Vitun kaunis

16.9.2008

Jäsenet oli puutuneet, ja unettomuus piti mun silmiä ammollaan. Mä en tiennyt monesko yö nyt oli. Mun selän takana katulamppujen valo läpäisi tiensä sälekaihtimien välistä valkoiselle seinälle. Kuura tuhisi hiljaa vieressä, sen hiukset kutittivat mun nenää. Mä tunsin, kuinka mun hiukset kasvoi, ja viiksenhaituvat puski ihohuokosista esiin kuin madot. Kuuran takana oli pahaenteinen varjo. Ehkä korppi. Sydän löi ulos rinnasta, mä käänsin kylkeä, ja puristin silmäni kiinni.

"Nuutti."

Vuodesohvan laidalle oli kumartunut mua pienempi hahmo, jolla oli yllään armeijanvihreä vakosamettitakki. Päälaelle nostettujen pilottilasien takaa näkyi luonnonvaalea kiharapilvi, jonka latvoihin oli jäänyt tummempaa sävyä. Ne oli kuin kivulias muistutus menneisyydestä, jonka toivoi joskus olevan niin etäällä ja takussa, että se katkeaisi itsekseen selventäviin harjanvetoihin.

Hahmon kasvot olivat pyöreät, sähäkän vaaleanpunaiseksi maalattu suu hohti pimeydessä. Sinisten ja raskaiden silmien kulmissa oli naururyppyjä. Kulmakarvat niiden yläpuolella oli nypitty ohuiksi. Nainen näytti sokeripalalta, johon oli liuennut käynyttä mansikkamehua.

"Hei kulta", mutsi sanoi hiljaa, ja painoi leukansa patjalla lepääviä kämmeniään vasten, "Etkö sä saa unta?"

"Mitä sä täällä teet?" mä kysyin, enkä tiennyt, miten päin olisin. Mutsi supisti suutaan silmät tuikkien, aivan kuin se piilottelisi kielellään kaikkia maailman salaisuuksia.

"Mä halusin nähdä miten mun poika voi", mutsi kuiskasi. Sen ääni oli kihertävää siirappia, joka valui mun korvista kasvoille ja hiuksiin. Mä hieraisin silmiäni. Mutsi katsoi mua edelleen.

"Sä oot laihtunut, poskipäät törröttää", mutsi sanoi moittivasti ja naksutti kieltään, "Ihan kalpeakin oot."

"Miten sä pääsit sisälle?"

Mutsi hymyili ovelasti. Sen nenä oli samanmuotoinen kuin mun - lyhyt, mutta paksu ja ulkoneva. Sen ympärillä oli tummia pisamia, mä olin lapsena laskenut ne kaikki. Kaksikymmentäkaksi. vai kaksikymmentäkolme? Nenänsivussa oli makean hajuveden värinen timantti. Mutsi huokaisi.

"Mulla on ollut niin ikävä sua, Nuuttinen", se hymähti alakuloisena, ja alahuuli meni mutruun. "Mä en oo ollut sun elämässä yhtään, ja sä oot jo aikuinen. Mä oon ollut ihan surkea äiti."

"Etkä oo", mä sanoin, "Eikä faijaakaan kyllä hirveästi oo näkynyt."

Mutsi ei sanonut mitään, tapitti mua vaan vaitonaisena. Sen katse kuitenkin valpastui, kun se näki Kuuran mun takana.

"Onko toi se?" mutsi kysyi, ja kurotteli nähdäkseen Kuuran kasvot. Se palasi takaisin mun kasvojen tasolle, ja hymyili tietäväisenä, "Nätti! Kohteleeko se mun Nuuttia hyvin?"

"Joo", mä hymähdin, "Herätänkö mä sen? Se varmaan haluais tavata sut."

Mutsi pudisti päätään edelleen hymyillen. Takin alla oli ohut, vaalea paitapusero, ja kaulassa roikkui kultainen ketju, jonka riipus oli kadonnut. Siinä oli joskus ollut neliapila.

"Ei tarvi nyt", mutsi sanoi lempeyttä hehkuen, ja alkoi nyppiä sormillaan vaaleaa lakanaa. Sillä oli liimattavat tekokynnet, joita sai marketeista. Niissä oli kiemuraisia kuvioita sinisellä pohjalla. Kuin lintuja.

"Arvaa mitä, kulta", mutsi suhahti äkkiä, ja hymy leveni sen kasvoilla, "Mä en käytä enää. En oo käyttänyt yli kuukauteen, en ees polttanut röökiä!"

"Kiva", mä sanoin, ja mutsi kihersi kuin teinityttö, edelleen lakanaa nypräten.

"Se on täysin Ipprokin ansiota", mutsi henkäisi, sana soljui sen kieleltä kuin kaunein rakkauslaulu. "Tosi ihana mies, venäläinen. Ehkä vähän nokkava, mutta sillee miehekkäällä tavalla. Sun pitäis kulta todellakin tavata se."