Alya ||Ei jatku

3. Järkytys

Olin järkyttynyt. Paha, kettu, jumalia, voimia ja minä. Minä yhdistin tämän kaiken. Minussa oli ollut pahaa voimaa, minusta otettiin se pois? Paha oli ollut linnassa, hänet ajettiin pois? Voimat oli siirretty minuun? Hetkinen tämä tarkoittaa, että...ne voimat ovat minussa edelleen! Minussa on jumalallisia voimia! Aloin miettimään tätä. Olinko oikeasti valmis olemaan ihminen. Kaikki tuntui niin oudolta enkä ymmärtänyt vieä kaikkea. Minulla oli jo ikävä omaa aitaustani ja johtajaa...Kaikkia muita eläimiä. Omaa pikkuista söpöä laatikkoani. Heillä oli jumalallisia voimia. He pystyisivät ehkä tekemään sen, mutta tekisivätkö sen. He varmaan kuitenkin ensin haluavat voimansa takaisin.
-Voisitteko tehdä minusta osittain ketun? Niinkuin ihmissuden, mutta vain ihmisketun? Tiedän, että se on paljon pyydetty mutta en ole valmis ihmiselämään. Odotin koko elämäni, että olisin taas ihminen, mutta nyt se ei tunnu enään niin kivalta. Kaikki on hankalaa enkä ymmärrä asioitanne. pyysin.
Vanhempani katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät.
-Otamme omat voimamme takaisin teemme sinusta ihmisketun ja sitten koulutamme kuinka voit käyttää omia voimiasi. isä sanoi.
-Jee!...Hetki, omia voimia? hämmästelin.
-No olethan kahden jumalan lapsi. Se tekee sinustakin jumalan. äiti sanoi.
Siinä meni viimeinen ymmärrykseni. Olin jumala. Mahtavaa, eihän tuolla ole kuin monta miljoonaa ihmistä, jotka odottavat, että uhraan henkeni taistellessani pahaa vastaan.
Tunsin yhtäkkiä kihelmöivän kutinan rintakehässäni. Suuni avautui ja sieltä tuli ulos kaksi valkoista palloa. Näin pallojen menevän kohti äitiä ja isää. Päättelin, että nuo olivat ne voimat.

Suljin silmäni ja tunsin jalkojeni nousevan maasta. Äiti ja isä sanoivat jotain josta en saanut selvää. Tunsin luitteni muuttuvan, karvojen kasvavan ja hännän tulevan. Muutaman sekunnin jälkeen seisoin lattialla kettuna. Tällä kertaa muutos ei sattunut yhtään. Katsoin vanhempiani silmiin.
-Voit muuttua aina kun haluat. Voit myös jutella kettusi eli sielusi kanssa, mutta se toimii vähänkuin omatunto eli sillä voi olla paljon sisua. Kettusi ei voi ottaa valtaa ellet anna sille lupaa.
Kokeile puhua sille. isä neuvoi.
Muutuin ensin ihmiseksi.

