Aamu alkoi samalla tavalla kuin muinakin päivinä. Heräsin, pesin hampaat, meikkasin ja puin päälle. Tänä päivänä päätin laittaa päälleni valkoiset tiukat farkut ja mustan college paidan. Päätin jättää hiukseni auki. Söin nopeasti aamupalan ja lähdin kohti koulua. Päätin kävellä tänään, koska olin jättänyt treenit aika vähiin viime aikoina ja pieni kävely lenkki ei olisi pahaksi.
Pääsin vihdoin kouluun nimittäin kävelemisestä oli kestänyt vähän pitemmän aikaa kuin olin olettanut. Myöhästyin vähän ranskan kielen tunnilta, mutta ei se mitään.
"Olette varmaan miettinyt milloin lähdemme perinteiselle Pariisin matkalle." Opettajamme aloitti. "Joten päätimme yhdessä opettajien kanssa, että lähdemme sinne kolmen viikon päästä maanantaina, mutta päätimme myös että kaikki ranskaa opiskelevat oppilaat lähtevät myös mukaamme eli siis kaikki ranskaa opiskelevat lukion oppilaat saavat luvan lähteä ja muistakaa ilmoittaa itsenne mahdollisimman pian, koska paikat täyttyvät nopeasti." Opetta jatkaa iloisesti. Katsoimme Hannan kanssa toisiamme lievästi sanottuna järkyttyneinä, mutta olihan se ihan kiva saada vanhempiakin oppilaita mukaan.
Ranskan tunti kului nopeasti ja kiiruhdimme Hannan kanssa nopeasti ilmoittautumaan Pariisin reissulle, koska olemme molemmat aina halunneet Pariisiin. Olimme ensimmäisten joukossa, joten varmistimme pääsymme Pariisiin tänä vuonna.
Kävelin kaapilleni hakemaan äidinkielen kirjoja, kun yhtäkkiä tunnen kädet lanteillani. Käännyin ja kukas se muukaan kuin kuuluisa Noel. Hän painoi hellästi vartalollaan minua kaappiani kohti niin että selkäni oli vasten seinää. Se tuntui niin hyvältä ja turvalliselta että olisin vain halunnut suudella häntä. Ei ei ei mitä minä oikein ajattelen vähä rajaa Emily. "Oliks sulla jotain asiaa kenties?" Kysyin sen suutelun sijaan. "Juu tota ooks lähdössä sinne Pariisiin?" Noel kysyi. "Mitä se sua liikuttaa lähdenkö Mä vai en?" Vastasin hieman tylysti. "No mietin vaa, kun oon itekki lähössä sinne." Noel katsoo minua virnistäen ja minä katson häntä lähinnä epäuskoisena. Tämä ei ole totta. "Kiva sulle." Päätän vastata välinpitämättömästi. "Niin on, mutta olis vielä kivempi jos sä olisit siellä." Noel kurottautuu kuiskaamaan korvaani. Kylmät väreet virtaavat vartaloani pitkin. Noel luultavasti huomasi reaktioni, joten hän naurahti pienesti. Tönäisin hänet pienesti kauemmas ja kohautin hartioitani. Sitten lähdin kohti seuraavaa tuntia.
Koulu oli loppunut ja lähdin kotiin päin. Tein läksyt ja söin. Sitten yhtäkkiä puhelimeeni tuli viesti. Yllätyin nimittäin viesti oli tuntemattomasta numerosta. Päätin silti avata sen.
Moi! Mitäs teet nyt?
Olisitko lähtenyt kahville?
Mulla on tärkeetä asiaa
tai no ei oikeestaan oo, mutta
Lähtisitkö?
Ja käykö jos vain unohdettais
ne rannalla tapahtuneet?
-Noel
Mietin hetken mistä hän oli saanut numeroni. Minulla ei kyllä ollut mitään muuta tekemistä, joten mitä muuta haittaa siitä vois olla? Kysyin itseltäni. Päätin vastata myöntävästi ja sovimme että hän tulee hakemaan minut puolen tunnin päästä.
Noel tuli ajoi autonsa pihaamme sovitulla ajalla ja hyppäsin kyytiin. En ollut jaksanut panostaa ulkonäkööni paljoa, joten minulla oli vain mustat farkut ja valkoinen Adidaksen college paita.
Noel katsoi minua päästä varpaisiin, joka tuntui todella epämiellyttävältä. Sitten lähdimme kohti läheistä kahvilaa. Olimme olleet kokomatkan aika hiljaisia, mutta se ei haitannut minua ollenkaan.
Kun pääsimme kahvilaan sisään, tilasimme kahvimme ja istuimme yhteen pöytään.
Katsoimme toisiamme hetken. "Niin tota, voitaisiinko unohtaa se ranta juttu?" Noel aloitti hieman vaivaantuneena. "Joo kyllä se käy." Minun olisi niin tehnyt mieli kysyä mikä hänelle tuli, mutta päätin jättää asian sikseen. Saimme kahvimme ja aloimme juomaan, juttelimme kaikista asioista. Tuntui siltä kuin Noelille olisi voinut kertoa kaikki, mutta silti en pystynyt avautumaan menneisyydestäni hänelle vielä.
Noel oli ollut jotenkin outona koko kahvi aikamme ajan. "Okei. Mikä sulla on?" Kysyin suoraa. Noel näytti hieman hämmentyneeltä, mutta sitten hän veti oman perus ilmeensä kasvoilleen. "No oikeestaan mun pitäis kertoo sulle jotain." Hän aloittaa. "Niin. Anna tulla." Kehotin. "Kai muistat ne bileet, jossa me oltiin ja sillee." "Juu kyllä Mä ne muistan." Mietin että mitähän hän ajoi takaa. "Noh niin me ei tehty siellä mitään sellasta mitä Mä annoin sun ymmärtää." Noel sanoo varovasti. "Mitä Sä tarkotat?" "Niin että me ei pantu siellä, me ei olla tehty mitään sellasta. Me vaan siudeltiin ja nukuttiin. Mä muistan koska en ollut juonut kuin vain yhden." Noel tarkentaa. Olin oikeastaan helpottunut, mutta ehkä vähän jopa pettynyt vaikka en muistanut mitään. "Okei. Noh hyvä." Päätin vastata pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Eli siis kavereita?" kysyin. Hymyilen vähän. "kavereita" Noel toistaa. Ehkä niin oli parempi.
ŞİMDİ OKUDUĞUN
For the last time
Romantizm"Mä rakastan sua!" Hän huutaa perääni. Pysähdyn ja käännyn katsomaan häntä. Juoksen pojan syliin ja suutelen häntä. Olemme molemmat märkiä sateesta, mutta se on pienin murheeni. Irtaudun suudelmasta, joka oli täynnä surua ja kaipuutaa. Katson hänen...
