Alya ||Ei jatku

4. Tatuointi

Kyynel valui silmästäni. En tiennyt mitä oli tapahtunut. Poskessani oli tatuointi. Tatuointi oli tassunjälki. Se ei ollut siisti ja leikkisä vaan sotkuinen ja pelottava. En tiennyt mitä tehdä, halusin piilottaa sen, mutta miten?
-Mitä me teemme Ara? kysyin huolestuneena.
"En tiedä."
-Meidän täytyy piilottaa se! huusin.
-Prinsessa Alya, oletteko kunnossa? Dave kysyi oven toiselta puolelta.
"Sano hänelle, että lähtee pois!"
-Dave menisitkö pois? kysyin rauhallisesti.
Kuulin kuinka Dave lähti pois.
"Kokeillaanko niitä jumalallisia voimia?"
-Onko pakko? Mitä jos jokin menee pieleen? kysyin huolestuneena.
"Ömm...Meidän pitää yrittää."
-No miten teemme sen? kysyin katsoen itseäni silmiini peilistä.
"Tehdään niin, että kukaan muu ei näe sitä!"
-Koska? Mitä se auttaa? kysyin epätoivoisena.
"Kukaan muu ei näe sitä. Voimme keskittyä siihen itse, eikä tarvitse huolehtia sen piilottelusta."
-Ara, olet nero! iloitsin.
"Kokeile sanoa jotain, joka voisi toimia."
-Wau, kiitos avusta. sanoin sarkastisesti.
"Yritä nyt."
Keskityin tatuointiin ja keskityin vain kasvoihini ilman sitä. Sitten sanoin.
-Kukaan muu ei näe tätä.
"Hyvä! Toimikohan se?"
Ennenkuin ehdin nähdä vastata Aralle, ympärillämme alkoi tuulla ja näytti siltä kuin olisimme tornadon sisällä. Tornado muuttui siniseksi, sitten mustaksi ja lopulta valkoiseksi. Se nousi korkuisekseni, mutta siitä se meni vielä korkeammalle ja sulkeutui ylhäältä. Se pyöri edelleen ja sitten se sulkeutui altani. Seisoin kirjaimellisesti tornadon sisällä. Tornado nousi ylös maasta ja minä nousin sen mukana. Huonessa kaikki alkoi heilua, kun katsoin peiliin näin saman tumman hahmon seisovan takanani hattu päässään, niin että näin vain kuinka hän hymyily. Se ei ollut hyvä hymy vaan ilkeä hymy. Pikemminkin virnistys. Laskeuduin tornadon kanssa alas ja sitten se haihtui pois ympäriltäni. Katsoin peilistä poskeani, en nähnyt sitä. Katsoin itse sivusilmällä, näin sen vielä poskessani. Tunsin sen siinä myös. Nyt vain piti rauhoittua ja toivoa, että se toimi. Lähdin huoneestani ja kävelin alakertaan. Dave katsoi minua huolestuneena, mutta ei kysynyt mitään, joten toivoin että se toimi. En tiennyt mitä tehdä, joten juoksin ympäri linnaa. Olin juossut varmaan 10 minuuttia ennenkuin löysin oudon oven. En ollut nähnyt sitä ennen, mutta linna oli kyllä niin iso, että ei ihmekkään. Yritin kurkkailla onko käytävällä ketään, ennenkuin astuin sisään. Sisällä oli pölyistä ja pimeää. En nähnyt hirveästi eteeni tai ympärilleni. "Hyy, saan tästä kylmiä väreitä."
-Sanos muuta. kommentoin.
"Meidän kannattaisi lähteä. En usko, että meidän kuuluu olla täällä..."
-Olisin halunnut mennä syvemmälle, mutta jokin käski ja veti minua pois huoneesta. Jokin muu kuin Ara...
"Jokin tulee, tunnen sen!"
Aloin panikoimaan ja muutuin panikoidessani ketuksi. Korvani lässähtivät alas ja häntäni meni jalkojeni väliin. Peräännyin huoneen nurkkaan, vaikka Ara huusi minulle.
"Lähde pois!" Olin shokissa, en kyennyt liikkummaan, näin etäisyydessä lähestyvän hahmon. En erottanut kuka se oli, mutta hahmo lähestyi koko ajan.