Joten kokeilin. Puhuin ajatuksissani. "Hei? Huhuu onko sisäinen kettuni täällä?" Ei vastausta. "Sinun sisäinen kettusi olisi täällä jos käyttäisit oikeaa nimeä."
-Wou! Joku puhuu mulle!innostuin.
"Voi hyvää päivää. Nyt se on iloinen kun sen sisäinen kettu puhuu sille."
Pyöräytin silmiäni. "Anteeks, mutta jos sä oot ollu siellä aina sä tiedät millaista tää on. "
-Meneekö ketun kanssa hyvin? äiti kysyi.
"Tiedätkö sä edes kuka mä oon. Minä olen se kettu johon sun sielusi laitettiin. Minä olen se kettu, jonka sun äiti näki silloin."
-Ihanko oikeesti? Niinkö? kyselin.
"Joo, olis tosi kiva jos voitais saada meidän kivi takas."
-Nyt sä puhut mun kielellä. sanoin.
"Joo joo. Hommataan parempi huone. Tarvitaan paljon kasveja, huonekalut pois ja kiviä, vettä ja puulaatikoita tarvitaan."
-Jos jätetään se vesi pois. naurahdin.
-No teillä näyttää olevan hyvä keskustelu menossa. isä naurahti.
"Hei! Mulla on nimikin. Se on Ararosa. Suosin Araa."
-Isä! Mun sisäisellä ketulla on nimi. Hän on Ararosa. sanoin isälle.
-Jaa...Ararosa. äiti mietiskeli.
"Wohoo! Ne tietää mun nimen!"
-Ararosa! Se kettu. Sinä Ararosa olet se kettu siltä illalta. äiti iloitsi.
-Juu. Ara kerto jo. sanoin.
"Ihme, että hän muistaa mut vielä. Tää on muutenkin suuri kunnia, koska te ootte jumalia."
Naurahdin Aran kommentille.
-Haluaisin tehdä paljon muutoksia tuohon huoneeseen ihan vaan se takia, että mä tykkäsin metsästä ja arvostaisin jos saisin tehdä siitä samanlaisen kuin eläintarhassa. sanoin vanhemmilleni.
-Hoituu. Bum. Kurkkaa sisään. isä sanoi napsauttaen sormia samalla.
Avasin oven ja se mitä näin oli uskomatonta. Se oli täsmälleen samanlainen kuin eläintarhan aitaus ja rakastin sitä. "Kivi!!" Huomasin kiven ja juoksin sitä kohden, keskellä juoksuani muutuin ketuksi ja istahdin sen päälle. Minulla tosin oli yksi paikka jossa käydä. Muutuin takaisin ihmiseksi.
-Käyn ulkona. sanoin.
-Sinulle tulee vartija mukaan. äiti sanoi.
Käännyin katsomaan takaisin päin ja näin lihaksikkaan ison miehen takanani.
-Tässä on Dave, hän on sinun henkivartijasi. Pidä häntä ylisuojelevana kaverina. isä sanoi.
Lähdin kävelemään ulos linnasta kun huomasin, että minulla oli taas se valkoinen mekko. Käväisin linnan sisällä vaihtamassa vaatteet ja tulin takaisin. Muutuin ketuksi ja lähdin juoksemaan. Dave hölkkäsi vähän matkan päässä perässäni huomiota herättämättä. Kun pääsin eläintarhan portille näin, että joku tuli minua kohti haavilla, mutta siinä kohtaa Dave astui eteeni ja mies laski haavin alas.
-Väistä, että voin tehdä työni. mies sanoi.
-Älä kohtele prinsessaa noin. Dave sanoi.
Mies näytti ällistyneeltä joten päätin, että on vain parempi jos olen kettu vielä hetken. Johtaja tuli portista ulos.
-Mitäs täällä tapaht...hän keskeytti ja katsoi minua.
Hänen ilmeestään päätellen minut oli tunnistettu. Päätin muuttua takaisin nopeasti kaikkien heidän edessään. siinä sitten minä seisoin valkoisessa mekossani. Se oli kai jokin joka vain tuli joka kerta kun muutun. Mies, joka oli aiemmin yrittänyt napata minut loksautti suunsa auki ja kumarsi.
-Olen todella pahoillani. hän pahoitteli.
En kiinnittänyt huomiota häneen vaan käännyin katsomaan johtajaa.
-Hei taas...Alya. johtaja sanoi pahoittelevasti.
-Hei. sanoin.
-Olen niin pahoillani kaikesta. Olit täällä 17 vuotta, jouduit kärsimään kaikista häkeistä ja rokotuksista. johtajaa jatkoi.
-Ei se mitään. Olinhan kettu. Pidin täällö olosta, tosin odotin vain hetkeä jolloin pääsisin takaisin ihmiseksi, mutta nyt minulla on niin paljon huolehdittavaa ja tehtävää, että haluan olla taas kettu. Siksi olen nyt päätynyt ratkaisuun jossa voin vaihdella ketun ja ihmisen välillä silloin kun haluan. kerroin.
-Sehän on hienoa. johtaja iloitsi.
"Voidaanko mennä nyt metsään?"
Pyöräytin silmiäni Aralle.
-Voi anteeksi, turhautinko sinua? johtaja pahoitteli.
-Ei, et suinkaan. Pyöräytin silmiäni Aralle. Ara on siis kettuni. Hän pystyy puhumaan minulle ajatusteni kautta. vakuutin johtajalle.
-Ahaa...hän vastasi.
-No, mutta minun täytyy nyt mennä. sanoin ja lähdin kävelemään pois. Dave lähti perässäni ja sitten hän alkoi juoksemaan. Samalla kun kävelin, muutuin ketuksi ja lähdin juoksemaan. Juoksimme koko matkan linnalle ja portit avautuivat edessämme, vartijat väistyivät kun juoksimme sisään. Menin suoraan omaan huoneeseeni ja kuulin kuinka Dave jäi oven taakse vartioimaan. Menin ikkunalle ja katsoin ulos. Ulkona puutarhassa oli kaunista, mutta näin jotain. Puutarhassa seisoi sama mies varjoissa, joka oli seissyt sairaalassa. Pudistin päätäni ja kun katsoin takaisin siellä ei ollut ketään. Olinko menettämässä järkeni?
-Näitkö sen? kysyin Ararosalta.
"Näin, olemme tulossa hulluksi."
-Eihän se ole hulluksi tulemista jos molemmat näkivät sen. sanoin.
"Katsomme samoista silmistä, näen sen mitä sinä näet."
Huokaisin ja laskeuduin ikkunalaudalta. Muutuin takaisin ihmiseksi ja katsoin peilistä tätä ihmistä valkoisessa mekossa. Tällä kertaa huomasin jotain omituista.