotiin saapuessani potkaisen kengät jalastani heittäen samalla takin penkille. Jätän myös reppuni eteiseen ennen kuin lösähdän pienehkön kaksion sohvalle painaen pääni käsiini. Kiitos puhelimeni, en kerkeä rypeä itsesäälissä kauaa. Raahaudun hakemaan ärsyttävää tunnaria soittavan laitteen takkini taskusta. En vaivaudu katsomaan soittajan nimeä, tietäen sen kuitenkin olevan Jin.

"Vittu", on ainut minkä saan päästettyä suustani muidenki kuultavaksi. Tuijotan väkijoukosta pilkottavaa vaaleanpunaista tukkaa Jinin selostaessa minulle jotain viimekertaisesta säädöstään. Vasta pojan heiluttaessa kättänsä naamani edessä tajuan kääntyä katsomaan tuota. "Sori, mulla meni ohi", katson Jiniä pahoittelevasti. Saan tuolta vastaukseksi olankohautuksen ja pian huomaan jääväni yksin Jinin kiitäessä jatkamaan valloituksiaan. Huokaisten lähden etsimään terassia.

Poltan viimeisiä sauhuja kun ajatuksissani koko päivän pyörinyt poika löytää tiensä luokseni. Katsahdan poikaan turhautuneena, jolloin saan tuolta vastineeksi huvittuneen kulmien kohotuksen. Katson pojan sytyttävän sätkän ja istahtavan viereeni. Olen jo nousemassa ylös kuullessani pojan hieman käheän äänen: "Poltatsä usein?". Olen aikeissa jättää vastaamatta ja häipyä, mutta poika jatkaa sinnikkäänä tähän asti yksipuolisena jatkunutta keskustelua. Siispä istahdan takaisin penkille ja annan tuon puheen virrata toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Herään vieraalta sohvalta hieman pöllämystyneenä. Nousen istumaan ja katselen ympärilleni, tämä olohuone ei todellakaan kuulunut minulle eikä Jinille. "Nukuitko hyvin?", säpsähdän kuullessani liianki tutuksi tulleen äänen takavasemmaltani. Käännyn hitaasti katsomaan poikaa, joka hymyillen tuo minulle vesilasin ja särkylääkkeen. Mutisen jotain ja nielen lääkkeen veden avulla. Hetken mietittyäni päätän kysyä jos voisin käydä suihkussa. Poika osoittaa kylpyhuoneen ovea ja kertoo kaapista löytyvän puhtaita pyyhkeitä.

Potkin kiviä matkalla kotiin. Olin häipynyt pian suihkussa käytyäni pojan tietämättä. Ajatukseni harhailevat tuon vaaleanpunaisissa hiuksissa, vaniljan tuoksuisessa asunnossa ja hieman käheässä äänessä. Omatuntoni kuitenkin keskeyttää ajatuksenkulkuni ja totuus iskeytyy salaman lailla kasvojani vasten. Yhtäkkiä en enää haluakkaan mitään muuta kuin lämpimän halauksen omalta TaeTaeltani.

// 731 sanaa :)