Keskityin kaikella voimalla mikä minulla oli ja kuvittelin vain isoa tulipalloa, joka lentäisi tunkeilijaa päin. Kuului ääni, edessäni oli tulipallo, mutta se ei ollut niin valtava kuin halusin. Työnsin sen kaikella voimalla tunkeilijaa päin, mutta tämä pysäytti sen. Pallo leijui nyt tunkeilijan edessä ja sitten sammui. Kyseessä oli velho, tai joku joka osasi taikoa. Aloin erottamaan miehiset piirteet hahmossa tämän lähestyessä.
Mies käveli luokseni ja huomasin hänellä todella korkeapohjaiset kengät. Niissä oli ainakin 40cm korkoa. Katsoin miehen naamaa, joka alkoi erottua hupun alta. Hän ei ollutkaan mies vaan pieni poika. Poika näytti pelokkaalta, paljon pelokkaammalta kuin minä. Nousin nurkasta ja kävelin eteenpäin. Yritin sanoa hänelle jotain, mutta poika katsoi minua oudosti.
"...Kannattaa ehkä muuttua..."
Silmäni suurenivat ja tunsin vähän noloutta kun yritin puhua kettuna pojalle. Muutuin silmänräpäyksessä takaisin ihmiseksi omaan kivaan mekkooni. Poika katsoi minua hämmentyneenä.
-Luulin, että olit isä...poika sanoi.
-Kuka on isäsi? kysyin.
Poika hiljeni hetkeksi miettimään.
-Isäni on Pahuus. poika sanoi arasti.
Katsoin poikaa suu ammollani.
"Hetkinen...Hän luuli meitä isäkseen, Pahuudeksi...Tarkoittaako tämä, että Pahuus on täällä...Linnassa?"
Ihoni meni kalpeaksi pelkästään ajatuksesta siitä, että täällä olisi joku paha.
-Miltä isäsi näyttää? kyselin.
-Hän pukeutuu aina mustaan ja pysyy varjoissa. poika kertoi.
Tämä kuulosti tutulta kunnes tajusin kuka oli kyseessä. Hahmo, jonka olin nähnyt monta kertaa varjoissa. Koskaan en ollut nähnyt kasvoja, mutta nyt tiesin kuka hän oli.
-Isä sanoi, että meni laittamaan merkin prinsessaan. poika jatkoi.
Silloin välähti. Se tatuointi, minut oli merkattu!
-M-Mitä varten? kysyin.
-En tiedä, kuka muuten sinä olet? poika kysyi.
-Olen prinsessa Alya...sanoin.
Poika valahti kalpeaksi ja meni polvilleen maahan.
-Anna anteeksi minulle! poika aneli.
Pyysin poikaa nousemaan ylös.
-Mikä sinun nimesi on? kysyin pojalta.
-Olen Juuso. poika kertoi.
-No, Juuso. Mennäänkö pois täältä huoneesta, voitaisiin mennä vaikka katsomaan onko keittiössä ruokaa? sanoin ojentaen käteni samalla Juusolle.
-Okei! Juuso iloitsi.
Astuimme ulos huoneesta ja menimme keittiöön. Tai ainakin yritimme...Dave oli etsinyt minua ja koska minua ei näkynyt kaikki etsivät minua...Linnassa juoksi vartijoita jokapuolella ja kun minut nähtiin, Juusoa osoteltiin aseilla.
-Hei! Lopettakaa, me oltiin vaan menossa syömään keittiöön! huusin vartijalle.
Vartija oli hälyttänyt Daven. Kun näin hänet tunsin itseni vähän noloksi.
"Sano Davelle, että minähän sanoin mene pois. Silloin emme joudu vaikeuksiin."
-Mutta silloin loukkaamme ja aiheutamme hänelle pahanmielen. sanoin Aralle.
-Anteeksi? vartija kysyi ja katsoi minua.
Katsoin vartijaa ja tunsin muuttuvani kirkkaanpunaiseksi kirsikaksi.
-Mitäs täällä tapahtuu? Dave kysyi.
-Tämä mies uhkaa prinsessaa! vartija huusi Davelle.
Silloin tajusin, Juusolla oli vielä ne 40cm korkeat kengät jalassa ja huppu päässä.
-Ei ole mitään ongelmaa. Minä tässä olin menossa Juuson kanssa keittiöön. sanoin heille.
-Mutta tämä mies...
-Niin mikä mies? kysyin samalla nostaen Juuson housujen lahkeita niin, että he näkivät korkeat kengät. Nostin myös Juuson hupun pois.
Vartijan suu loksahti auki ja hönestä pystyi näkemään pienen häpeän.
Dave katsoi minua ja hymyili.
Nykäisin Juusoa ja jatkoimme matkaa keittiöön. Kyselin Juusolta kysymyksiä miksi minut merkattiin ja muuta sellaista, mutta hän ei vastannut. Hän vain lappoi ruokaa suuhunsa eikä kiinnittänyt minkään moista huomiota kysymyksiini. Lopulta kun ruokaa ei enään ollut, Juuso otti tavaransa ja lähti ovesta ulos.
-Kiitos kaikesta! Juuso huikkasi ja liukeni paikalta.
"Ajatteletko samaa kuin minä?"
-Jep. sanoin Aralle.
"Anna minulle täydet oikeudet."
-Jep, mutta muista. Älä tee mitään liian ilkeää. pyysin Aralta.
"Kai sinä minuun luotat?"
Naurahdin ja muutuin ketuksi. Ruskeat silmäni muuttuivat valkoisiksi kun Ara otti vallan. En pystynyt itse tekemään mitään, mutta näin kaiken Aran silmistä. Hän tuuppasi oven auki ja lähti Juuson perään.