Nothing holding me back ~ finnish

Luku 5.

Laitoin puhelimeni laturiin ja menin makaamaan sängylle. Vedin peiton leukaan asti koska minulla oli kylmä. Aloin miettiä päivän tapahtumia. Hetken kuluttua Martinuskin tuli.
"Tarvitsetko valoa nukkuessa?" hän kysyi.
"En" sanoin. Martinus sammutti valot ja meni toiselle sängynpuoliskalle makaamaan.
"Minusta on outoa että kaikki luulevat minua sinun tyttöystäväksesi" sanoin.
"Miksi?" Martinus kysyi.
"Varmaan siksi että en tietääkseni ole ja sitäpaitsi minua ei ole koskaan kutsuttu kenenkään tyttöystäväksi" sanon.
"Niin et tietääksesi ole" Martinus sanoi.
"Niin" sanoin. Sitten vasta tajusin mitä hän tarkoitti. Tunsin punastuvani, onneksi oli pimeää niin kukaan ei nähnyt.
"Muuten, sinun ei tarvitse peitellä viiltelyarpiasi minun seurassani. Sinun tilanteessasi en ihmettele yhtään jos viiltelet. Mutta se on silti harmillista koska en haluaisis että satutat itseäsi" Martinus sanoi.
"Kiitos, kai" sanoin. Se oli kivasti sanottu.
"Ja muuten, sinun ei myöskään tarvitsisi tuhlata rahaasi meikkeihin, koska olet super kaunis vaikka sinulla onkin tummat silmänaluset ja mustelmia" Martinus jatkoi.
"Kiitos, aika söpöä" sanoin. Se oli ihaninta mitä minulle oli viiteen vuoteen sanottu.
"Kukaan ei ole viiteen vuoteen sanonut mitään noin kilttiä ja söpöä" kerroin.
"Harmi, noin ihanan ja kauniin ihmisen kuin sinun pitäisi saada kuulla sitä enemmän" Martinus sanoi. Hän alkoi räpläämään hiuksiani.
"Kiitos" sanoin. Makasin vain siinä ihan hiljaa ja hymyilin.
"En muistanut että hymyily tuntui näin kivalta" sanoin lopulta.
"Mikä sinut saa nyt hymyilemään" Martinus kysyi, tiesin mitä vastausta hän odotti joten päätin kiusata häntä vähän ja sanoin:
"Marcus"
Martinus lopetti heti hiusteni räpläämisen.
"Aha" hän sanoi ja käänty selkä minuun päin.
"No eiiii, vaan sinä" sanoin ja rullasin tamän päälle(siis silleen jännästi). Martinus ei sanonut mitään. Ajattelin että ei kai hän oikeasti voinut suuttua. Nousin käsieni varaan ja katsoin marcuksen kasvoihin. Ne olivat ärtyneen näköiset.
"Heiii, älä nyt suutu" sanoin. Luulin että han oli oikeasti vihainen minulle. Yhtäkkiä Martinus kääntyi selälleen niin että oli käytännössä minun alla. Sitten hänsuoristi kätensä ja tönäisi minua niin että tasapainoni ei riittänyt ja kaaduin/tipuin hänen päälleen. Hän vaan nauroi. Yhdyin nauruun.
"Oikeastikko minä saan sinut hymyilemään" hän kysyi kun olimme lopettaneet nauramisen.
"Joo, teit tänään jotain mihin kukaan ei ole pystynyt moneen vuoteen, eli saamaan minut hymyilemään ja nauramaan" sanoin.
"Sittenhän minä olen paras tuntemasi tyyppi" Martinus sanoi ja naurahti.
"Niin kyllä olet" sanoin ja naurahdin myös.
"Oon tosissani" sanoin.
"Oikeesti?" Martinus kysyi.
"Joo, vaikka siihen ei kyllä paljoa vaadita" sanoin.
"Mutta vaikka tuntisin paljon kivoja tyyppejä niin sä olisit kyllä silti niistä parhain" sanoin.
"Kiva" Martinus sanoi. Haukottelin isosti.
"Hyvää yötä Martinus" sanoin.
"Hyvää yötä Ella" Martinus sanoi. Aloimme nukkumaan.

//Alotan nyt kirjottaa vielä yhtä lukuu mut en tiiä tuleeks se vielä valmiiks//