Pakomatka || in Finnish

Luku. 1

- Juokse! Vaaleatukkainen poika huusi pieni muovipussi kädessään kaupan edessä blondi tyttö vierellään.
He juoksivat kadulla tönien tiellä olevia ihmisiä sivuun. Vaalea auto ajoi heidän viereensä, he hyppäsivät sisään, auto ajoi päätietä pitkin poliisiautot perässään.
- Jonathan, teleporttaa. Nyt heti. Blondi tyttö käski ääni värähtäen, vaaleatukkainen poika nyökkäsi ja kosketti auton ikkunaa, sekunnin murto-osan sisällä he olivat siirtyneet sivutielle muutaman kilometrin päähän.
- Läheltä piti. Tummahiuksinen tyttö, Aleksandra totesi, brunetti poika, Raymond nyökkäsi yhteisymmärryksen merkiksi. Jonathan venytteli käsiään, blondi tyttö, Sara otti pussin penkiltä ja  lappoi koko sen sisällön penkille.
- Onnistuttiin saamaan kaksi pussia leipää, pari pulloa vettä, yhden sipsipussin ja pari pussia karkkia. Sara luetteli, Ray nyökkäsi.
- Paljonko meillä on rahaa tällä hetkellä? Hän kysyi ajaessaan auton pois sivu tieltä maantielle, lumi satoi vasten ikkunalasia kun Aleksandra otti lompakon repustaan.
- 247€. Hän sanoi laskettuaan pikaisesti rahat, Jonathan hymyili leveästi valkeat hampaat hohtaen.
- Eli voimme nukkua jossain hotellissa. Hän sanoi hymyillen, Ray hymähti.
- Joudumme sitten taas vaihtamaan autoa. Mennään Rovaniemelle, hankitaan uusi auto, yövytään siellä ja jatketaan matkaa. Hän selitti nopeasti, muut nyökkäsivät. Aleksandra otti kännykkänsä, Jonathan kuunteli musiikkia, Sara kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Lumi satoi valkealle maalle rauhoittavasti.
Hän kaipasi todella entistä elämäänsä.
Hän haluaisi taas tavata perheensä, ystävänsä, hän haluaisi taas nukkua huoneessaan ja jopa käydä koulua. Mutta hän oli joutunut pakenemaan. Hän muisti vieläkin sen päivän kun hänen äitinsä oli tullut herättämään häntä keskellä yötä, ja kertonut hänelle kaiken. Että hän olisi erilainen. Että hänen pitäisi lähteä. Paeta Hallitusta.
Hän oli Kapinallinen.
Hän ei olisi tahtonut.
Hän olisi tehnyt mitä tahansa että voisi muuttaa kohtalonsa.
Mutta ei ollut enää keinoa paeta.
Hän muisti kun kyynelsilmin oli hyvästellyt perheensä, pakannut rakkaimmat tavaransa, ja lähtenyt pakoon talon takaovesta poliisien astuessa sisään taloon.
Hän oli juossut henkensä edestä, mutta lopulta hän oli eksynyt keskelle Suomen metsää.
Hän oli menettänyt tajunsa, mutta kun hän oli jälleen avannut silmänsä, hän oli ollut Rayn, Alexin ja Jonathanin kanssa.
Heistä oli tullut hänen uusi perheensä.
Siitä oli nyt jo 2 vuotta.
Sara huokaisi syvään ja sulki silmänsä.
Hän toivoi että näkisi kerrankin hyviä unia.

Hetken päästä
- Perillä ollaan. Ray sanoi, Sara säpsähti hereille, Jonathan venytteli käsiään. Sara huomasi heidän olevan kaupungissa, kirkkaat valot välkkyivät hämärässä, he ajoivat keskustaan, Jonathan katseli maisemia nokka kiinni ikkunassa, Alex räpsi kuvia varmaan jokaisesta mahdollisesta asiasta, Ray keskittyi ajamiseen. Hän ajoi kadun reunalle, kaikki matkalaiset tulivat ulos autosta. He kävelivät johonkin ravintolaan, mikä nyt sattui klo 23 aikaan olemaan auki, ja istuivat pöydän ääreen.
- Jonathan ja Alex. Käykää hankkimassa meille uusi auto. Ray sanoi, he nyökkäsivät. Alex tarttui Jonathania kädestä ja nämä katosivat.
Ray ja Sara puhuivat niitä näitä kunnes yhtäkkiä tummahiuksinen poika juoksi heidän ohitseen vartija perässään.
- Ottakaa varas kiinni!