Alya ||Ei jatku

10. Varjomaailma

*Alyan näkökulma

Olin nukahtanut maahan näköjään ylirasituksesta ja en voinut varsinaisesti tehdä mitään. En jaksanut nostaa yhtäkään rajaa ilmaan joten vain makasin siinä. En pystynyt avaamaan silmiäni, koska se oli vain liian raskasta. Vaistosin, että joku oli vieressäni ja yritin puhua.
-Ämmmns...yritin.
-Älä turhaan yritä puhua. tuttu ääni sanoi.
Samassa tunnistin heti puhujan ja käytin kaiken voimani ja varmaan paljon taikaani, että pääsin ylös. Minä singahdin ilmaan ja katsoin häntä. Ennenkuin ehdin astumaan lähemmäs häntä poskessani alkoi tuntua kuumalta, ihan kuin se olisi tulessa. Se sattui ja huusin tuskasta. Kaaduin polvilleni maahan, josta vielä tyylikkäästi lässähdin maahan mahalleni. Mies nauroi vieressäni ja otti minusta kiinni. Hänen kosketuksensa poltti ja huusin aivan erilaisia opperoita.
-Hys hys. Luulin sinua hieman vahvemmaksi, mutta sinä et ole mitään. mies sanoi matalalla maskuliinisella äänellä.
Suljin silmäni ja poskelleni tipahti kyynel. Tunsin kuinka polttava tunne levisi siitä mihin hän koski. Hän piti kättään kiinni olkapäässäni ja se levisi kohti rintakehääni. Kaikella voimalla mikä minulla oli jäljellä potkaisin häntä.
-Oi, tuo oli väärä valinta. Haluatko elää onnellisena pikku sutesi kanssa? Entä perheesi, jonka juuri löysit? mies jatkoi puristaen samalla kova olkapäätäni.
En vastannut, mutta uskon että hän ymmärsi sen kuitenkin.
-Etkö? No sitten sinua ei varmaan haittaa se mitä tulen tekemään seuraavaksi. hän sanoi ja päästi irti minusta.
Avasin silmäni ja katsoin olkapäätäni. Siinä ei näkynyt mitään. Katsoin lammikosta miltä poskeni näytti ja huomasin, että tatuointi alkoi haalistua pois. Katson miestä, joka seisoi takanani ja pyöritteli käsiään. Hänen eteensä tuli pian musta portaali. Hän käveli minua kohti ja heitti minut olalleensa. Mies käveli sitten portaalista sisään ja hävisimme. Me tulimme ulos toisesta portaalista, joka oli aivan Alexin ja vanhempieni takana. Mies eli Paha laski minut alas ja juoksin niin lujaa kuin pystyin tässä kunnossa Alexin luokse, mutta kun olin halaamassa häntä menin suoraan hänen lävitsensä. Katsoin häntä hetken ja hän vain käveli lävitseni ihan kuin ei olisi nähnytkään minua. Juoksin vanhempieni luokse ja heiluttelin käsiäni heidän edessään. Kukaan ei reagoinut.
-Haloo? Eikö kukaan näe minua? kyselin epätoivoisena.
-Minä näen sinut. Paha sanoi hymyillen ja asteli luokseni.
-Mitä sinä teit? raivosin hänelle.
-Oi, minä en tehnyt melkein mitään. Minä toin sinut heidän luokseen. Sinä ihan itse tulit Varjomaailmaan. paha sanoi pitäen samalla käsiä selkänsä takana.
-Mitä sinä tarkoitat? Sinä se minut tänne toit! huusin hänelle ja poskelleni valui kyynel.
-Voi lapsi, sinä tulit tänne ihan itse. Hirveän moni ei löydä pois Matruusin kiepistä. Paha kehuu ja kävelee luokseni.
-Matruusin kiepistä? kysyin hämmentyneenä.
-Niin, muistatko kuinka kävelit ympyrää hyvin hyvin pitkään, ennenkuin käytit varjotaikaa. Paha kertoi.
-Varjotaikaa? kysyin vielä hämmentyneempänä.
"Ups..."
-Varjotaikaa, varjotaika on taika jota vain pahat olennot käyttävät. Eli minä ja kätyrini. Mutta sinä käytit sitä tuolla. Mistä opit moorha loitsun? Paha kysyi uteliaana.
-Ömm...mietin.
"Sano vaan..."
Henkäisin syvään ja laskin päässäni kolmeen. Yksi. Kaksi. Kolme.
-Ara tiesi sen. purskautin ulos.
-Jaa...Hetkinen, voiko olla? Paha huolestuu.
-Mitä? kysyin pelokkaana.
Pahan katse muutui säikähtäneestä iloiseksi ja hän alkoi hymyillä ilkeästi.
-Hehehee...Muistatko kun laitoin sinuun varjotaikaa silloin pienenä? Tosin vanhempasi kutsuvat sitä pahaksi voimaksi, mutta voi olla, että siitä jäikin osa sinuun ja se osa kehittyi. Paha hymyili.

