Eli Bellow

2

Aloittaessani uudessa koulussa haluan antaa hyvän ensivaikutelman. Tai haluaisin jos olisin joku toinen. Vittu, ei sillä oo väliä miltä koulussa näyttää. Ei kukaan täysjärkinen siitä välitä.

Haron mustia hiksiani ja laitan ne paikalleen hiuslakalla ja kammalla. Otan ensimmäisen T-paidan, joka tuleekäteeni ja laitan sen päälleni. Etsin mustat revityt farkkuni myös. Etsiskellessäni musatharmaa raidallista huppariani lyön varpaani sängyn reunaan. ”Vittu!” Huudan kovaan ääneen.

Kun viimen löydän sen laitan sen päälleni ja vedän vetoketjun kiinni. Katson itseäni peilistä ja laitan hupun vielä päähän. Valmis. Koitan vetää mahdollisimman aidon näköisen tekohymyn kasvoilleni, mutta se muistuttaa enemmän irvistystä kuin hymyä. Luovutan sen suhteen.

Mennessäni alkertaan nään isän ja Annan suutelemassa olohuoneessa. Just. En sano mitään. Kävelen vain alas ja laitan jalkaani tennarini. Lähden ulko-ovesta sanomatta mitään. Kävelen kouluun.

***

Koululla on paljon ihmisiä. Tai no vittu tietenkin on, onhan tää koulu. Kohotan katsettani hitaasti. Pelko valtaa minut. Ei! Minä olen vahva enkä pelkää! Olen mies!

Menen ovista sisään. Täällä on enemmän oppilaita kuin ulkona. Huokaisen. Minä selviän. Olen selvinnyt tänne asti, joten selviän tästä eteenpäinkin.

Löydettyäni opettajan huoneen minut ohjataan sieltä rehtorin kansliaan. ”Hei olet varmaankin Eli Bellow?” Vanha mies selittää huonolla englannilla minulle huoneessaan. Nyökkään vastaukseksi. ”Selvä. Minä...kerron sinulle nyt...lukujärjestyksesi ja koulun säännöistä...lyhyesti.” Mies sönköttää.

Kun hän viimen saa selityksensä loppumaan hän ohjaa minut ensimmäiselle tunnilleni. Kiva. Iha vitun kiva, että joku saatanan reksi vie mut tunnille. Ihan ku olisin joku häirikkö!

Ensimmäinen tunti on eglannin tunti. Helppoa. Tosin sen jälkeen on suomea. Tai niikuin he puhuvat siitä 'äidinkieltä' kuulemma. Ei siinä ole järkeä.

Istun takariviin. Olen ensimmäinen luokassa. Kiva. Ainakaan en ole myöhässä. Rehtori ja luokanopettaja puhuvat jotain suomeksi. Olisi pitänyt opeatella sitä saatanan kieltä! Nyt mua voidaan haukkua koko neljä kuukautta etten edes tajua sitä! Tai no mitäs väliä sillä on. Ei ainakaan olisi uutta, tosin viimeksi ymmärsin mitä he sanoivat.

Kun luokkaan viimein alkaa tulemaan muitakin huomaan heidän katsovan minua. Käännän katseeni pois heistä. En välitä. Vaikka oikeasti se sattuu. Sattuu niin maan perusteellisesti. Aivan kun joku repisi minua kappaleiksi hitaasti ja kivuliaasti.

Viereiselle pulpetille istuu kundi jolla on ruskeat hiukset. Päällä hänellä on musta toppi jonka päällä sininen flanellipaita, jota ei ole napitettu kiinni. Hänellä on mustat tiukat farkut ja siniset lenkkarit jalassa.

Opettaja selittää jotain ensin suomeksi. Kun hän huomaa etten ymmärrä hän kääntää sen oletettavasti kokonaan eglanniksi minulle. ”Hei, meillä on uusi oppilas Eli Bellow.” Katson häntä vihaisella katseellani. Hän ei kuitenkaan sano mitään muuta kuin, että pidämme nimen huudon. Kaikkien nimet kuulostavat niin hirveiltä.

Viereni istuvan nimi on Valtteri. Muiden nimet menivät ohi minulta.

Koitan keskittyä ohjeisiin, jotka sain opettajalta, mutta paperilla oleva käsiala on huonoa ja hälinä josta en ymmärrä sanaakaan häiritsee riimujen tulkitsemista todenteolla. Miksi hänellä pitää olla näin huono käsiala?

Katsahdan vieressäni istuvaan Valtteriin, joka on tehnyt kaikki tehtävänsä ja katsoo minuun. Kuulen hänen kysyvän minulta eglanniksi ”Tarvitsetko apua?” Kysyykö hän oikeasti tuota minulta? Katselen ympärilleni, että jos täällä olisi joku toinen samassa tilanteessa kanssani.