En kestänyt kuulla hänen sanojaan joten lähdin pois. Tein portaalin voimillani joita en tiennyt osaavani. En tiennyt minne tein portaalin, mutta se näytti tutulta. Olin nähnyt sen joskus. Sitten näin ketun.
"Tuo näyttää ihan Sierralta..."
-Kuka on Sierra? kysyin surullisesti.
"Sierra oli yksi lapsistani. Voisiko tuo olla hänen lapsensa?"
-Varmaan. sanoin ja kävelin lähemmäs.
Istahdin Sierran lapsen viereen ja katsoin sitä. Se näytti paljon Aralta eikä ihmekkään. Aralla oli pieni merkki vatsassaan josta hän oli joskus kertonut minulle ja huomasin tämän ketun omaavan saman merkin. Metsästä edessämme kuului kahinaa. Ennenkuin ehdin tehdä mitään metsästä syöksyi kettu, joka meni suoraan pikkuketun luokse ja istahti tämän viereen.
"Sierra!"
Katselin Sierraa hetken ja mietin olisiko mahdollisuutta, että pääsisimme kosketuksiin hänen kanssaan.
-Pystymmekö tekemään mitään? kysyin Aralta.
"Muistan lukeneeni joskus kirjan jossa oli jotain tästä. Jotain, että kun kellossa on parillinen numero kaikki kirjoitukset siirtyy sinne."
-Hmm...Ehkä voisimme mennä Alexin luokse ja miettiä sitten paremmin. sanoin Aralle ja tein portaalin. Kävelin portaalin sisään ja päädyin Alexin kotiin. Alex oli siellä. Hän jutteli jonkun naisen kanssa. Hänen isänsäkin oli siellä.

-Minä tunnen pahaa tässä huoneessa, mutta samalla hyvää...nainen sanoi.
-Mitä tarkoitat? Alexin isä Russel kysyi huolestuneena.
-Joku paha, mutta hyvä tuli tähän huoneeseen. nainen mutisi.
-Kuka? Alex kysyi.
-Otetaan selvää. nainen sanoi ja meni kaapin luokse. Hän otti sieltä jotain pulveria ja heitteli sitä ympäriinsä niinkuin keijukainen.
-Mitä teet? Russel kysyi.
-Pulveri hohtaa siinä missä on joku. Ja hohtaa sen muodossa, joka siinä on. nainen sanoi ja heitti purvelia suoraan minua päin. Se tarttui minuun ja alkoi hohtaa.
-Hahaa! nainen huusi ja heitteli päälleni lisää pulveria.

Se kaikki tarttui minuun ja aloin hohtamaan. Alexin silmät suurenivat ja hän käveli luokseni.

-Alya...hän kuiskasi.
"Kello! Ota paperi pöydältä ja kirjoita siihen jotain!"
Juoksin pöydän luokse ja otin paperia. Kirjoitin niin nopeasti kun pystyin ja jätin sen pöydälle. 

-Miksi hän on pöydän luona? Alex kysyi.
-Hän yrittää kommunikoida kanssamme! nainen huusi.
Nainen juoksi pöydän luokse katsoi kelloaan ja samalla kellon lyönnillä kun kellon 1 vaihtui kakkoseen hän tempaisi paperin käteensä.

~
Olen Alya, olen itse tullut Varjomaailmaan, mutta en osaa pois. Osaan luoda portaaleja sun muita, mutta pois en osaa. Loput on Alexille...
~
Nainen luki lapun ääneen ja lopetti siihen missä luki Alex.
-Loput on sinulle poika. hän sanoi ja jätti lapun pöydälle.
Alex käveli pöydän luokse ja otti lapun.

~
Minä lähdin, koska luulin että et näkisi minua enään samana ja koska olin vihainen siitä, että en tiennyt miten reagoida tähän sielunkumppani juttuun. Mutta hyvänä puolena minusta otettiin se merkki pois. Se sattui ja kun vain ajattelen sitä se sattuu, mutta nyt voin olla kanssasi kun pääsen vain täältä pois.

~
Alexin poskelle vierähti kyynel ja hän katsoi minua. Hän hymyili ja kun tajusi kyyneleen hän pyyhkäisi sen pois. Hymyilin Alexille ja tunsin jotain mitä en ollut tuntenut aikaisemmin. Ja tässä kohtaa sanon, että se ei ollut rakkautta! Se oli jotain muuta.
"Aquilus tenaare!"
-Ara mitä sä teet? ehdin kysyä ennenkuin jalkani alkoivat sulamaan.